Tagi: Nettomaksaja

LEHTIKUVA

Ruotsidemokraatit lähtevät kesäkuun EU-parlamenttivaaleihin kotimaan etu edellä. Unionista on voitava erota, jos oma ääni ei kuulu riittävästi. EU:n yhteistä ulkorajaa on puolustettava ja turvapaikanhakijat sijoitettava EU:n ulkopuolelle. ”Meille Ruotsi on aina ykkönen”, vakuuttavat Jimmie Åkesson ja Charlie Weimers Aftonbladetissa.  Lue lisää >

KUVAKAAPPAUS/YLE

Euroopan unioni on komission puheenjohtajan mukaan halukas laajentumaan itään. Eräs ongelmista on se, että jäsenkandidaatit ovat enemmänkin nettosaajia kuin maksajia. EU:n laajentumisaikeista ja sen vaatimista toimista keskusteltiin Ylen A-Talk -ohjelmassa.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Europarlamentaarikko Laura Huhtasaari tähtää takaisin eduskuntaan Satakunnan vaalipiiristä. Hän korostaa, että Suomen oman päätösvallan säilyttäminen tulevina vuosina on erityisen tärkeää, koska EU on kehittymässä liittovaltion suuntaan ja päätösvaltaa on valumassa pois jäsenvaltioilta. Huhtasaari sanoi tänään Ilta-Sanomien vaalimessuilla, että Suomen ääni ei EU-päätöksenteossa juuri enää kuulu, koska monet asiat tehdään määräenemmistöpäätöksin.  Lue lisää >

PS ARKISTO

Ilmojen viilentyessä ja energian kallistuessa Saksan liittokansleri Olaf Scholtz on äskettäin väläyttänyt uutta EU:n yhteistä velkapakettia vastauksena energiakriisiin. Tiettävästi osa EU-jäsenmaista olisi jo valmis ottamaan lisää yhteistä velkaa, josta jaettaisiin varoja jäsenmaille. Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra pelkää hankkeen muuttumista konkreettiseksi, sillä aiemminkin EU:ssa on osattu hyödyntää kriisejä.  Lue lisää >

MATTI MATIKAINEN

Suomen EU-jäsenyyttä on usein perusteltu sillä, että EU vahvistaa Suomen vakautta ja turvallisuutta arvaamatonta Venäjää vastaan. Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra kuitenkin toteaa, että tulevan Nato-jäsenyyden myötä Suomen olisi jo aika kehittää uudenlainen EU-politiikan linja, jossa jatkossa edistetään paremmin Suomen omaa etua ja intressejä.  Lue lisää >

MATTI MATIKAINEN

Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra vakuuttaa EU-kritiikin säilyvän myös jatkossa olennaisena osana perussuomalaisten politiikkaa. – Unionista tulee jatkuvasti lainsäädäntöä ja hankkeita, jotka eivät ole Suomen edun mukaisia, Purra sanoo.  Lue lisää >

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Perussuomalaiset hiillosti eilen kyselytunnilla hallitusta EU:ssa tekeillä olevasta sosiaalisesta ilmastorahastosta – saamatta selviä vastauksia. Perussuomalaisten kansanedustaja Olli Immonen painottaa, että sosiaalirahaston kohdalla EU on jälleen operoimassa sellaisella politiikan alueella, joka ei sille perussopimusten mukaan edes kuulu. – Tätä ei voida hyväksyä, ja hallituksen on yksiselitteisesti tyrmättävä tällaiset esitykset.  Lue lisää >

PS ARKISTO

Euroopan parlamentti on esittänyt, että Eurooppa-neuvosto aloittaa Euroopan unionin perussopimusten muutosprosessin. Perussuomalaisten kansanedustaja ja suuren valiokunnan jäsen Olli Immonen pitää kaavailtuja muutoksia huolestuttavina, sillä ne tarkoittaisivat päätäntävallan merkittävää siirtämistä kansallisvaltioilta Euroopan unionille ja harvoille suurille jäsenmaille.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

VTT Heikki Koskenkylä kommentoi Suomen Uutisille EU:n talouskurisääntöjen uudistamista ja varoittaa Suomea hyväksymästä mukisematta kaiken yhteisvastuiden kasvattamisen, mitä komissio ja useat EU-maat suunnittelevat. Odotettavissa Suomelle on taas nettomaksajan roolin kasvu.  Lue lisää >

PS ARKISTO

EU:n pitkään puhuttanut elpymisväline on saamassa seuraajan, kun komission ehdotusta uudeksi ilmastotoimia koskevaksi sosiaalirahastoksi käsitellään parhaillaan eduskunnassa. Suomen on selkeästi ja yksiselitteisesti sanottava ehdotukselle ei, perussuomalaisten kansanedustaja Sakari Puisto vaatii Aamulehdessä 8.11. julkaistussa kirjoituksessaan.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

EU:ssa puuhaillaan niin sanottua sosiaalista ilmastorahastoa, jossa jäsenmailta kerättäisiin reilut 72 miljardia euroa jaettavaksi eri maiden kesken. Suomelle tämä tarkoittaisi laskelmien mukaan sitä, että Suomi maksaa 840 miljoonaa euroa muiden maiden ilmastotoimien vaikutusten kuittaamiseen. Suomi siis olisi jälleen reilusti nettomaksajan roolissa.  Lue lisää >