

Julien Warnand
Taas takapakkia Kreikka-neuvotteluissa
Keskiviikkona alkanut euromaiden valtiovarainministereiden kokous keskeytettiin tuloksettomana. Uusi kokous on tiedossa tänään torstaina. Kreikan pääministeri Aleksis Tsipras ja Euroopan komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker tapasivat kokouslähteiden mukaan toisensa vielä myöhään yöllä.
Saksa on vaatinut, että Kreikan parlamentin tulee saada sopimuksen lakiesitykset voimaan maanantai-iltaan menneessä. Saksan parlamentti ei aio hyväksyä sopimusta ennen Kreikkaa.
Sopimuksen tulisi olla valmis kaikilta osin tiistaina, sillä samana päivänä Kreikalta erääntyy Kansainvälisen valuuttarahasto IMF:n 1,5 miljardin euron tukiluottoerä. Kreikan hallitus on kertonut, ettei sillä ole rahoja tämän erän hoitamiseen. Ilman sopimusta Kreikka jää ilman toisen tukipaketin viimeistä noin 7,2 miljardin euron maksuerää.
Tsipras ihmettelee: Mikään ei kelpaa
Kreikalta on usean kuukauden ajan vaadittu sellaista vyönkiristysohjelmaa, jolla tavoitteiksi asetettuihin perusylijäämälukuihin päädytään. Aiemmissa Kreikan toimittamissa ohjelmissa ei velkojien mielestä tähän olla päästy. Perusylijäämä tarkoittaa lainanhoitokuluista siivottua valtiontalouden ylijäämää.
Viikonlopun aikana Kreikka toimitti viime hetkillä uuden luonnoksen, jonka mukaan vaaditut talouden oikaisutoimet toteutettaisiin. Luvassa oli ensisijaisesti veronkorotuksia rikkaille. Tämäkään ei kelvannut velkojille. Velkojat haluavat Kreikan leikkaavan eläkkeitä rajummin. Tämä käy ilmi velkojien vuotaneesta sopimusehdotuksesta.
Kreikan pääministeri Tsipras ihmetteli yhteisöpalvelu Twitterissä velkojien asennoitumista.
– Koskaan aiemmin eivät tietyt instituutiot ole toistuvasti hylänneet samansuuruisia vaihtoehtoesityksiä. Näin ei tehty Portugalin tai Irlannin kanssa. Tämä omituinen asenne antaa vaikutelman, ettei velkojat haluakaan sopimusta – tai sitten heillä on jotain aivan erityisiä tavotteita, Tsipras kirjoittaa kahdessa tviitissään.
The repeated rejection of equivalent measures by certain institutions never occurred before-neither in Ireland nor Portugal. #Greece (1/2)
— Alexis Tsipras (@tsipras_eu) 24. kesäkuuta 2015
This odd stance seems to indicate that either there is no interest in an agreement or that special interests are being backed. #Greece (2/2)
— Alexis Tsipras (@tsipras_eu) 24. kesäkuuta 2015
Tsiprasin on tulkittu viittaavan Joki ja Uusi demokratia -oppositiopuolueiden puheenjohtajien Stavros Theodorakisin ja Antonis Samarasin kokoontumista EU-komissaari Pierre Moscovicin kanssa.
Joki-puolueen Theodorakis on ilmaissut kannattavansa kaikkia sopimusesityksiä, jotka turvaavat maan eurojäsenyyden. Samaras on puolestaan viime kauden pääministeri, ja toimi tiukassa yhteistyössä euromaiden päättäjien kanssa.
Mikäli päähallituspuolue Syrizan rivit repeävät niin, että puolueesta riittävän moni kannattaisi velkojien sopimusesitystä, se voisi mennä läpi oppositiopuolueiden tuen turvin.
Henri Myllyniemi
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Viikon suosituimmat

Voima-lehti myrkytti suomalaiset miehet – näin ”toksinen maskuliinisuus” runnottiin väkisin suomen kieleen

Professori Vesa Kanniainen julkaisee maahanmuuttolukunsa kirjana: Lähi-idästä ja Afrikasta saapuvat aiheuttavat eniten kustannuksia julkiselle taloudelle
Professori emeritus Vesa Kanniaisen analyysi maahanmuuton nettokustannuksista Euroopassa herätti huomiota alkusyksystä. Analyysia esittelevää YouTube-videota ja Kanniaisen haastattelua on ladattu tähän mennessä 130 000 kertaa.

Varsinais-Suomen hyvinvointialue päätti: Laittomasti maassa oleville laajemmat terveyspalvelut – perussuomalaiset vastusti
Varsinais-Suomen hyvinvointialueen aluevaltuusto päätti eilen pitää laajemmat terveyspalvelut laittomasti maassa oleville. Suomen hallitus kuitenkin esittää, että viranomaiset rajaavat palveluita hieman. Varha oli jo ottamassa tulevan lakimuutoksen täysimääräisesti huomioon, mutta nyt alue aikoo kuitenkin tarjota laajempia palveluita.

10-vuotias tyttö raiskattiin – protestit vastaanottokeskuksella Dublinissa jatkuvat jo toista iltaa
Dublinissa on ollut väkivaltaisia mellakoita kahtena peräkkäisenä iltana, koska karkotettavaksi määrätyn turvapaikanhakijan epäillään raiskanneen 10-vuotiaan tytön vastaanottokeskuksessa. Poliitikot tuomitsevat mellakoinnin, mutta eivät ole valmiita antamaan kansalaisille mahdollisuutta vaikuttaa maahanmuuttopolitiikkaan väkivallattomin ja demokraattisin keinoin.

Transaktivistit yrittivät estää feministien konferenssin vandalisoimalla kokouskeskusta Brightonissa
Transaktivistit yrittivät estää feministien konferenssin rikkomalla kokouskeskuksen ikkunoita, koska tapahtuma oli heidän mielestään "transfobinen". Paikallinen vihreiden kansanedustaja kommentoi vandalismia sanoen, että Brightonin valitseminen kokouspaikaksi oli provokaatio ja että kaupungin ei pitäisi vuokrata tilojaan tapahtumille, jotka "luovat jännitteitä".

Trumpin vastaiset suurmielenosoitukset todistivat tarpeettomuutensa: USA ei ole vajoamassa diktatuuriin
Yhdysvalloissa järjestettiin lauantaina laajoja mielenosoituksia presidentti Trumpia vastaan. Järjestäjien mukaan niihin osallistui jopa seitsemän miljoonaa ihmistä. Nämä iloisissa karnevaalitunnelmissa sujuneet suurmielenosoitukset ovat jo itsessään todiste siitä, että maa ei ole vajoamassa diktatuuriin.

Tyytymättömyys Saksan yleisradiota kohtaan kasvaa – lupamaksusta taistellaan oikeudessa
Jokainen saksalainen voi vetää yleisradiomaksunsa oikeuteen, jos pystyy todistamaan, että yleisradio ei täytä sille asetettuja mielipiteenvapauden, hyvän laadun ja poliittisen tasapuolisuuden vaatimuksia.

Riikka Purra: ”Rakastan tavallisten ihmisten halua paljastaa järjettömiä kohteita, joihin veronmaksajan rahaa tungetaan”
Valtiovarainministeri Riikka Purra suitsuttaa tavan kansalaisia, jotka haluavat somessa tuoda esille havaitsemiaan mahdollisia kohteita, joihin verovarojen tärvääminen ei ole ainakaan maksajan etu: "Ongelmat pitää paljastaa kaikkien silmille, mahdollisimman raadollisesti", valtiovarainministeri vaatii.

Oxfordin yliopiston kansleri: Yliopiston ei pidä olla ”turvallinen tila”
Oxfordin yliopiston uusi kansleri haluaa opiskelijoiden valmistautuvan kohtaamaan epämukaviltakin tuntuvia ajatuksia: "turvallisia tiloja" ei enää ole. Hänen kaudellaan yliopisto ei aio enää sortua cancel-kulttuuriin.

Perussuomalaisista täystyrmäys Akavan puheille maatalouden keskittämisestä: ”Ehdotus on suorastaan vaarallinen”
Korkeakoulutettujen työmarkkinakeskusjärjestö Akava esittää maatalouden keskittämistä Etelä-Suomeen.
















