

LEHTIKUVA
Hallitus tekemässä selvitystä kasvomaskien käytöstä julkisilla paikoilla – muualla toimittu jo kuukausi sitten
Hallitus ryhtyy selvittämään kansalaisten kasvomaskien käyttöä julkisilla paikoilla. – Vihdoinkin, sanoo aiheesta kirjallisen kysymyksen jättänyt perussuomalaisten kansanedustaja Minna Reijonen.
Ylen haastatteleman sosiaali- ja terveysministeriön kansliapäällikkö Kirsi Varhilan mukaan maskien käytön hyödyllisyydestä ei ole riittävää näyttöä. STM kuitenkin käynnistää selvityksen maskien käytöstä, joka valmistunee kesäkuun loppupuolella.
– Tartuntojen määrän kasvu todennäköisesti kiihtyy, kun rajoituksia puretaan. Yhdessä muiden ennaltaehkäisevien toimenpiteiden kanssa kasvomaski on tehokas tapa ehkäistä viruksen leviäminen. Turvavälejä on mahdotonta noudattaa useilla julkisilla paikoilla, julkisessa liikenteessä tai vaikkapa ruokakaupoissa, sanoo Minna Reijonen.
Maski estää tartuttamista
Reijonen jätti aiheesta kirjallisen kysymyksen, jossa hän tiedusteli, miten ja milloin hallitus on aikonut ohjeistaa tai pyytää jotain tahoa ohjeistamaan kansalaisia käyttämään kasvomaskeja. Toisessa kysymyksessään Reijonen kysyi, voisiko valtio kustantaa kansalaisille suojamaskin estääkseen tartuntojen leviämisen.
– Maski estää oireetonta taudinkantajaa tartuttamasta muita. Maskin tehtävä on täydentää muuta ohjeistusta ja rajoituksia viruksen torjunnassa.
– Jos maskien käyttö olisi pakollista, sosiaali- ja terveysministeriön kansliapäällikkö Varhilan mukaan julkinen valta maksaisi maskit ja jos maskien käytöstä annettaisiin vahva suositus, myös silloin julkisen vallan täytyisi osallistua kustannuksiin, Reijonen huomauttaa.
Suojaamista lisätty useissa maissa
Euroopan tautienehkäisy- ja -valvontakeskus teki jo 8.4. tiedotteen, jossa sanotaan, että kasvonaamioiden käyttöä yhteisössä voitaisiin harkita, etenkin kun käy kiireisissä, suljetuissa tiloissa, kuten ruokakaupoissa, ostoskeskuksissa tai käytettäessä julkista liikennettä.
Useissa maissa toimittiin jo huhtikuun alussa. EU maista Liettua, Itävalta, Tšekki ja Slovakia suosittelivat kasvomaskien käyttöä julkisilla paikoilla liikkuessa. Espanjan hallitus määräsi maskit pakollisiksi julkisessa liikenteessä ja Belgiassa maski on pakollinen yli 12-vuotiailla julkisissa kulkuvälineissä. Hallituksen mukaan kasvomaskien käyttö on edellytys talouden uudelleenkäynnistämiselle.
Britanniassa kolme lentokenttää on määrännyt matkustajat peittämään kasvonsa. Lufthansa ja useat amerikkalaiset lentoyhtiöt vaativat matkustajia käyttämään kasvosuojia.
Terveysalan ammattilaiset suosittelevat
Yhdysvaltain tautiviraston päällikkö Nancy Knight suosittelee mitä tahansa suojaa kasvoille, koska kukaan oireeton ei tiedä, onko taudin levittäjä vai ei. Monissa Yhdysvaltain osavaltioissa on jo voimassa maskipakko ja ulkona liikkuessa on pakko käyttää kasvojen edessä jonkinlaista suojaa.
Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri HUS:n apulaisylilääkäri Eeva Ruotsalainen, joka johtaa HUSin epidemiologista yksikköä ja suunnittelee, ohjaa sekä koordinoi tartuntatautien torjuntaa 24 kunnan alueella, suosittelee kasvomaskien käyttöä julkisissa tiloissa. Maskien käyttöä on suositellut myös THL:n pääjohtaja Markku Tervahauta.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- julkiset paikat suojamaskit koronaepidemia julkinen liikenne Kirsi Varhila Minna Reijonen STM perussuomalaiset hallitus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Korona voidaan tukahduttaa tehokkailla toimilla: Miksi Suomi ei ota mallia maista, joissa virus on jo hiipumassa?

Hallitus tuputti myyttitarinoita, todellisuus oli toista – suojavarusteiden skandaalihankinta ei ole yksittäinen virhe vaan jo pitkään jatkuneen virhesarjan käännepiste

Suomi tilasi sairaalakäyttöön suojamaskeja, joita ei voi käyttää sairaalassa – miksei Huoltovarmuuskeskus tilannut kolmostason suojia?

Rantanen suojamaskifarssista: ”Miten toimimattomia suojaimia voidaan käyttää riskiryhmien hoidossa?”

Reijonen: Kansalaisille maksuttomia nenä-suusuojia – jakelu apteekkien kautta

Hoivakotien ikäihmisten suojelussa epäonnistuttu rankasti – Juvonen: ”Maskit jakoon tasapuolisesti ja hoitajille testit”

Juuso vaatii Kemi-Tornion lentoyhteyksien säilyttämistä

Koponen kritisoi Finnairia: Valtionyhtiö shoppailee työehtosopimuksilla koronakriisissä

Juvonen: Sosiaali- ja terveysministeriössä nukuttu Ruususen unta – apulaisoikeuskanslerin kritiikki pysäyttävää
Viikon suosituimmat

Financial Times torppaa Antti Lindtmanin haaveilut: Espanjan maahanmuuttomalli täysin yhteensopimaton Suomeen – kielimuuri, kulttuurierot ja osaamistaso esteenä, johdattaisi tulijat sossun luukulle
Kansainvälinen talouslehti Financial Times (FT) on julkaissut analyysin Suomen ja Espanjan työmarkkinoiden kehityksestä. Lehden artikkeli tarjoaa kylmää vettä niiden suomalaisten puolueiden niskaan, jotka ovat vuosia väittäneet kehitysmaamaahanmuuton olevan ratkaisu Suomen huoltosuhdeongelmiin ja työvoimapulaan. FT:n analyysi osoittaa selvästi, miksi Suomen korkean osaamisen talousmalli ja SDP:nkin haikailema massasiirtolaisuus ovat täysin yhteensopimaton yhtälö.

Vigelius vaatii Ylelle suursiivousta: ”Sata miljoonaa euroa pois hömppäviihteestä ja takaisin ydintehtäviin”
Kansanedustaja Joakim Vigelius kritisoi Ylen sisältövalintoja ja rahoitusta. Hänen mukaansa yhtiö on etääntynyt julkisen palvelun ydintehtävistään ja käyttää verovaroja liiaksi viihteeseen. Vigelius ehdottaa 100 miljoonan euron budjettileikkausta ja painopisteen siirtämistä luotettavaan uutisointiin, kriisiviestintään ja suomalaisen kulttuurin tukemiseen.

Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa – vihervasemmisto jatkaa painostusta
Kesäkuu tuo mukanaan tutun rituaalin: vihervasemmisto vaatii kuntia liputtamaan sateenkaarilipulla, ja kunnat jakautuvat. Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin kyse olisi virkavelvollisuuden laiminlyönnistä.

Antikainen kauhuissaan hoivakodin potilasturvallisuustapauksesta: Hoitajat kirjoittivat raportteja käännössovelluksella, toimitusjohtaja kaunisteli jäljet
Yle uutisoi vakavasta potilasturvallisuustapauksesta kotihoitoyhtiö Keltakulta Hoivassa Uudellamaalla. Hoitajat kirjoittivat asiakkaiden hoitoraportteja käännössovellusten avulla, ja kun kirjaukset paljastuivat, toimitusjohtaja kävi siistimässä ne jälkikäteen. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kritisoi tapausta ankarasti.

Wolt-kuskina työskennellyt Intiasta vuonna 2021 opiskelemaan tullut mies tuomittiin lapsenraiskauksesta ja huumausainerikoksesta
Intiasta Suomeen opiskelemaan vuonna 2021 tullut mies on tuomittu neljän vuoden vankeuteen lapsenraiskauksesta ja huumausainerikoksesta.

Nieminen: Huumerikollisuus paisui jo vuosia sitten – viranomaiset varoittivat, Marinin hallitus peitteli ongelmia
Poliisina ja tutkinnanjohtajana työskennellyt perussuomalaisten kansanedustaja Mira Nieminen arvioi, että huumerikollisuuden kansainvälistymisen ensimerkit sekä nuorten rikollisuuden ongelmat olivat nähtävissä jo vuosia sitten. Hänen mukaansa viranomaiset ja poliitikot eivät kuitenkaan käsitelleet kehitystä julkisuudessa riittävän avoimesti.

Autot ja asunnot paloivat Belfastissa – turvapaikanhakijan tekemä raaka puukkohyökkäys raivostutti britit
Henkilöautot, bussit ja asunnot paloivat soihtuina yössä, kun raaka veitsihyökkäys kärjistyi katuväkivallaksi eri puolilla Pohjois-Irlantia. Belfastissa tapahtunut puukotus oli saanut ihmiset suunniltaan. Sudanilaismies viilteli hirvittävästi uhriaan keittiöveitsellä ja kuvat sosiaalisessa mediassa kiihdyttivät kansalaiset raivoon.

Vihervasemmisto järkyttyi kansalaisuuslain kiristyksistä: Kansalaisuuskokeesta ”psykologista stressiä” maahanmuuttajille
Eduskunnassa on parhaillaan käsittelyssä hallituksen esitys kansalaisuuslain kiristämisestä, jonka näkyvin uudistus on uusi kansalaisuuskoe. Kansalaisuuskokeen suorittamisvelvoitteesta järkyttynyt vasemmisto-oppositio perustelee kielteistä kantaansa muun muassa mahdollisella psykologisella stressillä, jota kokeen suorittaminen saattaa aiheuttaa kansalaisuutta hakeville.

Yle paljastaa: Vanhukset eivät tienneet, saivatko lääkkeensä – SDP viittaa kintaalla kielitaidottomien hoitajien aiheuttamille ongelmille
Yle julkisti eilen selvityksen kotihoitoyhtiö Keltakullan hoivasta: Osa hoitajista ei kyennyt vastaamaan suomeksi edes yksinkertaisiin kysymyksiin. Hoitajat laativat asiakaskirjaukset käännössovelluksen avulla. Tapaus on jälleen todiste ongelmasta, josta perussuomalaiset ovat varoittaneet jo vuosia – ja jota SDP on pyrkinyt vähättelemään ja selittämään pois.

Ei ole todellista – Ison-Britannian keskuspankki wokettaa Churchillin, Alan Turingin ja Jane Austenin pois brittien seteleistä
Ison-Britannian keskuspankin päätös poistaa maan historialliset merkkihenkilöt puntaseteleistä on herättänyt kansainvälistä huomiota. Tapaus on noussut kiistaksi historiasta ja kansallisesta identiteetistä. Keskuspankille laaditun raportin mukaan osa ihmisistä saattaa nähdä Winston Churchillin, Alan Turingin ja Jane Austenin kaltaiset hahmot elitistisinä, kiistanalaisina ja liian vanhahtavina. Historiallisten henkilömuotokuvien tilalle raportin laatinut Savanta esittää inklusiivisuuden nimissä luontoaiheita. Bank of England kiistää tehneensä päätöksen yksinomaan Savantan raportin perusteella ja vetoaa "seteliturvallisuuteen" sekä yleisön toiveisiin. Konservatiivivaikuttajat ovat arvostelleet ratkaisua woke‑henkiseksi pyrkimykseksi pyyhkiä Britannian historiaa pois julkisesta kuvastosta. Heidän mukaansa päätös on peruttava.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää














