

Soini: Perhevapailla ei pidä vouhottaa – ”Perussuomalaiset eivät siedä kotiäitivihaa, eivätkä hyväksy kotihoidontuen romuttamista”
Perussuomalaisten puheenjohtaja, ulkoministeri Timo Soini totesi tänään pääkaupunkiseudun perussuomalaisten vaikuttajien seminaarissa, että hallituksen politiikka alkaa tehota.
– Käänne on tapahtunut. Talous ja työllisyys kasvaa. Suomi on vakaa demokratia, jolla on toimiva enemmistöhallitus, joka on nykymaailmassa yhä harvinaisempi.
– Hallituksen tehtävä on viedä ohjelmansa läpi. Työtä on paljon ja täytyy keskittyä olennaiseen. Viime aikoina sekä hallituksen että opposition keskuudesta on virinnyt ihmeellinen huutokauppa perhevapaista ikään kuin se olisi Suomen suurin ongelma. Perussuomalaiset eivät tähän huutokauppaan lähde. Emme hyväksy nykymallin romuttamista, Soini painotti.
Perheiden saatava itse päättää
Perussuomalaisten perhepolitiikan ydin on perheiden itsemääräämisoikeus.
– Yhteiskunnan tehtävä ei ole sanella perheille sisäistä työnjakoa. Perhevapailla ei pidä vouhottaa. Näitä asioita ei huutokaupoilla hoideta. Perussuomalaiset eivät siedä kotiäitivihaa, eivätkä hyväksy kotihoidontuen romuttamista, eikä ropelointia. Nykyinen malli mahdollistaa hyvin perheiden todellisen valinnanvapauden ja autonomian. Se on Perussuomalaisen perhepolitiikan suurin arvo.
– On turha ladata kevään puoliväliriiheen ylisuuria odotuksia perhevapaista. Oppositio ja korporaatiot eivät niistä päätä ja hallituksen esitysten pitää olla yksimielisiä. Perussuomalaiset eivät hyväksy kotihoidontukeen mitään heikennyksiä, Soini muistutti.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


PS: Lapsiperheiden palveluihin mallia Varkaudesta – ”Tukee perheitä paremmin ja säästää kustannuksia”
Viikon suosituimmat

Teemu Keskisarjan kolumni: Luonnonsuojelijat vastaan ilmakehäkiihkoilijat

Antikainen: Purra pisti komission herroille luun kurkkuun Brysselissä
Euroopan komissio on jälleen nostanut esiin ajatuksen uudesta EU:n yhteisvelasta. Toisin kuin vuonna 2021, jolloin valtiovarainministerinä toiminut keskustan Annika Saarikko hyväksyi EU:n elpymispaketin mukisematta, nyt valtionvarainministerinä on Riikka Purra, joka pisti Brysselissä EU-herroille luun kurkkuun ja sanoi: ei käy.

Päivän pointti: Vanha valtamedia torjuu avoimen keskustelun – vetäytyi turvalliseen tilaan suojelemaan omia kehyskertomuksiaan

Antifaa epäillään aseellisesta hyökkäyksestä viranomaisia vastaan Teksasissa
Vasemmistolainen vihapuhe on johtanut aseelliseen väkivaltaan Yhdysvalloissa. Rajaturvallisuutta valvovia viranomaisia vastaan on viime päivinä tehty kaksi aseellista hyökkäystä. Ensimmäisen suoritti Antifan iskuryhmä, jossa oli mukana useita transnaisia. Toisessa yhteenotossa yksittäinen hyökkääjä menetti henkensä.

Päivän pointti: Missä Suomi-median logiikka Teksasin tulvauutisoinnissa? Väittää ehdotettujen menoleikkauksien vaikuttaneen ennen kuin niitä on tehty

Valtiovarainministeri Riikka Purra: Suomi ei hyväksy uutta EU-yhteisvelkaa – ”Me emme kannata tällaisia järjestelyjä, me vastustamme niitä”
Valtiovarainministeri Riikka Purra sanoo, että epävirallista yhteisvelkakeskustelua on jo käyty tällä viikolla euroryhmässä. Purran mukaan Suomen hallituksen kanta asiaan on selvä: uutta yhteisvelkaa ei hyväksytä. - Jo hallitusohjelmaan on selvästi kirjattu, että Suomi edellyttää jokaisen jäsenmaan kantavan vastuuta omista veloistaan ja taloudestaan.

Poliittinen myrsky Teksasin tulvien ympärillä yltyy: Lastenlääkäri sai potkut mauttoman somepäivityksen vuoksi
Teksasin tuhoisat tulvat ovat synnyttäneet Yhdysvalloissa paitsi valtavan inhimillisen tragedian, myös kiivaan poliittisen keskustelun. Useat liberaalit vaikuttajat ja demokraattisen puolueen keskeiset henkilöt ovat joutuneet rajun arvostelun kohteeksi syytettyään presidentti Donald Trumpia ja republikaanipuoluetta tulvien aiheuttamista vahingoista ja kuolemista.

Jengipomon pidätys Turkissa enteilee huumemarkkinoiden uusjakoa Pohjolassa – valtatyhjiö täytetään tavalla tai toisella
Rikollispomon pidätys Turkissa johtaa valtatyhjiöön Pohjoismaiden ja ennen kaikkea Ruotsin huumekaupassa. Myös kilpailevan jengin johtaja on maanpaossa, joten järjestäytyneen rikollisuuden mannerlaatat ovat liikkeessä. Tyhjiöillä on tapana täyttyä, tavalla tai toisella.

Euroopan parlamentti äänesti Bulgarian liittymisestä euroon – Tynkkynen ainoa suomalaismeppi, joka äänesti vastaan
Euroopan parlamentissa äänestettiin tiistaina Bulgarian hyväksymisestä euroalueen jäseneksi. Mepit antoivat maan eurojäsenyydelle tukensa äänin 531‒69. Tyhjää äänestäneitä oli 79. Paikalla olleista suomalaisista mepeistä ainoa, joka vastusti Bulgarian eurojäsenyyttä, oli perussuomalaisten Sebastian Tynkkynen.

Antikainen: Hovioikeus tuomitsi HS-toimittajat maanpetosrikoksesta – mutta kuinka paljon salaisuuksia ehti vuotaa?
Helsingin Sanomien toimittajien teot eivät jättäneet tulkinnanvaraa niiden vakavuuden suhteen, perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kirjoittaa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää