

PS ARKISTO
Sebastian Tynkkynen politiikan tarkoituksesta: ”Ydinkysymys suomalaisessa politiikassa on hyvinvointiyhteiskunnan säilyttäminen tuleville sukupolville”
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen on kulkenut pitkän tien vaatimattomista oloista Brysselin parrasvaloihin. Tynkkysen nousun kansakunnan kaapin päälle mahdollistivat osaltaan laadukas suomalainen koululaitos sekä sosiaaliturva. Hyvinvointiyhteiskunta on kokemusasiantuntijan mukaan säilytettävä myös tuleville sukupolville.
– Tulen itse tosi köyhästä perheestä, Sebastian Tynkkynen aloitti johdantonsa Porin iltapäivässä, politiikan ajankohtaiskatsauksen tiimellyksessä.
– Taustat ovat todella karut verrattuna moneen muuhun. Mutta on ollut todella laadukkaat peruskoulut ja sosiaaliturvat. Minulle ihan ydinkysymys suomalaisessa politiikassa on se, että saamme säilytetyksi hyvinvointiyhteiskunnan tuleville sukupolville.
”Rikkaat pärjäävät aina”
Tynkkysen mukaan koko hänen poliittinen uransa kansanedustajana tai vajaan kuukauden päästä Euroopan eduskunnassa liittyvät pitkälti siihen, miten yhteiskunta on pitänyt hänestä huolta, ”kun ei oikein ollut varaa”.
– Rikkaat pärjäävät aina, eivätkä tarvitse yhteiskunnan tukiverkkoja pitämään heistä huolta ”vapaan pudotuksen” sattuessa kohdalle.
”En palkkaa kavereita”
Tynkkynen kertoi myös jo alkaneista toimistaan sekä suunnitelmistaan EU:n isolla kirkolla Brysselissä. Paljon on tekemistä ja ”paljon on viestimistä”. Uusi meppi aikoo olla hyvin aktiivinen – sekä näkyvä että kuuluva.
– Olen sanonut julkisuuteen, että en tule palkkaamaan omia kavereitani isolla palkalla.
– Sama budjetti mikä kaikille annetaan, niin aion käyttää sen viisaasti ja hinta-laatusuhteessa hyvin.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- yhteiskunnan tukiverkot politiikan ydinkysymys laadukas koululaitos Politiikan tilannekatsaus meppi hyvinvointiyhteiskunta Pori avustajat Euroopan unioni kansanedustaja Euroopan parlamentti Bryssel SuomiAreena Sebastian Tynkkynen Sosiaaliturva EU
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


”Isoja uutisia Brysselistä”, kertoo tuore meppi Sebastian Tynkkynen, ja lähettää samalla terveisiä vasemmistolle

Sebastian Tynkkynen: Unkarin Fidesz-puolueen kysymys oli vaalien alla median pääkysymys perussuomalaisille – ja kun saamme torpattua heidät, media on hiljaa

Tynkkystä vaalitapahtumassa uhitellut poliisin taltuttama joukko on radikaalivasemmistolainen, kapitalismin kaatamista tavoitteleva anarkistiryhmä, joka pitää työn tekoa väkivaltana

Sebastian Tynkkynen maahanmuuton keskeisestä ongelmasta: Jos tullaan pyytämään apua, niin sitten lyödään auttavaa kättä

Sebastian Tynkkynen vetosi demareihin MTV:n Puheenjohtajatentissä: ”Älkää leikkikö kansallisella turvallisuudella”

Sebastian Tynkkynen, Harri Vuorenpää, Juhani Huopainen ja Miko Bergbom pohtivat SuomiAreenan purjelavalla aikamme suuria kysymyksiä

Tynkkyselle kaksi merkittävää valiokuntapaikkaa europarlamentissa: ”Kilpailu on kovaa – tämä tuntuu lottovoitolta”
Viikon suosituimmat

Perussuomalaiset vaativat Turun jättimoskeijan tonttivarauksen eväämistä – Junnila varoittaa ulkomaisesta rahoituksesta ja poliittisesta islamista
Perussuomalainen kaupunginvaltuutettu Vilhelm Junnila vaatii Turkua perumaan suunnitellun islamilaisen kulttuurikeskuksen tonttivarauksen ja eväämään hankkeelta kaiken taloudellisen tuen. Junnila varoittaa jättimoskeijan luovan riskejä rinnakkaisyhteiskunnan syntymiselle ja poliittisen islamin vaikutusvallalle. Perussuomalaisten valtuustoryhmä muistuttaa Helsingin suurmoskeijahankkeen kariutumisesta ja vaatii hankkeen ulkomaisen rahoituksen sekä luokkahuoneiden opetussisältöjen perusteellista selvittämistä.

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Helsingin Sanomat punoi tarinan taksikuskeja häiritsevistä suomalaisista naisista
Helsingin Sanomat pysyy linjalleen uskollisena ja löytää jälleen suomalaiset mahdollisiksi syyllisiksi maahanmuuton lieveilmiöihin. Hesarin tarinankerronnassa häirinnän kohteina takseissa ovatkin itse asiassa maahanmuuttajataustaiset taksikuskit. Näkökulmaa vaihtamalla todellisuus todellakin näyttää toiselta.

Ex-meppi lopetti Helsingin Sanomien tilauksen mielipidesensuurin vuoksi: ”En halua sentilläkään tukea punavihreää propagandaa”
Entinen europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner on saanut tarpeekseen Helsingin Sanomien mediasisällöistä. Tilaus on mennyt katkolle jo aikapäiviä sitten, koska lehden mielipidekäytävä on hämmästyttävän kapea. Hesaria Ruohonen-Lerner kutsuu suoraan punavihreäksi propagandaksi.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.

SDP:n eduskuntavaaliehdokas heittää lokaa ministerin päälle syyllistävällä kuvamanipulaatiolla – vaatii samaan aikaan stoppia eriarvoistumiselle
SDP:n eduskuntavaaliehdokas ja somelääkäri Atte Virolainen on julkaissut Instagramissa kyseenalaisen kuvamanipulaation, jossa sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman esitetään samassa kuvassa kahden muun julkisuudessa kohua aiheuttaneen henkilön kanssa. Perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen arvostelee Virolaisen toimintaa viestipalvelu X:ssä.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

Ay-liikkeen Israel-boikotti jakaa jäsenistöä – kritiikki kohdistuu politikointiin
SAK, STTK, Tehy ja Erto julistivat tiistaina kuluttajaboikotin Israelin tuotteille. Päätös on herättänyt vastalauseita jäsenistössä, jonka mukaan edunvalvontajärjestön tehtävä ei ole ajaa ulkopolitiikkaa.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää












