

LEHTIKUVA
Suomen EU:n nettomaksuosuus noussut yli puoleen miljardiin – PS: EU maksaa työssäkäyvälle suomalaiselle 220 euroa vuodessa
Suomen nettomaksu EU:lle oli viime vuonna 580 miljoonaa euroa. Suomi siis sai EU:lta yli puoli miljardia euroa vähemmän rahaa kuin sinne antoi – nettomaksun yli tuplaantuessa vuodesta 2017.
Perussuomalaiset huomauttavatkin, että esimerkiksi EU:n maksamista tuista ei pidä puhua kuin ne tulisivat pohjattomasta kassasta jostain ”muualta”.
– Usein nettomaksusta puhuttaessa unohtuu, että nettomaksu on vain osa kokonaismaksua. Suomi maksaa huomattavasti suuremman summan jäsenmaksua, josta osa palautuu ”EU-tukien” kautta takaisin. Kuitenkin jokainen sentti on omaa rahaa, jonka joudumme hakemaan takaisin byrokratian läpi EU:n sääntöjen mukaan, sanoo perussuomalaisten kansanedustaja, suuren valiokunnan varapuheenjohtaja Jani Mäkelä.
– EU:n ulkopuolella voisimme käyttää sen rahan oman harkinnan mukaan. Se ei oikeasti ole mikään ”tuki”, vaan omaa rahaa takaisin rikkinäisestä pajatsosta!
PS ei niele valtiovarainministeriön selittelyä
Valtiovarainministeriö kuitenkin kehuu tiedotteessaan vuolaasti Euroopan unionia ja toteaa, että Suomen nettomaksuosuus on sen tuplaannuttua palannut pidemmän keskiarvon tasolle. Perussuomalaiset pitää valtiovarainministeriön tiedotetta yltiöoptimistisena.
– Tässä on siis kyse rahasta, jonka maksamme muille maille saamatta itse mitään vastinetta. Valtiovarainministeriön mukaan Suomella on tämän maksamiseen varaa – väite on täyttä pötyä, koska velkaannumme nousukauden huipulla ja EU:n komissio antoi eilen Rinteen hallitukselle jopa huomautuksen varojen yli elämisestä, Mäkelä huomauttaa.
Helpotusta ei näkyvissä – päinvastoin
EU neuvottelee parhaillaan uudesta rahoituskehyksestä seitsenvuotiskaudelle 2021 alkaen. Tämän hetken tiedon mukaan brexitin vaikutuksia ei leikata rahoituksesta, vaan nettomaksajamaat maksavat lisää. Hallitus on kaikkien muiden puolueiden paitsi perussuomalaisten tuella jo tässä vaiheessa sitoutunut hyväksymään maksuosuuden kasvamisen.
– Rahoitamme siis eurokommunismia tämän seurauksena miljardeja lisää tulevina vuosina! Mäkelä ihmettelee.
105 euroa per suomalainen on harhaanjohtava laskelma
Perussuomalaiset pitää harhaanjohtajana sitä, että valtiovarainministeriö puhuu nettomaksuosuudesta per suomalainen, sillä maksajiin ei voi laskea koko kansaa. Perussuomalaiset laskee, että jos nettomaksuosuuden jakaa työssäkäyvien määrällä, määrä on noin 220 euroa per työssäkäyvä, kun taas ministeriö puhuu 105 eurosta per suomalainen
– Jos suomalaiset maksajat lasketaan niin sanotusti vauvasta vaariin, se ei kuvaa todellisuutta. Osuus pitäisi laskea työssäkäyvää kohti, perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio laskee.
– Tahtooko suomalainen työssäkäyvä oikeasti maksaa satoja euroja vuodessa EU:lle siitä, että Suomen itsenäisyys vietiin ja rajat avattiin EU:n turvapaikkapolitiikalle? Tavio kysyy.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Halla-aho: Jäsenmaksut eivät voi kasvaa Brexitin myötä – ”EU:n on leikattava omia menojaan”

Leena Meri Ylen politiikkaradiossa: Suomalaista ostovoimaa heikennetään

Halla-aho: EU:n pitää olla työkalu, joka tuottaa lisäarvoa jäsenmaille ja niiden kansalaisille, sen sijaan että se on Saksan ja Ranskan suurvaltaprojekti ja rahansiirtokoneisto

Brexitistä 10 miljardin jättilasku unioniin jääville maille – Ruotsalaistietojen mukaan Suomi suostuu maksumieheksi

Politico: Brexit-vitkuttelun synkkä hinta – yli puolet briteistä valmiita turvautumaan väkivaltaan ratkaisun vuoksi

Brittiparlamentti lopetti venkoilun ja puolsi vaaleja joulukuulle

Ulkopuolisesta vaalivaikuttamisesta närkästynyt Tusk sotkeentui brittipolitiikkaan

Koskela: Hallitus ajaa kunnat ahdinkoon – PS esittää 50 miljoonan harkinnanvaraista apua

Laura Huhtasaari brexitistä ja EU:sta: ”EU:n hidas mureneminen tulee jatkumaan lähivuosina”
Viikon suosituimmat

Epäilty vasemmistopuolueen vaalivilppi voi vielä muuttaa Ruotsin vaalituloksen: “Joku tolkku sentään pitäisi olla”
Ruotsin valtiopäivävaaleissa on paljastunut vasemmistopuolueen mahdollinen vaalivilppi. Taalainmaalla voidaan siten joutua uusiin vaaleihin. Vaalipiirissä on 224 000 äänioikeutettua, joten valtakunnallinen tiukka vaalituloskin voi mennä uusiksi.

Bernerin epäonnistunut taksiuudistus kuopataan viimein – taksialalle kunnianpalautus, turvallisuus etusijalle
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne lupaa taksialalle kauan kaivattua kunnianpalautusta. Pahamaineinen Bernerin taksiuudistus romutti arvostetun toimialan, mutta nyt sen tilalle tulee tiukempi koulutus, valvonta ja vihreät rekisterikilvet.

Lähes kaksi miljardia euroa ulkomaalaisten sosiaaliturvaan – Antikainen vaatii tekoja
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii sosiaaliturvaministeri Karoliina Partasta (kok.) jatkamaan ulkomaalaisten sosiaaliturvan ehtojen kiristämistä. Antikainen on jättänyt asiasta kirjallisen kysymyksen sosiaaliturvaministerin vastattavaksi.

AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä – kristillisdemokraattien kannatus romahti, demarit alamäessä
AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä. Molemmat saivat ennakkotuloksen perusteella huomattavasti enemmän ääniä kuin edellisvaaleissa. Liittokansleripuolueelle CDU:lle tuli kummassakin vaalissa historiallinen tappio.

Järkyttävät luvut julki – IL: Espoossa ja Vantaalla vieraskielisten osuus toimeentulotuen saajista jo yli 60 prosenttia
Iltalehti kertoo Kelan tuoreiden tilastojen perusteella hurjia tietoja perustoimeentulon saajista. Vieraskielisten osuus tuensaajista on noussut 37,6 prosenttiin. Pääkaupunkiseudulla yliedustus on vielä selvästi voimakkaampaa: Espoossa ja Vantaalla yli 60 prosenttia tuensaajista on vieraskielisiä, vaikka heidän osuutensa väestöstä on alle 30 prosenttia.

Kaleva kepuloi euron bensa-tarinalla – Purra: Pitäytykää tosiasioissa
Valtiovarainministeri Riikka Purra moittii Oulun seudun lehteä Kalevaa valheellisista väitteistä perussuomalaisten vaalilupauksista. Purra sanoo, että lehti toistaa keskustan levittämää tarinaa euron bensasta, jota perussuomalaiset eivät ole koskaan luvanneet.

Demarisäätiön pomo kuppasi vanhuksen rahat – Reijonen: Hälytyskellojen pitäisi soida
Sosiaalisessa mediassa nousi myrsky, kun demareihin kytköksissä olevan Kansan Sivistysrahaston toimitusjohtaja nouti 92-vuotiaan Kaino Nurmisen sairaalan geriatriselta osastolta pankkiin lahjoittamaan säätiölle 100 000 euroa. Perussuomalaisten kansanedustaja Minna Reijonen paheksuu sitä, että kuka tahansa pystyy noutamaan ikäihmisen sairaalasta pankkiin tekemään mittavia lahjoituksia edustamalleen säätiölle.

EU-elvytyspaketista rahaa ajoneuvoverojen poistoon Italiassa – Tavio: Perussuomalaiset varoitti yhteisvelasta
Italia aikoo poistaa vuoden 2027 ajalta ajoneuvoveron yli 14 miljoonalta autolta ja moottoripyörältä, ja käyttää tähän EU:n elpymisvälineestä peräisin olevia rahoja. Perussuomalaiset varoittivat jo vuonna 2021 EU:n elpymisvälineestä ja vastustivat sen hyväksymistä eduskunnassa.

Vigelius latasi täyslaidallisen hallituksen saavutuksista masentuneelle oppositiolle
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius avasi eduskunnan budjettikeskustelun rajulla hyökkäyksellä oppositiota ja Sanna Marinin hallituksen perintöä vastaan. Vigelius puolusti hallituksen verokevennyksiä ja tiukkaa kulukuria sekä tyrmäsi opposition vaihtoehdot pelkkänä rahareikänä ja talouskasvun jarruna.

Svenska Ylen selvitys: Maahanmuuton haittavaikutukset puhuttavat ainoastaan perussuomalaisia – muut puolueet vaikenevat Espoossa ja Vantaalla
Svenska Yle selvitti tekoälyn avulla, kuinka usein maahanmuuttoa käsitellään kielteisessä valossa Espoon ja Vantaan kaupunginvaltuustoissa. Tarkastelun perusteella kriittiset puheenvuorot tulivat käytännössä perussuomalaisten valtuutetuilta. Yle käyttti tarkastelun moottorina 40 maahanmuuttoon liittyvän sanan esiintymistä valtuustokeskusteluissa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää














