Artikkeli kuva

AFP LOUISA GOULIAMAKI

Suomen Pankin johtaja varoittaa pitkistä vakuusoikeudenkäynneistä

06.06.2013 |13:00

Suomen Pankin (SP) entinen johtaja Heikki Koskenkylä varoittaa, että Suomella on edessään pitkällisiä oikeudenkäyntejä Kreikan vakuuksien toimeenpanosta.

Koskenkylä johti pitkään SP:n rahoitusmarkkinaosastoa. Hän seurasi Argentiinan velkasaneerausta ja Yhdysvaltain energiajätti Enronin ja investointipankki Lehman Brothersin kaatumista.

– Velkajärjestelyt johtavat usein pitkiin oikeudenkäynteihin. Sama voisi olla edessä myös Suomella, Koskenkylä toteaa MTV3:n haastattelussa.

Tämä johtuu siitä, että runsaan 900 miljoonan euron varmuustili on kolmannen tahon hallussa ja sen saamisesta päättää lontoolainen oikeusistuin. Mahdollisen vakuuksien laukeamisen kohdalla olisi Koskenkylän mukaan tiukan takana selvittää, kuka saa rahoista jotain rippeitä.

– Kenenkään on turha väittää, että se olisi jotenkin selvä juttu. Siitä on niin monta esimerkkiä – Argentiinan tapaus ja monta muuta.

Hän pitää selvänä, ettei Suomella ole perinteisiä vakuuksia, vain epämääräinen koronvaihtosopimus. Vakuudet perustuvat pääasiassa tuleviin tuotto-odotuksiin, joista ei ole mitään varmuutta.

Velkasaneerauksia tulee

Koskenkylä pitää velkasaneerauksia väistämättöminä.

– Tämä nykyinen rakenne on kestämätön. Ja se tarkoittaa sitä, että heikoimmat pitäisi heittää ulos ja osa ottaa velkasaneeraukseen eli velkojen leikkaukseen. IMF on ollut jo pitempään sitä mieltä, Koskenkylä toteaa. Muuten järjestelmä kaatuu niiden maiden päälle, jotka pystyvät rahoittamaan järjestelmää.

Koskenkylä esittää harkittavaksi jopa eroa eurosta.

Financial Times pitää vakuussopimusta turhana

Financial Timesin Alphaville-blogi nälvii taas Suomen Kreikka-takuita. Suomen valtiovarainministeriön selitykset sopimusten oivallisuudesta eivät lehteä vakuuta. Blogin mukaan VM vähättelee todennäköisintä arviota eli EU:n päätöstä Kreikan velkaehtojen keventämisestä. Tämä veisi vakuuksilta pohjan pois. Alphavillen mukaan Suomella ei ole mahdollisuutta estää velkojen leikkausta, toisin kuin VM:n valtiosihteeri Martti Hetemäki on väittänyt

– Suomen Kreikka-”vakuuksien” ilmeinen hyödyttömyys on kaiken kaikkiaan hyvin kiusallista ja tällä hetkellä hirvittävän julkistakin”, Alphaville kirjoittaa.

ps verkkotoimitus


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Some ärähti THL:n huuruisesta sekoilusta – terveysviranomainen höpöttelee suomalaisuusmyytistä, väittää kotoutumista ”pakkoassimilaatioksi” – THL:n sivusto pursuilee kovan linjan woketusta

08.06.2025 |15:46
4.
Suomen uutiset logo

Tutkimus: Oikeistolaiset osoittavat enemmän empatiaa vasemmistolaisia kohtaan kuin vasemmistolaiset oikeistolaisia kohtaan – epäsymmetriaa selittävät ankarat moraaliset tulkinnat

06.06.2025 |09:55
5.
Suomen uutiset logo

Antikainen: Rikollisjoukko ei määrää Suomen puolustuksesta – ”Töhrykampanja ei muuta Suomen turvallisuuspolitiikkaa”

08.06.2025 |17:19
6.
Suomen uutiset logo

Thunbergin purjehdusseurueen taustat: Yksi osallistui Hizbollahin johtajan hautajaisiin, vasemmistomeppi syytti Hamasin kidnappaaman vauvan kuolemasta Israelia

09.06.2025 |14:30
8.
Suomen uutiset logo

Woken jo hiipuessa Väestöliitto lanseeraa kampanjan, joka syyttää DEI:stä irtisanoutuvia yrityksiä tasa-arvon takinkääntäjiksi

08.06.2025 |16:09
9.
Suomen uutiset logo

Wille Rydman: Mies-päätteisten sanojen kieltäminen ei tee maailmasta rahtustakaan tasa-arvoisempaa – ”Ole mies, älä henkilö”

06.06.2025 |11:28
10.
Suomen uutiset logo

Mikko Polvinen: Maahanmuuton kriittinen piste ylittyy Euroopassa – ”Oman maan kansalaiset muuttavat kodeistaan paremman ja turvallisemman elämän perässä”

11.06.2025 |09:19

Uusimmat

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää