Vaikka kuntavaalien tulos oli monelle perussuomalaiselle pettymys, istuu valtuustossa tulevallakin kaudella vahvoja ja suosittuja perusnaisia.

Perussuomalaisten kansanedustaja Laura Huhtasaari rikkoi kaikkien aikojen ääniennätyksen Porissa täysin ylivoimaisella 2 566 äänen potilla. Aikaisempaa ennätystä piti hallussaan 29 vuotta valtiopäiväneuvos Mikko Elo (sd.).

Minna Reijonen oli puolestaan Kuopion ääniharava 1 197 äänellä ja Jenna Simula nappasi melkoisen osan Oulun äänistä, 1 190 kaikkiaan.

– Vaalitulos oli minulle äärimmäinen yllätys. Tällaista tulosta en osannut odottaa enkä ollut lähtenyt havittelemaankaan. Nyt on sellainen olo, että tunteja pitäisi saada vuorokauteen lisää, että olisin tuon luottamuksen arvoinen, Huhtasaari iloitsee.

Radikaali rehellisyys

Vaikka kenelläkään ei voi olla vastausta siihen, miten tällaisia ennätyksiä tehdään, Huhtasaari uskoo, että häntä on auttanut selkeä ja johdonmukainen linja sekä radikaali rehellisyys, joka on tie aitoon kontaktiin ja vuorovaikutukseen äänestäjien kanssa.

– Radikaali rehellisyys tarkoittaa sitä, että olen oikeasti sitä mieltä mitä sanon, seison omien mielipiteideni takana ja pystyn pitämään kiinni myös epäsuosituista mielipiteistä. Ymmärrän myös erilaisia mielipiteitä, ja demokratiassa päätökset syntyvät noita mielipiteitä yhteen sovittamalla. Kauniit puheet ovat tärkeitä, mutta kauniit teot vielä tärkeämpiä, sanoo Huhtasaari.

”Omasta kansasta” on tullut kirosana

Perussuomalaiset nousivat valtaan, koska he pystyivät tarjoamaan vaihtoehdon epäsuositulle politiikalle. Perussuomalaisilla on ollut kolme teemaa, joilla puolue on profiloitunut ja erottunut muista puolueista: maahanmuutto-, euro- ja EU-kriittisyys.

– Niin kauan kuin emme näille asioille tee mitään, joutuu jokainen hallitus nipistämään vähän lisää. Vallan keskittäminen ei kerta kaikkiaan toimi, ei Venäjällä eikä Turkissa sen enempää kuin EU:ssakaan. Maailman parantaminen alkaa aina vierestä. En ymmärrä, missä vaiheessa periaatteesta ”oma kansa ensin” tuli kirosana, Huhtasaari ihmettelee.

– Perussuomalaisilla on edelleen paljon kysyntää, mutta syy heikkoon vaalimenestykseen ei löydy muuten kuin peiliin katsomalla. Emme ole pystyneet riittävästi edistämään niitä kolmea asiaa, joiden kautta olemme profiloituneet, Huhtasaari toteaa.

Vaaleissa luottamus punnitaan

Kuopion ääniharava, Nilsiän apteekissa työskentelevä farmaseutti Minna Reijonen on myös yllättynyt ja onnellinen äänestäjien hänelle osoittamasta luottamuksesta.

Toiseksi tullut entinen demarien kansanedustaja sai noin yhdeksänsataa ääntä, eli eroa seuraavaan kuopiolaisvaltuutettuun oli noin kolmesataa ääntä. Reijosen äänimäärä oli koko Pohjois-Savon suurin, vaikka ehdolla oli myös keskustalaisia kansanedustajia.

– Vaaleissahan se aina punnitaan, onko valtuutettu osoittautunut hänelle annetun luottamuksen arvoiseksi, Reijonen toteaa.

Kriittisiäkin äänenpainoja tarvitaan

Reijonen on ollut puolueen ääniharava jo lukuisissa vaaleissa aiemminkin ja hänellä on pitkä lista luottamustehtäviä, eli kannatus on jo moneen kertaan ansaittu ja punnittu.

– Kansahan sen tietää parhaiten, ketä he äänestävät ja miksi. Uskon, että kriittisiä äänenpainoja tarvitaan myös, positiivisuuden lisäksi. Olen pyrkinyt kirjoittamaan aktiivisesti mielipidekirjoituksia lehtiin ja aika paljon kampanjoinut kiertämällä toreilla kansan parissa. Jokunen mainoskin oli lehdissä, mutta ei kovin montaa, pohtii Reijonen suosionsa salaisuutta.

Kansalta viesti puolueelle

Iloa omasta menestyksestä tietysti varjostaa tieto siitä, että puolueen kannatus kokonaisuutena nyt laski. Kannatuksen nousut ja laskut kuitenkin kuuluvat politiikkaan, ja ehkä seuraavissa vaaleissa menee jo paremmin. Vaalituloksessa taisi myös piillä jonkinlainen viesti kansalta puolueelle.

– Hallituksessa kun ollaan, niin siellä joutuu kantamaan vastuuta. Mutta on tässä varmasti perussuomalaisilla pohdinnan paikka, mitä olisi tehtävissä, sanoo Reijonen.

Iso työsarka edessä

Toiselle kaudelleen Oulun kaupunginvaltuustoon huimalla äänivyöryllä valittu Jenna Simula on omaan vaalitulokseensa hyvin tyytyväinen. Samalla olo on puolueen kannalta vähän helpottunutkin, sillä vaikka vaalit hävittiin, oli tulos kuitenkin ihan hyvä siihen nähden, mitä gallupit välillä näyttivät.

– Hallitusvastuu on syönyt kannatustamme, koska äänestäjämme eivät ole tottuneet siihen, että hallituksessa joutuu tekemään kompromisseja. Tästä lähdetään uuteen nousuun ja kohti maakuntavaaleja. Iso työsarka on edessä, Simula sanoo.

Aito huoli Suomen tulevaisuudesta

Simula on ollut politiikassa mukana jo pitkään ja valtuustossakin kauan aikaa. Osan vaalimenestyksestä selittänee pitkäaikainen ja tunnollinen työ kuntalaisten parhaaksi, mutta työnteko yksistään ei näin suurta vaalimenestystä selitä. Simula uskoo myös vaaliteemoillaan olleen ratkaisevan suuri merkitys äänestäjille.

– Näkisin ihmisten äänestäneen minua, koska olen tiukasti maahanmuuttokriittinen ja samalla jatkuvaa velanottoa vastaan. Ihmiset ovat nyt aidosti huolissaan siitä, minkälainen Suomi ja minkälainen Oulu meillä on kahdenkymmenen vuoden kuluttua, Simula pohtii.

Nyt äänestetään nuivia naisia

Kuntavaalien tulos oli samalla viesti äänestäjiltä perussuomalaisille siitä, että linjaa pitää tiukentaa maakuntavaaleihin lähdettäessä. Myös kesän puoluekokouksella tulee olemaan ratkaisevan suuri merkitys sille, mihin suuntaan puolueessa ollaan menossa.

– Henkilökohtaisesti yllätyin naisten suuresta vaalimenestyksestä. Näyttää siltä, että perussuomalaiset äänestävät nyt nuivia naisia – naisia, jotka uskaltavat sanoa mielipiteensä suoraan ja joilla on rohkeutta tehdä rehellisesti omannäköistään politiikkaa, Simula toteaa.

MIKA MÄNNISTÖ