
Suomen Yrittäjien vastine
Suomen Yrittäjien hallituksen puheenjohtaja, yrittäjä Jyrki Mäkynen vastaa tiedotteessaan Matti Putkosen lauantai-aamupäivällä tekemään kannanottoon. Suomen Uutiset julkaisee Mäkysen tiedotteen ohessa sellaisenaan.
SY:n puheenjohtaja Jyrki Mäkynen: Putkonen puhuu kummallisia
Perussuomalaisten työmies Matti Putkonen hyökkäsi Lapuan Lakia-messuilta lähettämässään tiedotteessa Suomen Yrittäjien toimitusjohtajan Mikael Pentikäisen kimppuun kummallisin perustein.
Oli Suomen Yrittäjien hallituksen yksimielinen päätös olla hyväksymättä esitystä, jossa paikallisen sopimisen sopijaosapuoleksi kävisi vain ay-liittoon kuuluva luottamusmies, jos työehtosopimus niin määrää, Suomen Yrittäjien hallituksen puheenjohtaja, yrittäjä Jyrki Mäkynen oikaisee Putkosta.
– Ennen päätöksen tekemistä asiasta kysyttiin laajalti kentältä, ja saimme yksimielisen tuen. Suomen Yrittäjien linjapäätökset tekee yrittäjistä koostuva Suomen Yrittäjien hallitus tai työvaliokunta, Mäkynen sanoo.
– Emme voineet hyväksyä tilannetta, jossa pienessäkin yrityksessä paikallisen sopimuksen sopijaosapuoleksi kelpaisi vain ay-liittoon kuuluva luottamusmies, jonka valintaan saavat osallistua vain ay-liittoon kuuluvat työntekijät. Tämä syrjisi niitä työntekijöitä, jotka eivät halua kuulua liittoon.
Mäkynen huomauttaa, että Pentikäinen aloitti tehtävässään 1.5.2016.
– Avasimme keskustelun aiheesta yhdessä Perheyritysten liiton kanssa huhtikuussa. Olemme ajaneet paikallisen sopimisen laajentamista niin, kun hallitus on ohjelmassaan ja vielä alkuvuodesta linjasi – ennen kuin työmarkkinajärjestöt vesittivät sen.
Mäkynen kertaa Suomen Yrittäjien esityksen: paikallisen sopimisen osapuoleksi pitäisi käydä luottamusmies, luottamusvaltuutettu, koko henkilöstö tai henkilöstön valitsema edustaja.
– Emme ole vieläkään saaneet poliitikoilta emmekä työmarkkinajärjestöjen edustajilta vastausta siihen, miksi tämä työntekijöitä syrjimätön malli ei käy, Mäkynen ihmettelee.
Mäkysen mukaan Putkosen väite siitä, että yrittäjäjärjestö tekisi linjauksillaan puoluepolitiikkaa, loukkaa yrittäjiä.
– Olemme puolueisiin sitoutumaton järjestö. Teemme yrittäjäpolitiikkaa. Emme osallistu puoluepoliittisiin vääntöihin.
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Viikon suosituimmat

Perussuomalaiset varoitti jo 2013 – Carunan tuotot menevät nyt Espanjaan
Espanjalainen energiajätti Iberdrola ostaa Suomen suurimman sähkönjakeluyhtiön Carunan noin viidellä miljardilla eurolla. Perussuomalaiset varoittivat jo 13 vuotta sitten, mitä seuraa kun kotimainen sähkönjakeluyhtiö myydään ulkomaille.

Ministeri Rydman säästää veronmaksajien rahaa – Yle tekee siitä skandaalin
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman hylkäsi yhdeksän tutkimushanketta ja joutui siitä mediamyllyyn. Kukaan ei kuitenkaan kysy, miksi ministeriö ylipäätään jakaa tutkimusrahaa Suomen Akatemian rinnalla.

Mäenpää: Kornia, että eduskunnan kesäteatteria vetää viime kaudella 6 000 miljoonaa hukannut Tytti Tuppurainen
Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää arvostelee oppositiota siitä, että se vaati eduskunnan ylimääräistä täysistuntoa Helsinki Garden -hankkeen valtiontuesta. Mäenpään mukaan keskustelussa on kyse pikemminkin poliittisesta esiintymisestä kuin uusien tietojen selvittämisestä.

Elon Musk piti normaalien ihmisten puolta talouslehden haastattelussa: ”Teitä toimittajia vihataan paljon enemmän kuin te tajuatte”
Arvostetun talouslehden päätoimittaja kävi haastattelemassa Elon Muskia. Keskustelun lomassa toimittaja ei malttanut olla kritisoimatta Muskin mielipiteitä maailman menosta, mutta joutui nolatuksi kerran jos toisenkin.

Helsingin poliisi tehosti ulkomaalaisvalvontaa – maasta poistettu tänä vuonna lähes 500 henkilöä
Maassaolon edellytysten tarkastuksia tehtiin ulkomaalaisvalvonnassa lähes 50 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin.

Maahantulija puukotti saksalaisen opiskelijan kuoliaaksi avoimella kadulla – Saksassa kasvaa entisestään pelko, että kuka tahansa voi joutua sattumalta veitsi-iskun uhriksi
Saksaa järkyttää jälleen uusi veitsihyökkäystapaus. Trierin yliopistossa historiaa opiskeleva 22-vuotias saksalainen Marius Dick oli palaamassa 15. heinäkuuta ostoksiltaan kun samanikäinen afganistanilainen Sajad M. hyökkäsi avoimella kadulla leipäveitsi kädessä hänen kimppuunsa. Vanhemmat vaativat saksalaisilta poliitikoilta täyskäännöstä suhteessa rikollisiin maahantulijoihin.

Purra: SDP kannattaa kehitysmaamaahanmuuttoa – ”Tavoitteena on varmistaa, että maahan tulee riittävästi pienituloisia ihmisiä, jotka tarvitsevat sosiaalivaltiota ja äänestävät vasemmistoa”
SDP on suosituin puolue vieraskielisten keskuudessa, ilmenee Helsingin Sanomien teettämästä kyselystä. Tulos viittaa demareiden harjoittamaan laskelmointiin, jolla puolue pyrkii kasvattamaan kannatustaan suosimalla löyhää maahanmuuttopolitiikkaa.

SDP:n valtuutettu vaatii selvitystä Vantaan areenan rahoituksesta – unohti kertoa, että puolue kannatti sopimuksen hyväksymistä kaupunginhallituksessa
Vantaan SDP vaatii perusteellista selvitystä Kivistön areenahankkeen rahoituksesta, kun Ylen MOT paljasti epäselvyyksiä rahoittajien taustoista. Vuosi sitten SDP:n kaupunginhallitusryhmä äänesti itse samojen sopimusten puolesta, kun perussuomalaiset vaativat tarkempaa selvitystä.

Laaja törkeä huumausainerikosvyyhti: 200 kiloa amfetamiinia, kymmeniä kiloja kokaiinia – tuomituista valtaosa ulkomaalaistaustaisia
Itä-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi viime viikolla 18 henkilöä laajassa törkeiden huumausainerikosten kokonaisuudessa. Tuomioihin sisältyi myös yksi ampuma-aserikos. Oikeuden mukaan rikosvyyhdissä liikkui satoja kiloja huumausaineita, joita tuotiin Ruotsista Suomeen.

Laittomat maahanpyrkijät herättävät pelkoa ja huolta Kreikan lomaparatiisissa – ihmissalakuljettajien kumiveneet vyöryvät Libyasta Kreetalle
Kreetan saari on eräs tärkeimmistä maahantuloreiteistä läntisen hyvinvoinnin piiriin pyrkiville maailman ihmisille. Kreikkaan on tullut alkuvuonna laittomasti lähes 17 000 laitonta siirtolaista, joista yli puolet on rantautunut Kreetalle. Lähi-idästä, Intian niemimaalta ja Afrikasta lähtöisin olevat ihmiset lähtevät vaaralliselle merimatkalleen Libyan Tobrukista. He maksavat ihmissalakuljetusverkostoille tuhansia euroja päästäkseen EU:n alueelle.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää









