

LEHTIKUVA
Sote-pomo tylyttää henkilökuntaa – pääluottamusmies: ”Epäluottamuslause heille, joiden palkka on pieni mutta vastuu suuri”
Keski-Uudenmaan sote-kuntayhtymän palvelujohtaja Erja Pentti tylyttää julkisen puolen työntekijöitä peräänkuuluttaen heille käytöstapoja ja asennemuutosta (Aamuposti 28.3.).
Aamuposti uutisoi Pentin sanoneen Hyvinkään kaupunginvaltuuston kokouksessa:
– Julkinen puoli ei tule pärjäämään sote-kisassa yksityisiä vastaan ilman asenteen muuttumista. Valitettavasti palveluote ja asenne eivät ole sellaisia kuin tänä päivänä pitäisi olla. On paljon työntekijöitä, jotka käyttäytyvät töissä kuin toteemit: ilmekään ei värähdä, kun ihminen tulee asiansa kanssa.
– Käytös- ja tapakoulutus on edessä, jotta julkinen puoli pärjää tässä kisassa, Pentti totesi.
Räikeää yleistämistä
Kuntayhtymän hallituksen jäsen Maiju Tapiolinna (ps.) tuntee syvää myötähäpeää Pentin sanomisista.
– Pääluottamusmiehenä koen tällaisen räikeän yleistämisen olevan suoran osoituksen arvostuksen puutteesta työntekijöitä kohtaan: eli epäluottamuslause heille, joiden palkka on pieni mutta vastuu suuri.
– He joustavat ja venyvät ylipitkiin työvuoroihin, kun sijaisia ei saada. He mukautuvat olosuhteisiin, joissa työn raskaus kuormittaa heidän omaa terveyttään, he joutuvat altistumaan epäasialliseen kohteluun ja jopa väkivallan uhkaan, Tapiolinna huomauttaa.
Palvelujohtajan asenne ei anna hyvää kuvaa
Työntekijöiltä ei heru ymmärrystä Pentin puheille. Useassa Keski-Uudenmaan kunnassa ollaan käynnistämässä yhteistoimintaneuvotteluja sote-henkilöstön siirtymiseksi kuntayhtymän palvelukseen.
– Palvelujohtajan asenne tulevia alaisiaan kohtaan ei anna hyvää kuvaa uudesta työnantajasta, Tapiolinna sanoo.
– Keski-Uudenmaan sote tulee toteutuessaan olemaan yli 3 000 työntekijän työnantaja. Hyvin hoidettu henkilöstöpolitiikka takaa tyytyväiset työntekijät ja tyytyväiset asiakkaat. Puskista huutelulla työyhteisö voi huonosti ja työn laatu kärsii.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Riikka Purra sote-raportissa: Pahimmat ongelmat ovat verorahojen valuminen suuryrityksille, painopisteen siirtyminen ”nuhapoleille” sekä ali- ja ylihoito

Raatikainen: Valinnanvapaus ei pelasta mitään – ”Ensin on laitettava resurssit kuntoon”

PS-Naiset: Älkää antako ”valinnanvapauden” hämätä – ”Syrjäseuduille tai edes pienempiin kaupunkeihin ei uusia palveluita synny”

Väkivallan uhka ensihoitajia kohtaan noussut – ”Päihtynyt asiakas yritti puristaa kurkusta”

Juvonen: Hoitajia uhataan irtisanomisilla – ”Ministeri vastaamaan hoitajien pakkorokottamisesta”

Juvonen: Huudan ministeriä, oikeuskansleria, työnantajia, päättäjiä ja kolmikantaa ratkaisemaan hoitajien hätätilanteen Meilahden sairaalassa!
Viikon suosituimmat

Teemu Keskisarjan kolumni: Luonnonsuojelijat vastaan ilmakehäkiihkoilijat

Antikainen: Purra pisti komission herroille luun kurkkuun Brysselissä
Euroopan komissio on jälleen nostanut esiin ajatuksen uudesta EU:n yhteisvelasta. Toisin kuin vuonna 2021, jolloin valtiovarainministerinä toiminut keskustan Annika Saarikko hyväksyi EU:n elpymispaketin mukisematta, nyt valtionvarainministerinä on Riikka Purra, joka pisti Brysselissä EU-herroille luun kurkkuun ja sanoi: ei käy.

Päivän pointti: Vanha valtamedia torjuu avoimen keskustelun – vetäytyi turvalliseen tilaan suojelemaan omia kehyskertomuksiaan

Päivän pointti: Missä Suomi-median logiikka Teksasin tulvauutisoinnissa? Väittää ehdotettujen menoleikkauksien vaikuttaneen ennen kuin niitä on tehty

Antifaa epäillään aseellisesta hyökkäyksestä viranomaisia vastaan Teksasissa
Vasemmistolainen vihapuhe on johtanut aseelliseen väkivaltaan Yhdysvalloissa. Rajaturvallisuutta valvovia viranomaisia vastaan on viime päivinä tehty kaksi aseellista hyökkäystä. Ensimmäisen suoritti Antifan iskuryhmä, jossa oli mukana useita transnaisia. Toisessa yhteenotossa yksittäinen hyökkääjä menetti henkensä.

Valtiovarainministeri Riikka Purra: Suomi ei hyväksy uutta EU-yhteisvelkaa – ”Me emme kannata tällaisia järjestelyjä, me vastustamme niitä”
Valtiovarainministeri Riikka Purra sanoo, että epävirallista yhteisvelkakeskustelua on jo käyty tällä viikolla euroryhmässä. Purran mukaan Suomen hallituksen kanta asiaan on selvä: uutta yhteisvelkaa ei hyväksytä. - Jo hallitusohjelmaan on selvästi kirjattu, että Suomi edellyttää jokaisen jäsenmaan kantavan vastuuta omista veloistaan ja taloudestaan.

Poliittinen myrsky Teksasin tulvien ympärillä yltyy: Lastenlääkäri sai potkut mauttoman somepäivityksen vuoksi
Teksasin tuhoisat tulvat ovat synnyttäneet Yhdysvalloissa paitsi valtavan inhimillisen tragedian, myös kiivaan poliittisen keskustelun. Useat liberaalit vaikuttajat ja demokraattisen puolueen keskeiset henkilöt ovat joutuneet rajun arvostelun kohteeksi syytettyään presidentti Donald Trumpia ja republikaanipuoluetta tulvien aiheuttamista vahingoista ja kuolemista.

Yliopistonlehtori emerita ajattelee liberaalilaatikon ulkopuolelta: Pakkoinkluusio ei toimi missään – ei kouluissa, työpaikoilla eikä maahanmuuttopolitiikassa
Voiko yliopistolla työskennellä ja luoda uraa, vaikka tunnustautuu kristityksi tai konservatiiviksi? Saako tieteentekijä vastustaa aborttia, pitää Israelin puolta ja puhua ääneen islamisaation luomasta uhkasta länsimaille? Kyllä, se on mahdollista, mutta ei mutkatonta. Ja ehkä siksi niin harvinaista.

Riippumattomalta medialta yläpeukkua Teemu Keskisarjan ehdotukselle Yle-veron uudelleenohjauksesta – pitkällä tähtäimellä kaiken median tulisi kuitenkin toimia markkinaehtoisesti
Aidosti riippumattomat ja itsenäiset media-alan tekijät pitävät ongelmallisena nykyistä Yle-veromallia, jonka turvin Yleisradio syö tilaa mediakentältä. Kansanedustaja Teemu Keskisarjan esitys Yle-veron uudelleenkohdistamisesta toisi mukaan kilpailua mediakentälle, sekä palauttaisi osittaisen protestoinnin mahdollisuuden kansalle.

Euroopan parlamentti äänesti Bulgarian liittymisestä euroon – Tynkkynen ainoa suomalaismeppi, joka äänesti vastaan
Euroopan parlamentissa äänestettiin tiistaina Bulgarian hyväksymisestä euroalueen jäseneksi. Mepit antoivat maan eurojäsenyydelle tukensa äänin 531‒69. Tyhjää äänestäneitä oli 79. Paikalla olleista suomalaisista mepeistä ainoa, joka vastusti Bulgarian eurojäsenyyttä, oli perussuomalaisten Sebastian Tynkkynen.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää