

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Suomen EU-vaikuttamisen taso järkyttää – perussuomalaiset vastustavat uusia EU-veroja
EU-komissio on tehnyt ehdotuksen uusiksi suomalaisten maksettavaksi tuleviksi EU-veroiksi. Suomen hallituksen kanta uusille veroille on ”alustavan myönteinen”, mutta perussuomalaiset vastustaa tiukasti Suomen talouspoliittisen itsemääräämisoikeuden siirtämistä EU:n alaisuuteen.
Suomen hallitus suhtautuu uusiin veroihin “avoimesti ja rakentavasti” ja muun muassa kansallisten päästökauppatulojen osittaiseen siirtämiseen EU:lle “alustavan myönteisesti”. Valtiovarainvaliokunnan lausunto puolestaan suhtautuu “valtioneuvoston tavoin alustavan myönteisesti” päästökauppatulojen luovuttamiseen.
Käytännössä puhutaan päästöoikeuksien hinnasta riippuen 200-400 miljoonan vuotuisesta maksusta EU:lle pelkästään päästökauppatulojen osalta.
Perussuomalaiset jättivät perjantaina 6.5. eriävän mielipiteen valiokunnan lausuntoon uusista EU-veroista. Eriävässä mielipiteessä moititaan lausunnon voimatonta suhtautumista EU:n suorittamaan Suomen talouspoliittisen itsemääräämisoikeuden kaappaamiseen.
– Tämä paketti siirtää Suomen kansallista verotusoikeutta ja päätäntävaltaa varojen käytöstä EU:lle. Sekä eduskunta että puolueet ovat jo pitkään julistaneet, että taloudellisesta itsemääräämisoikeudesta on pidettävä kiinni. Tässä näkyy sanojen ja tekojen sovittamaton ristiriita puhtaimmillaan, edustaja Ville Vähämäki sanoo.
Suomalaisten etua se ei taatusti edistä
Sitran tuoreessa selvityksessä kiinnitettiin huomiota Suomen EU-päätöksenteon puutteisiin. Selvityksen mukaan kansallinen valmisteluvaihe ei ole avointa ja eduskunnassakin asiat käsitellään valiokunnissa suljettujen ovien takana. Selvitys muistuttaa, että demokratian kannalta on oleellista kysyä, mitä mahdollisuuksia kansalaisella on osallistua EU:n päätöksentekoon.
Suomen EU-lainsäädäntöprosessista saa usein tietoa vasta kun valtioneuvosto esittää eduskunnalle Suomen jo muodostetun kannan Euroopan komission valmistuneeseen säädösehdotukseen.
– Tilaisuus vaikuttaa oli nyt. Jos esitysluonnokseen ei ole jo tässä vaiheessa esittää muutosehdotuksia tai vahvaa kielteistä kantaa, ne tulevat pian konkreettisina esityksinä eduskunnan käsiteltäväksi, ja silloin niiden vastustaminen tulee olemaan poliittisesti mahdotonta, kuten on nähty jo monta kertaa. Herää kysymys, onko hallitus vain näennäiskriittinen. Kenen etuja vaikeneminen ja päätöksien läpi runnominen palvelee, sillä suomalaisten etua se ei taatusti edistä, edustaja Vilhelm Junnila kysyy.
Kyseessä on verotusoikeuden siirtäminen EU:lle
Sekä hallituksen kanta että valiokunnan lausunto kertoivat, että kantoja päivitetään esityksien täsmentyessä. Perussuomalaiset suhtautuvat asiaan epäilevästi.
– Jo nyt tiedämme, että kyseessä on verotusoikeuden siirtäminen EU:lle, ja osaamme arvioida, että kyseessä on satojen miljoonien eurojen vuotuinen lisämaksu suomalaisille yrityksille ja kotitalouksille. Yksityiskohtien täsmentyminen ei tätä asiaa muuksi muuta, edustaja Jari Koskela toteaa.
– Sekä EU että hallitus perustelivat esitystä elpymispakettiin otettujen lainojen takaisinmaksutarpeella, mutta miksi sitten nyt ehdotetut verot ovat pysyviä eikä keräämistä keskeytetä, kun takaisinmaksu olisi suoritettu? On selvää, että elpymispakettia käytetään tekosyynä. Eihän EU ja hallituksemme kehtaa edes puhua veroista, vaan kutsuu näitä EU:n omiksi varoiksi ja ympäristömaksuiksi.
Tätä on kokoomuslainen EU-politiikka
Valtiovarainvaliokunnan käsittelyssä lausuntoon jättivät eriävät mielipiteensä vain perussuomalaiset ja kristillisdemokraatit. Kokoomus ei jättänyt eriävää mielipidettä. Kokoomus siis käytännössä kannatti valtioneuvoston kantaa ja valiokunnan lausuntoa.
– Kokoomus on useasti ilmoittanut vastustavansa tulonsiirtoliittovaltiota, yhteisvelkaa ja epäsymmetristä tulonsiirtounionia. Kuitenkin se oppositiostakin käsin päätyi kannattamaan elpymispakettia viime keväänä, aiheuttaen suomalaisille miljardien laskun, edustaja Sami Savio kertoo.
– Ja nyt kun hallitus nyökyttelee innokkaasti tuleville EU-veroille, kokoomus ei korkeiden kannatuslukujensa sokaisemana jättänyt valtiovarainvaliokunnassa edes eriävää mielipidettä asiasta. Tätä on kokoomuslainen EU-politiikka niin hallituksessa kuin oppositiossa.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- ympäristömaksut EU-päätöksenteko päästökauppatulot yhteisvelka EU-verot EU-liittovaltio päästöoikeudet verotusoikeus EU:n verotusoikeus Elpymispaketti EU-lainsäädäntö Tulonsiirtounioni valtiovarainvaliokunta eriävä mielipide Kristillisdemokraatit Euroopan unioni Jari Koskela Sitra EU-komissio Sami Savio Vilhelm Junnila Demokratia Itsemääräämisoikeus Talouspolitiikka perussuomalaiset Ville Vähämäki hallitus Kokoomus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Huhtasaari: Elvytyspaketti tarkoittaa säännöistä luopumista ja siirtymistä mielivaltaan

Italian keskuspankin johtajalta läjä avauksia: EU:lle pysyvästi yhteistä velkaa, verotusoikeuksia ja talouskurisäännöt roskakoriin

Simula: Hallitus lahjoittamassa Suomen EU:n viheralueeksi – ”Olisi aika herätä unesta ja kuunnella aidosti myös kriittisiä ääniä”

Viherpesu käy veronmaksajalle kalliiksi: ”Suomea viedään EU:ssa kuin mätää kukkoa”

EU:n piti kerätä veroja elpymisvälineen vuoksi otettujen luottojen takaisinmaksuun – nyt komissio haluaisi käyttää varoja poliittisiin tavoitteisiinsa

Suomalaiset maksavat ensin italialaisten taloremontit ja remontoivat pakosta omat talonsa energiatehokkaiksi – ”Suomi on tehnyt valtavan virheen olemalla innokkain EU-komission ehdotusten tukija”

Mäkelä: EU-linjan on muututtava vaaleissa – Suomi ei saa olla ikuinen maksaja
Viikon suosituimmat

14-vuotias tyttö joutui joukkoraiskauksen uhriksi Porvoossa – poliisikansanedustaja Nieminen: Kyse on jälleen raa’asta grooming‑tapauksesta
Groomingin uhriksi joutunut lapsi nousi autoon ulkomaalaistaustaisten miesten houkuttelemana. Miehet veivät tytön syrjäiselle alueelle metsään, jossa he raiskasivat hänet.

Maahanmuuttajien haaliminen työvoimapulaan johti 300 suomalaisen potkuihin – Lehtinen: ”Pakko kysyä, mikä järki tällaisessa toiminnassa on?”
Attendo irtisanoi 300 suomalaista hoitajaa haalittuaan työvoimaa ulkomailta. - Suomessa on koko ajan pyritty ratkaisemaan ongelmia lisäämällä maahanmuuttoa. Tulos näkyy nyt karulla tapaa niin suomalaisten työntekijöiden kuin hoidettavien arjessa, sanoo perussuomalaisten kansanedustaja Rami Lehtinen.

Purra tyrmää Espoon koulusuunnitelman: ”Suomalaiset pannaan maksamaan epäonnistuneesta maahanmuutosta”
Espoossa on ryhdytty valmistelemaan toimia maahanmuuttajakoulujen ongelmien vähentämiseksi tasaamalla vieras- ja suomenkielisten määrää eri koulujen välillä. Valtiovarainministeri Riikka Purra sivaltaa somekanavillaan niitä päättäjiä jotka nyt esittävät maahanmuuton ongelmien ratkaisuksi keinotekoista koulujen oppilaaksiottoalueiden muuttamista.

Ruotsalainen tutkimuslaitos: Nuoret vierastavat yhä enemmän homoseksuaaleja sekä transihmisiä – ulkomaalaistaustaiset kaikkein kielteisimpiä
Ruotsalainen tutkimuslaitos on havainnut selvän muutoksen koululaisten asenteissa HBT-väkeä kohtaan. Oppilaat sietävät vähemmistöryhmistä kaikkein vähiten juuri nyt homoja, biseksuaaleja sekä transihmisiä. Asenteiden jyrkkyys yllätti tutkijan.

Yhdysvaltain yliopistot purkavat DEI‑käytäntöjä: ”Edes Trumpin vastustajat eivät kaipaa DEItä takaisin”
DEI‑ideologia on parhaat päivänsä nähnyt. Julkisuudessa monet ovat arvelleet näin käyneen ainakin Yhdysvalloissa, jossa useat tunnetut yritykset ovat lopettaneet julkisuushakuiset yhdenvertaisuuskampanjansa ja niihin liittyvät työtehtävät.

Espanja laillistaa puoli miljoonaa laitonta maahanmuuttajaa, pyytää heti EU:lta apua taakanjakoon – Tynkkynen: ”Kuin suoraan sosialismin oppikirjasta”
Espanjan sosialistihallitus on juuri ilmoittanut laillistavansa massiivisen määrän laittomia maahanmuuttajia, ja heti perään Espanja pyytää EU:lta apua näiden maahanmuuttajien uudelleensijoittamiseen muihin EU-maihin. Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen lähettäisi tulijat veneillä takaisin Välimeren toiselle puolelle.

Oodi kielsi sananvapautta käsitelleen paneelin, vaikka sallii muut ideologiset tapahtumat – professori: ”Tämä avaa Pandoran lippaan syrjinnälle”
Hallinto-oikeus hyväksyi Helsingin kaupungin keskustakirjasto Oodin ja Helsingin yliopiston päätökset estää sananvapautta käsitellyt paneeli. Professori Jason Lepojärvi katsoo ratkaisun avaavan vaarallisen tulkintalinjan, jossa uskonnollinen neutraalius voi muuttua poissulkemisen välineeksi.

Vasemmisto älähti Purran risusavottamallista, mutta fakta on, että antelias Kela-tuki passivoi maahanmuuttajia yhteiskunnan ulkopuolelle – Tanska ratkaisi ongelman, malli mahdollinen Suomessakin

Sisäministeri Mari Rantanen: Suomen on uskallettava ottaa käyttöön Tanskan malli
Sisäministeri Mari Rantasen mukaan Suomen maahanmuutto- ja kotouttamispolitiikan suunnanmuutoksen on saatava jatkoa. Ulkomaalaisten heikko työllisyys, kasvava riippuvuus sosiaaliturvasta ja hallitsematon työperäinen maahanmuutto kuormittavat yhteiskuntaa. Ratkaisuksi Rantanen kannattaa perussuomalaisten puheenjohtajan Riikka Purran esittämää velvoittavampaa linjaa – Tanskan mallia.

Kolumni: Vihreä siirtymä meni pois muodista
Teollisuuden hätähuudot energian kalleudesta ovat saaneet Euroopan johtajat pakittelemaan aiemmasta ilmastoinnostaan, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Tule freelance-toimittajaksi Suomen Uutisiin

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 4/2025

Lue lisää












