Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Selvityksen yksiselitteinen tulos: puhelimet pois kaikilta Ruotsin peruskoululaisilta koulupäivän ajaksi

19.03.2025 |14:13

Joka neljännen ruotsalaisoppilaan luku- ja laskutaito on riittämätön. Tutkimustieto kertoo yksiselitteisesti puhelimen näpräämisen vaikuttavan kielteisesti oppilaiden keskittymiseen ja oppimiskyyn. Älypuhelimet kerätäänkin päiväksi talteen kaikissa esi- ja peruskouluissa mahdollisesti jo ensi vuoden syksyllä.

Kouluviraston mukaan useissa Ruotsin kouluissa oppilaiden puhelimet kerätään jo nyt pois häiritsemästä koulutyötä. Syksyllä 2024 ruotsidemokraattien tukema porvarihallitus pääsi yksimielisyyteen siitä, että opetusministeriö tuottaa selvityksen matkapuhelinten käytön mahdollisesta kieltämisestä kaikissa Ruotsin esi- ja  peruskouluissa aina ysiluokkaan asti.

Selvityshenkilö Björn Hansson toteaa tuoreessa raportissaan, että puhelinten käyttökiellolla voi olla merkittäviä myönteisiä vaikutuksia muun muassa opiskelurauhaan ja koulujen turvallisuuteen. Lisäksi se vähentää oppilaiden riskiä joutua somessa tapahtuvan häirinnän kohteeksi koulupäivän aikana. Lasten ja nuorten fyysinenkin aktiivisuus saattaa kasvaa.

Paljon myönteisiä vaikutuksia

Esimerkkejä Ruotsin kansalliselle ratkaisulle on haettu muun muassa Ranskasta, Espanjasta sekä Kreikasta.

– Kun luokkahuoneet ovat vailla digitaalisia häiriötekijöitä, lapsilla on paremmat edellytykset keskittyä ja oppia sekä lukemaan että kirjoittamaan. Lisäksi heillä on mahdollisuus keskittyä olemaan toistensa kanssa ja rakentaa ihmissuhteita. Siksi on tärkeätä, että Ruotsin koululaiset siirtyvät näyttöjen parista kirjojen ääreen, sanoo opetusministeri Johan Pehrson ministeriön tiedotteessa.

– Koulun pitää turvallinen tila kaikille. Kun kiusaaminen ja häirintä piiloutuvat ruudun taakse, opettajan on hyvin vaikeata havaita niitä ja puuttua asiaan, toteaa puolestaan kouluministeri Lotta Edholm ja lisää:

– Opettajat tarvitsevat työhönsä riittävät edellytykset sekä oikeat työkalut ja olen vakuuttunut siitä, että koulu ilman kännyköitä on tärkeä etappi turvallisuuden ja koulurauhan edistämisessä.

Ehdotukset ovat nyt käsiteltävinä valtioneuvoston kansliassa ja astuvat voimaan aikaisintaan ensi vuoden heinäkuussa.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Suomen uutiset logo

Sara Seppänen kännyköiden käytöstä kouluissa: ”Meillä on käynnissä ihmiskoe lasten aivoilla”

09.08.2024 |18:45

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Aittakumpu ja Antikainen torjuvat Vääksyn koulun rehtorin väitteet – joulukirkko ei ole virhe

20.12.2025 |10:00
3.
Suomen uutiset logo

Sanna Antikaisen kolumni: Länsimainen joulu polvillaan – näin länsi antautuu

23.12.2025 |15:00
5.
Suomen uutiset logo

Terrori-iskun puinti sai uusia käänteitä Australiassa – pääministeri mukana Israelin vastaisessa mielenosoituksessa

22.12.2025 |10:02
6.
Suomen uutiset logo

Juvonen: Vanhuksen kaltoinkohtelu Torniossa palvelukodissa ei selity osaamattomuudella – kyseessä on sietämätön julmuus, kylmyys ja ilkeys

22.12.2025 |12:37
9.
Suomen uutiset logo

Professori Wall Street Journalissa: Woke-DEI ei toimi – tarvitaan näkemysten monimuotoisuutta

23.12.2025 |17:11

Uusimmat

Perussuomalainen 4/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 3/2025

Mainos kuva

Lue lisää