

Silakkaliikkeen perustaja voimaantuu aseista, ehdottaa poliittisten ”asekerhojen” perustamista – useat vasemmistolaiset säikähtävät
Tunnettu somevaikuttaja ja Silakkaliikkeen perustaja Johannes Koski ehdottaa, että vasemmistoliberaalien pitäisi osallistua enemmän reserviläistoimintaan ja ehkä jopa perustaa omia asekerhoja. Radikaali ehdotus ei saa kuitenkaan tukea edes vasemmiston omista riveistä. Aiemmin Koski on vaatinut ”suoraa antifasistista toimintaa” äärioikeistolaisena pitämäänsä hallitusta vastaan.
Vihervasemmistolainen somevaikuttaja Johannes Koski on ollut mukana monenlaisessa toiminnassa. Hän on muun muassa perustanut Silakkaliikkeen, joka pyrkii toimimaan ”vastavoimana fasismille, rasismille ja ilmastodenialismille”. Twitter-kuvauksessaan Koski luonnehtii olevansa ”yhteisöjä perusteleva woke Ernst Blofeld.”
Vuoden 2019 eduskuntavaaleissa Johannes Koski oli ehdolla Feministisen puolueen riveissä. Hän sai 113 ääntä. Hänen vaalilupauksensa liittyivät syrjintään ja rasismiin puuttumiseen, mielenterveyspalvelujen saavutettavuuden parantamiseen ja ohjelmointialan tekemiseen kiinnistavammaksi myös tytöille ja naisille.
”Eiköhän pistetä rähinäksi”
Kesäkuussa Johannes Koski palasi Twitteriin reilun puolen vuoden sometauon jälkeen. Hän kertoi tulleensa takaisin, koska ”äärioikeisto” on vallassa.
– On siis odotettavissa, että natsit, persut, KD:n ristiöyhöt ja moni kokkari pääsee pian maistamaan allekirjoittaneen sanan säilää. Jokusen meeminkin saatan pyöräyttää ajan kuluksi.
– Eiköhän pistetä rähinäksi, Koski kirjoitti.
Torstaina Koski otti kantaa aseasioihin ehdottaen, että vasemmistoliberaalien pitäisi osallistua enemmän reserviläistoimintaan ja ”asekerhoiluun”. Hän ei täsmentänyt, millaisia asekerhoja hän haluaa perustettavan.
– Ei välttämättä olisi täysin huono asia, että me vassiliberaalit osallistuttaisiin enemmän reservitoimintaan. Ja miksei jopa omaan asekerhoiluunkin, Koski kirjoitti.
https://twitter.com/johanneskoski/status/1684581914110201857
Kosken twiittiä on katsottu yli 166 000 kertaa. Twiitin liittenä on kuva, jossa on rynnäkkökivääri, varusteliivi ja huppari. Hupparissa lukee Make Racists Afraid Again (”pistetään rasistit pelkäämään jälleen”). Varusteliivissä on Antifa supersoldier (”Antifan supersotilas”) -teksti ja tarra, jossa on sateenkaarilippu ja rynnäkkökivääri sekä teksti Defend equality (”puolusta yhdenvertaisuutta”).
Ei kannatusta edes omista riveistä
Kosken twiittiä voivat kommentoida vain sellaiset henkilöt, joita hän itse seuraa Twitterissä. Siitä huolimatta ehdotus ”asekerhoilusta” ei ole saanut yhtään tosissaan kirjoitettua hyväksyvää vastausta. Kommentoijien joukossa on useita vasemmiston somevaikuttajia, jotka ovat yksituumaisesti sitä mieltä, että Kosken ehdotus on huono.
– En äkkiseltään keksi typerämpää vetoa tähän väliin kuin vastustaa äärioikeiston nousua larppaamalla ja fiilistelemällä jotain helvetin Yhdysvaltojen kaistapäistä asekulttuuria, koomikko Iikka Kivi kirjoittaa.
– Jos halutaan vieraannuttaa maksimimäärä ihmisiä antirasismista, näin se onnistuu.
Demokraatin päätoimittaja: ”Jyrkkä ei”
SDP:n pää-äänenkannattaja Demokraatti-lehden päätoimittaja Petri Korhonen kertoo omassa twiitissään kavahtavansa Kosken ehdotusta, koska on itse toiminnallisten ampumalajien harrastaja. Hän ei halua, että reserviläistoiminta politisoidaan.
– Ei. Jyrkkä ei. Reserviläistoiminta on suunnattu VAIN Suomen ulkoisten uhkien torjumiseen. Siihen ei mennä leikkimään minkään aateryhmän omien turvajoukkojen luomista. Toivon Johannes Kosken ymmärtävän, että maanpuolustajan pitää suojella koko Suomea, kaikkine ihmisineen, Korhonen kirjoittaa.
Korhonen on aiemmin ylistänyt Kosken toimintaa ja povannut, että Kosken perustama Silakkaliike ”voi olla kevään 2020 merkittävin demokratiaa tukeva kansalaisaktivismin hanke”.
Korhosen twiittiä kommentoi Jari Sarasvuo, joka on huolissaan Kosken radikalisoitumisesta.
– Siis lietsooko tämä aiemmin päinvastaista tyyliä yrittänyt Johannes Koski jonkinlaista asevarustelua tai väkivaltaista jatketta muutenkin tulehtuneen somesodan jatkeeksi?
– Vai miten tämä on tulkittava? Kaverilta on päässyt tämän suuntaisia radikalisoitumishuutoja viime aikoina, Sarasvuo kyselee.
”Jäljelle jää suora antifasistinen toiminta”
Kyseessä ei tosiaankaan ole ensimmäinen kerta, kun Koski hehkuttaa aseita. Muutamaa päivää aikaisemmin Koski kertoi ”voimaantuneensa” kuvasta, jossa ”anarkistit ja muut radikaalit” suojaavat aseet kädessä drag-satutuntia häirinnältä.
– En lähtökohtaisesti pidä aseista, mutta tässä kuvassa on silti mielestäni jotain erikoisella tavalla voimaannuttavaa, Koski kirjoitti.
https://twitter.com/johanneskoski/status/1683466128310390784
Pari viikkoa aiemmin Koski kirjoitti: ”Jos nousevaa fasismia ei saada pysähtymään demokraattisin keinoin, jäljelle jää suora antifasistinen toiminta. #äärioikeistohallitus”
Kesäkuun lopussa Koski kirjoitti Kankaanpään terrorirismirikosepäilyyn viitaten, että ”äärioikeistoa – mukaan lukien äärioikeistolaiset puolueet – vastaan on kamppailtava kaikin mahdollisin keinoin.”
– Demokratia ei pysäyttänyt Mussolinin fasisteja tai Hitlerin natsipuoluetta, Koski maalaili.
Täydennys 30.7.2023 klo 16:55:
Johannes Koski kommentoi tänään aiempia aseulostulojaan: ”Shitpostailevaksi perheenisäksi twiittini lienevät varsin volatiileja, kun ei voi koskaan tietää syntyykö niistä: a) yhteisö b) kansanliike c) moraalipaniikki Väännän nyt ratakiskosta tolkuttajille: en ole perustamassa mitään vitun asekerhoa. Vihaan aseita ja vihaan väkivaltaa.”
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- sateenkaarilippu drag-satutunti Ernst Blofeld antifasistinen toiminta suora toiminta reserviläistoiminta Johannes Koski Silakkaliike anarkistit Äärioikeisto Iikka Kivi Jari Sarasvuo Petri Korhonen Antifa Feministinen puolue Äärivasemmisto Radikalisoituminen Aselainsäädäntö
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Viikon suosituimmat

Ovatko suomalaiset masokisteja vai tyhmiä? – Vahtera: ”Suomalaiset ovat tyhmiä potenssiin ääretön”
Blogikirjoittaja Eeva Helena Oehlandt ja taloushallinnon asiantuntija, KHT Pauli Vahtera nostavat esiin Suomen absurdit energiakierteet: Suomi vie rekkatolkulla kotimaista turvetta Ruotsiin tuotettavaksi sähköksi, jonka se sitten ostaa takaisin Ruotsista. Samaan aikaan Suomi rahtaa Italiasta haisevaa jätettä poltettavaksi suomalaisissa voimalaitoksissa. Kumpikaan kirjoittaja ei löydä koko touhusta mitään järkeä eikä logiikkaa.

Vigelius ihmettelee hyvinvointialueiden tukia: 500 euroa romanihameisiin – muut tuensaajat eivät saa vastaavaa vaatetustukea
Perussuomalaisten kansanedustaja ja 2. varapuheenjohtaja Joakim Vigelius on ihmeissään hyvinvointialueiden käytännöstä maksaa erillistä tukea romanihameisiin. - Hyvinvointialueilla säästetään, mutta romanihameen ostoa tuetaan yhä 500 eurolla kahden vuoden välein. Vastaavaa vaatetustukea ei ole muille toimeentulotuen saajille, Vigelius kertoo.

Ministeri Wille Rydman tylytti vihreiden Sofia Virtaa kyselytunnilla: Peruspalvelut tärkeämpiä kuin politrukkien työllistäminen lobbarijärjestöissä
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta esitti eduskunnan kyselytunnilla tunteikkaan puheenvuoron veronmaksajan rahojen varassa toimivien kansalaisjärjestöjen puolesta. Virta jopa vaati sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmania pyytämään anteeksi aiempia puheitaan. Rydman kuitenkin heitti Virralle vastakysymyksenä, leikkaisiko vihreät mieluummin peruspalveluista kuin entisten politrukkien työllistämisestä erinäköisistä edunvalvonta- ja lobbausjärjestöistä.

Tuhannet muslimit rukoilivat Lontoon keskustassa – Farage: ”Britit eivät aio sietää tätä enää”
Tuhannet muslimit kokoontuivat ramadanin loppumisen kunniaksi pidettyyn yhteisrukoukseen Trafalgarin aukiolle Lontoon keskustassa. Yhä useampi brittipoliitikko uskaltaa sanoa, että julkisella paikalla pidetyissä joukkorukouksissa ei ole kyse uskonnon harjoittamisesta vaan joukkovoiman näyttämisestä. Vasemmistolainen pääministeri Keir Starmer kiiruhti heti puolustamaan muslimeja. Lontoon muslimipormestari Sadiq Khan puolestaan oli itsekin mukana torilla rukoilemassa.

SDP:n entinen puoluesihteeri jakaa tunnustusta Purralle: ”Kovat ajat tuottavat joskus hyviä valtiovarainministereitä”
Huhtikuun kehysriihi ja valtiontalouden ajan myötä vaatimat oikaisutoimet puhuttavat päättäjiä ja kansaa. Valtionvarainministeri Riikka Purran tinkimätön ja maan kokonaisetua painottava linja kerää nyt tunnustusta yli puoluerajojen.

Suomen Akatemia heitti tieteelliset perustelut roskiin ja torppasi rahoituksen wokeperustein – maahanmuuttajanuorten tutkiminen voisi olla ”stigmatisoivaa”
Suomen Akatemia epäsi maahanmuuttoon liittyvän tutkimusrahoituksen kyseenalaisin perustein. Torppaamisen syy ei ollut tieteellinen vaan taas kerran pikemminkin ideologinen: tutkimuksen pelättiin leimaavan maahanmuuttajataustaisia nuoria.

Saksassa kansalaiset ilmiantavat toisiaan rasismista, syrjinnästä ja oikeistolaisista satoihin ilmiantokeskuksiin
Saksalaisia innostetaan ilmiantamaan toisiaan matalalla kynnyksellä rasismista, vihapuheesta, syrjinnästä ja muusta epäilyttävästä toiminnasta, kuten äärioikeistolaisuudesta. Ilmoituksia voi jättää satoihin julkisiin ja yksityisiin toimipisteisiin ja nimettömänä myös netissä. Ilmiannettujen suojaksi on perustettu nyt myös ilmiantojen ilmiantokeskus.

Ruotsin maaperä sitoo kolme kertaa enemmän hiiltä kuin Suomen – tutkijat ihmettelevät eroa
Haaparannan ja Tornion rajalla metsä näyttää samanlaiselta molemmin puolin valtioiden rajaa. Sama maasto, samat puut, sama ilmasto. Silti Suomen ja Ruotsin YK:lle toimittamat ilmastoraportit kertovat täysin erilaisia lukuja siitä, kuinka paljon hiiltä maaperä sitoo. Suomessa on painetta muuttaa laskentamallia, arvelee Aftonbladet.

Antikainen: Tanskan malli Suomeen – rikolliset ulkomaalaiset automaattisesti ulos
Tanskan hallitus on päättänyt kiristää lainsäädäntöään siten, että vakavista rikoksista vähintään vuoden ehdottomaan vankeusrangaistukseen tuomitut ulkomaalaiset määrätään automaattisesti karkotettaviksi riippumatta siitä, kuinka kauan he ovat asuneet maassa.

Ensimmäiset Helsingin perussuomalaiset eduskuntavaaliehdokkaat julki – ehdolla kaksi ministeriä
Molemmat perussuomalaisten helsinkiläiset ministerit Wille Rydman ja Mari Rantanen ovat ehdolla ensi kevään eduskuntavaaleissa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 4/2025

Lue lisää












