Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Näin hallitus sumutti eduskuntaa EU:n sosiaalirahastosta – suomalaisille lankeamassa satojen miljoonien lisälasku

30.06.2022 |15:43

Perussuomalaisten ankarasti kritisoima 59 miljardin euron uusi EU-rahasto nytkähti eteenpäin, ja järjestely tulee kasvattamaan Suomen maksuja unionille 200-300 miljoonalla. Näin siitäkin huolimatta, että vain pari viikkoa sitten hallitus väitti eduskunnalle, ettei Suomi hyväksy rahastoa.

Reilu vuosi sitten käytiin eduskunnassa kovaa vääntöä EU:n elvytyspaketista, jolloin perussuomalaiset vyörytti esille kattavasti EU-elvytyspaketin ongelmia ja toi esille näyttöä siitä, että paketti on Suomelle haitallinen.

Ministerien puheet EU-tulonsiirtojen tarkkarajaisuudesta ja kertaluonteisuudesta on vuodessa jo unohdettu, sillä unionista puskee ulos jo seuraavaa tulonsiirtovälinettä.

Suomalaiset maksavat muiden maiden sosiaaliturvaa

EU:ssa pitkään tekeillä ollut sosiaalinen ilmastorahasto on nytkähtänyt eteenpäin, ja vieläpä ilman EU:ssa budjettiasioissa perinteisesti noudatettua yksimielisyysvaatimusta.

Arvaatko jo, mikä on suomalaisen veronmaksajan rooli tässä kuviossa? Arvasit aivan oikein.

Tällä kertaa suomalaiset pääsevät maksamaan muiden EU-maiden kansalaisten sosiaaliturvaa, eli duunareilla on edessä ylityötunteja EU-tulontasauksen nimissä. Arvioiden mukaan Suomen nettomaksuosuus sosiaalirahastoon seitsemän vuoden kaudelle on 200-300 miljoonaa euroa.

Ministeri väitti eduskunnalle: Suomi ei hyväksy

Pitikö sosiaalirahastoa tulla ollenkaan tai pitääkö Suomen olla siinä mukana? Jos tarkastellaan ministerien eduskunnalle pari viikkoa sitten antamia vastauksia, niin kansanedustajille kerrottiin hallituksen taholta, että Suomi olisi jäämässä ulkopuolelle.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra kysyi suoraan eurooppa- ja omistajaohjausministeri Tytti Tuppuraiselta (sd), tuleeko hallitus torjumaan uuden EU- tulonsiirtovälineen. Vastaukseksi Tuppurainen vihjaili, että kyllä tulisi.

– Ja me emme kannata sitä, että luotaisiin EU-väline, jossa annettaisiin suoria tulotukia kotitaloudelle. Suomi vastustaa sitä, meidän kantamme on tähän hyvin kriittinen, Tuppurainen vastasi.

Kansanedustaja Olli Immoselle annettu vastaus oli jo selväsanaisempi:

– Sanotaan nyt selväksi vielä se, että Suomi ei ole hyväksymässä komission ehdottamaa ilmastotoimien sosiaalirahastoa, Tuppurainen sanoi.

Selväsanaisuudesta huolimatta toisin näyttää nyt käyvän.

Hallituksen puheisiin ei voi luottaa

Sosiaalisen ilmastorahaston eteneminen on jälleen uusi esimerkki siitä, että hallituksen ministerien puheisiin ei voi luottaa, sillä olipa vastaus eduskunnalle mitä hyvänsä, jonkinlainen vedätys seuraa yleensä aina.

Hallituksen sumuttaminen tapahtuu yleensä niin, että yksi ministeri puhuu yhtä, ja toinen ministeri sitten myöhemmin jotain muuta, jolloin alkuperäiseen kysymykseen aiemmin saatu vastaus osoittautuu valheelliseksi.

Näin tälläkin kertaa, sillä sosiaalirahaston etenemisestä kertoi eilen – ei suinkaan Tuppurainen – vaan ympäristö- ja ilmastoministeri Maria Ohisalo (vihr.). Pääministeri Sanna Marin (sd) valitsee yleensä kiusallisessa tilanteessa vaikenemisen taktiikan, eli pysyttelee takavasemmalla sanomatta sanaakaan.

Suomesta tulossa ikuinen nettomaksaja

Perussuomalaiset vaatii hallitukselta täystyrmäystä sosiaaliselle ilmastorahastolle. Perussuomalaisten kansanedustaja Immonen huomauttaa, että Suomesta on tulossa ikuinen EU-nettomaksaja, ja lisäksi EU operoi jälleen sellaisella politiikan alueella, joka ei sille perussopimusten mukaan edes kuulu.

– Tätä ei voida hyväksyä, ja hallituksen on yksiselitteisesti tyrmättävä tällaiset esitykset, Immonen vaatii.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Jari ”Suomessa ei ole katujengejä” Taponen erosi poliisin palveluksesta – perusti konsulttifirman

10.03.2025 |20:47
4.
Suomen uutiset logo

Vance: Eurooppa on tekemässä itsemurhaa massamaahanmuuton kautta

17.03.2025 |10:18
5.
Suomen uutiset logo

Pirkko Ruohonen-Lerneriltä kovaa kritiikkiä demarien Eero Heinäluomalle: “Kieroilun mestari, josta Putinkin on hänet palkinnut korkea-arvoisella mitalilla”

13.03.2025 |19:09
7.
Suomen uutiset logo

Kristittyjä vainotaan ympäri maailmaa median vaietessa – Antikainen: Sisäministeri Mari Rantanen on toiminut oikein

12.03.2025 |17:04
9.
Suomen uutiset logo

Dosentti Ari Helo moittii lukion historiankirjaa: ”Halutaanko koululaisille antaa naiiviin utopistinen kuva Euroopan ulkopuolisten alueiden historiasta ennen kolonialismin kautta?”

12.03.2025 |14:34
10.
Suomen uutiset logo

Perussuomalaiset Opiskelijat: “Maahanmuuttajakiintiöt eivät kuulu korkeakoulujen yhteishakuun”

12.03.2025 |18:35

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää