
Sianliha ja shortsit ovat pahasta – lapset kiusasivat vääräuskoisia Ruotsissa
Ruotsalaisessa esikoulussa on saatu maistiaisia tilanteesta, jossa alkuperäisasukkaat jäävät vähemmistöksi omassa maassaan. Muslimilapset nimittäin kiusasivat muita pilttejä siitä, että nämä syövät sianlihaa ja heidän vanhempansa kulkevat vailla huntua. Imaami tuomitsee lasten käytöksen mutta varoittaa samalla vakavammista yhteenotoista.
Tukholman eteläpuolella Haningessa sijaitsevan eskariluokan vanhemmat saivat taannoin koulun rehtorilta kirjeen, jossa kerrottiin uskontoon liittyvästä kiusaamisesta. Viestistä kävi Expressen-lehden mukaan ilmi, että joukko lapsia oli joutunut koulukiusatuksi ruokaan ja vaatteisiin liittyvien seikkojen vuoksi. Sianlihaa syövät lapset saivat kuittailua, samoin shortseja käyttäviä lapsia oli nimitelty ja puututtu myös lasten vanhempien outoon tapaan kulkea julkisesti ilman huntua.
Tapaus on herättänyt runsaasti huomiota ja imaamit kautta valtakunnan ovat rientäneet kommentoimaan tapausta. Yhteinen nimittäjä lausunnoille on se, että uskontoon liittvyä kiusaaminen on tuomittu islamiin kuulumattomana ja vieritetty vastuu kiusaajien vanhemmille.
Abd al Haqq Kielan, imaami Eskilstunasta antaa varoituksen siitä, että yhteiskunta voi luisua vieläkin vakavampiin ongelmiin, jos tällaisiin tapauksiin ei puututa välittömästi. Salahuddin Barakat, imaami Mälmöstä, puolestaan muistuttaa, ettei minkäänlainen kiusaaminen ole sallittua koulussa.
– Ihmisten on lupa oppia, että saamme kaikki olla erilaisia, sanoo imaami diplomaattisesti.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Viikon suosituimmat


Vigelius SDP:n Nurmisen yt-aikeista: Tätäkö tarkoitti, että kaiken voi tehdä reilummin?
Tampereen kaupunginhallitukselle esitetään yt-neuvottelujen aloittamista vähintään 10 miljoonan euron säästöjen saavuttamiseksi. Säästöjä tehdään kaikilla palvelualueilla. Perussuomalaisten kansanedustajan, Tampereen kaupunginvaltuutettu Joakim Vigeliuksen mielestä päätökset osoittavat, mitä SDP:n vaalilupaus "kaiken voi tehdä reilummin" todella tarkoittaa.

Perussuomalaisten varapuheenjohtaja Teemu Keskisarja SuomiAreenassa: SDP jakaisi äänestäjille ja someseuraajille ei-kenenkään velkamiljardeja, joita ei ole olemassakaan
MTV:n ja Porin kaupungin SuomiAreenan Raatihuoneenpuiston lavalla kohtasivat keskiviikkoiltana puolueiden puheenjohtajiston vaikuttajat, ja melko ennalta-arvattavasti puoluepomoilta kysyttiin kantoja talouden sopeutuksiin ja lisäsäästöihin lähitulevaisuudessa.

PS-ministeriryhmän tiedotustilaisuus klo 15.30 alkaen (suora lähetys)

Jussi Halla-aho: ”Onko minkään median toimituksessa yhtä paljon rikollisia kuin Hesarissa?”
Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho jakaa X-tilillään kurinpalautusta Helsingin Sanomille. Halla-aho osallistuu näin keskusteluun tuoreesta hovioikeuden tuomiosta kahdelle Helsingin Sanomien toimittajalle niin kutsutussa Viestikoekeskus-jutussa. Hovioikeus kovensi käräjäoikeuden aiempaa tuomiota.

Jussi Halla-aho: Kehitysavun tehtävä on ollut ostaa itsellemme hyvää omaatuntoa
Länsimainen ja suomalainen ihminen kantaa ilmeisen ikuista syyllisyyden taakkaa. Ainakin wokeväen mielestä. Olemme syyllisiä siihen, mitä samanväriset ihmiset ovat tehneet missä päin maailmaa hyvänsä aikakauteen katsomatta. Jussi Halla-ahon mielestä tämä on ”vähän kummallista ajattelua”.

Arabitaustaiset perheklaanit hallitsevat suurta osaa saksalaisesta rikollisuudesta
Aikoinaan Libanonista Saksaan turvapaikanhakijoina saapuneet arabitaustaiset klaanit tekevät huomattavan osan Saksan rikoksista. Saalista kerätään etenkin huumekaupalla, ryöstöillä, suojelurahalla ja kiristyksellä. Klaanin jäseniä yhdistävät ehdoton lojaalisuus omia perheenjäseniä ja sukulaisia kohtaan, perinteiset arvokoodit ja oma oikeuskäsitys. Tutkijat muistuttavat, että kaikki perheklaanien jäsenet eivät ole rikollisia.

Nato tunnusti laittoman maahantulon merkittäväksi uhaksi kansalliselle turvallisuudelle
Nato teki Haagin huippukokouksessaan päätöksen, että rajaturvallisuuteen liittyvät kulut voidaan jatkossa laskea mukaan jäsenmaiden viiden prosentin puolustusmenotavoitteeseen. Tämä on suuri helpotus niille Nato-maille, joilla on yhteistä rajaa Venäjän kanssa tai joihin muuten kohdistuu paljon laitonta maahantuloa. Myös kumivenepakolaisten kanssa ongelmissa oleva Britannia iloitsee uudesta linjauksesta.

SU-Show #16: Suomessa on sananvapaus, mutta islamin arvostelija joutuu usein yhä vaientamisyritysten kohteeksi – onko suomalaisista tullut kulttuurisesti alistettu kansa?
Suomen Uutiset Show'n studiossa on tarjolla tällä kertaa suoraa puhetta sananvapauden todellisesta tilasta, kulttuurisesta alistamisesta sekä syistä ilmiön taustalla. Ajankohtaista aihetta pöyhivät Yhdysvaltojen historian ja kirkkohistorian dosentti, professori ja tutkija Markku Ruotsila sekä kansanedustaja Kaisa Garedew.

Suomen Akatemia teki sen taas! 750 000 euron jättipotin kuittasi tällä kertaa kynsisalonkitutkimus: feminismin ja rodullistamisen manikyyritutkimusta
Suomen Akatemian myöntämä yli 750 000 euron rahoitus Helsingin yliopiston tutkimukselle "Intiimi manikyyri: femininisoitu työ, (itse-)hoiva ja rodullistetut kohtaamiset kynsistudioissa" on hämmentänyt sosiaalisessa mediassa. Keskustelijat ovat ilmaisseet epäuskoaan julkista rahankäyttöä ja tiedepolitiikkaa kohtaan. Päivystävät kriitikoiden kriitikot kuten ekonomisti Heikki Pursiainen puolestaan piikittelivät muita keskustelijoita kuten Wille Rydmania jopa henkilökohtaisuuksiin asti. Pursiainen puhui kohututkimuksesta ylistävämpään sävyyn. Suomen Akatemian erikoiset rahoituspäätökset hämmentävät ihmisiä vuodesta toiseen. Ilmiö liittyy laajempaan keskusteluun tieteen politisoitumisesta ja tiederahoituksen kanavoitumisesta ideologisesti värittyneisiin hankkeisiin.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää