
Sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsen Reijonen ihmettelee: Ministeri ei lupaa maksuttomia suusuojia
Sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekosen (vas.) mukaan kansalaisille ei olla jakamassa suusuojia, eikä kankaisten suusuojien yleistä käyttöä ole suositeltu. Ministeri perustaa vastauksensa THL:n ja kansainvälisten terveysjärjestöjen suosituksiin, vaikka myöntääkin, että kankaisista suojista voi olla hyötyä.
Perussuomalaisten kansanedustaja Minna Reijonen teki sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekoselle 14.4. kirjallisen kysymyksen, jossa hän tiedusteli, onko hallitus ajatellut kustantaa kansalaisille suusuojia estääkseen tartuntojen leviämisen ja onko hallitus pohtinut mahdolliseksi jakelukanavaksi apteekkeja.
– Vaikka asiantuntijoiden näkemykset suojausten tarpeellisuudesta vaihtelevat edelleen, julkisuudessa olleiden tietojen mukaan oireettomien tartuttajien osuus tartuttajien määrästä kasvaa koko ajan, sanoo Reijonen.
Ministeri ei kannata ajatusta
Ministeri vastaa, että suusuojien jakelua kansalaisille ei ole suunniteltu, eikä kankaisten suusuojien yleistä käyttöä ole suositeltu. Ministeri perustaa vastauksensa THL:n ja kansainvälisten terveysjärjestöjen suosituksiin, vaikka myöntääkin, että kankaisista suojista voi olla hyötyä.
Reijonen sanoo apteekkien olevan hyvin saavutettavissa olevia terveydenhuollon toimipisteitä. Tietojärjestelmien kautta olisi mahdollisesti järjestettävissä seuranta, kenelle suojat on toimitettu.
– Meillä on varsinkin nykyisessä taloustilanteessa paljon ihmisiä, joiden käytettävissä olevat varat eivät riitä mihinkään muuhun kuin välttämättömään. Olisi syytä miettiä, olisiko valtion mahdollista jakaa kansalaisille maksutta suusuojia apteekkien kautta ehkäisemään lisääntyviä tartuntoja.
Tutkijat: Suusuoja ehkäisee taudin leviämistä
Tutkijoiden mallinnusten mukaan neljä viidestä tartunnasta saadaan oireettomilta ihmisiltä. Heidän mukaansa jokainen suoja vähentää merkittävästi terveydenhuollon kustannuksia säästyneinä sairaanhoidon kuluina. Koronatapauksissa tehohoitojaksot ovat pitkiä ja yksi hoitovuorokausi maksaa jopa 5 000 euroa.
Kasvomaskit ovat Stanfordin yliopiston tutkijaryhmän mukaan hyödyllisiä erityisesti siinä vaiheessa, kun liikkumisrajoituksia aletaan purkamaan. Yalen yliopiston tutkijat suosittelevat kasvosuojien käyttöä, myös kotitekoisten, koska niiden käyttöönotto todennäköisesti hidastaa koronaviruksen leviämistä vähentämällä oireettomien ihmisten aiheuttamia tartuntoja. Tämän takia osa tutkijoista suosittaa mitä tahansa suun peittävää kangasta, vaikka suoja ei suojaisikaan tartunnalta, se voi ehkäistä taudin leviämistä.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Hoivakotien ikäihmisten suojelussa epäonnistuttu rankasti – Juvonen: ”Maskit jakoon tasapuolisesti ja hoitajille testit”

Purra: ”Suojavarusteiden puute yksi merkittävimpiä syitä siihen, että hoitokodeissa juuri nyt kuolee ikääntyneitä ihmisiä”

Antikainen: Vastuu suojavarustepulasta ei kuulu kuntien niskoille

Leena Meri: Suojavarusteet ovat yksi tärkeimmistä asioista terveyden kannalta – miten on mahdollista, että ministeri Haatainen kuuli toimitusongelmista vasta median välityksellä?

Hallitus tuputti myyttitarinoita, todellisuus oli toista – suojavarusteiden skandaalihankinta ei ole yksittäinen virhe vaan jo pitkään jatkuneen virhesarjan käännepiste

Kotiaho: Ministereiden on kannettava vastuu töppäilyistään

Hallitus tekemässä selvitystä kasvomaskien käytöstä julkisilla paikoilla – muualla toimittu jo kuukausi sitten

Reijonen vaatii apteekkien työntekijöille ja poliiseille nopeasti rokotteita: ”Lääkkeiden toimittaminen asiakkaille ei saa vaarantua”
Viikon suosituimmat

Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsen uhkailee X:ssä räjähdyksillä ja tappamisella
Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsen Mika Tammi julkaisi X-viestipalvelussa räjähdys- ja tappouhkauksia eduskuntataloa, perussuomalaisten puoluetoimistoa, ministereitä ja poliisia kohtaan. Piirihallituksen luottamushenkilön julkaisemat uhkaukset herättävät kysymyksen siitä, miten vasemmistoliitto suhtautuu omien edustajiensa vihapuheeseen.

Perussuomalaisten puoluevaltuuston puheenjohtaja jyrähtää: ”Vasemmiston täytyy putsata oma pesänsä” –
Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsenen Mika Tammen räjähdys- ja tappouhkaukset eivät ole irrallinen tapaus. Puolueen historiasta löytyy useita samankaltaisia esimerkkejä luottamushenkilöiden julkaisemista väkivaltaviesteistä. Perussuomalaisten puoluevaltuuston puheenjohtaja, Pirkanmaan piirihallituksen jäsen Sami Kymäläinen vaatii vasemmistoliittoa siivoamaan oman pesänsä.

Suomen Uutiset selvitti: Julkisuudessa vuosina 2015–2026 käsitellyissä naisiin kohdistuneissa joukkoraiskauksissa tekijät ulkomaalaistaustaisia
Suomen Uutiset selvitti julkisuudessa olleita usean tekijän raiskauksia vuodesta 2015 lähtien. Kaikissa selvityksessä löytyneissä naisiin kohdistuneissa tapauksissa tekijöiden nimet viittasivat ulkomaalaistaustaan. Yhdessä mieheen kohdistuneessa törkeässä raiskauksessa toinen kahdesta tekijästä oli suomalaistaustainen. Ulkomaalaistaustaiset muodostavat selvän yliedustuksen myös raiskausrikoksissa yleisesti: vuonna 2025 raiskauksesta tai törkeästä raiskauksesta epäillyistä henkilöistä 33,7 prosenttia oli ulkomaalaistaustaisia, vaikka heidän osuutensa Suomen väestöstä oli 11,7 prosenttia.

Toimenpidealoite: Yle jaettava kahdeksi yhtiöksi
Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew aikoo jättää eduskunnalle toimenpidealoitteen, jossa Yleisradio jaettaisiin kahdeksi erilliseksi yhtiöksi. Toinen olisi verorahoitteinen yhteiskunnallinen yhtiö ja toinen markkinaehtoisesti toimiva viihdeyhtiö. Garedewin mukaan tavoitteena on vahvistaa Yleisradion ensisijaista tehtävää tiedonvälittäjänä ja vähentää valtion menoja.

Pikkukaupungin idylli murtui: Raivoisa tappelu keskellä kirkasta päivää – viidakkoveitsikin heilui
Englantilainen hillitty elämänmeno sai elokuussa vakavan särön ja teekupit menivät lopullisesti nurin, kun cornwallilaisen pikkukaupungin keskustassa puhkesi raivoisa joukkotappelu keskellä kirkasta päivää. Veristen viidakoveitsien heiluttelu johti keskusteluun siitä, mihin maa on oikeasti menossa.

Antikainen vastaa Amnestyn toiminnanjohtajalle: ”Suomen sotilasjohdon natsittelu tekee Suomesta kohteen”
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen paheksuu jyrkästi Amnestyn Suomen osaston toiminnanjohtajan Frank Johanssonin ulostuloa, jossa tämä rinnasti Suomen Puolustusvoimain komentajan natsi-Saksan sotarikolliseen Adolf Eichmanniin.

Laittomat maahanpyrkijät ajoivat Italiassa uimarin päälle – jatkoivat pysähtymättä rannalle ja juoksivat pakoon
17-vuotias tyttö oli Sardinian Chia Beachilla uimassa, kun hänen päälleen ajoi algerialaisten laittomien maahantulijoiden vene. Veneessä olleet 14 nuorta miestä eivät pysähtyneet katsomaan tytön saamia vammoja, vaan karauttivat rannalle muutaman kilometrin päähän ja juoksivat pakoon sisämaahan.

Pride-aktivistit maalittavat tieteentekijöitä – toiminta on kansainvälisesti verkostoitunutta ja systemaattista
Aktivistien maalituksen kohteeksi joutunut lääkäri Riittakerttu Kaltiala sanoo, ettei maalittaminen Pridessa voinut tulla järjestäjille yllätyksenä. Suomessa on niin pienet piirit, että on selvää, että henkilöt ovat keskenään verkostoituneita.

Harva päättäjä asuu siellä, missä vieraskielisiä on paljon
Iltalehden selvitys paljasti, että valtaosa Helsingin valtuutetuista asuu alueilla, joissa vieraskielisiä on selvästi keskimääräistä vähemmän. Ilmiö osuu erityisesti niihin vihreiden ja vasemmistoliiton poliitikkoihin, jotka ovat itse ajaneet kaupungin koulupiirien tasapainotusta ja segregaation purkua.

Garedew: “Opetusministeri Adlercreutz lähti mukaan Setan aivopesukampanjaan”
Opetus- ja kulttuuriministeriö käynnisti yhdessä Seta ry:n kanssa sateenkaarinuorille suunnatun kampanjan. Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew moittii kovin sanoin opetus- ja kulttuuriministeri Anders Adlercreutzia (r.) tempauksesta ja painottaa, että julkisen vallan tulee pysytellä erossa Setan ja Helsinki Priden kaltaisten kansaa jakavien poliittisten äärijärjestöjen kanssa veljeilystä.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää














