Tagi: Investoinnit

PS ARKISTO

Auto on se menopeli, jolla suurin osa meistä on tullut synnytyslaitokselta kotiin. Auto on myös se, jonka kyydissä viimeinen keikka hoituu. Auto on kiinteästi mukana lähes jokaisen suomalaisen arjessa, muistutti liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne Mikkelissä pitämässään puheessa.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Hallitus käynnistää talouden ryhtiliikkeen ja aloittaa ensi vuonna sopeutustoimet monella sektorilla. Rakenteellisilla uudistuksilla pyritään työn kannustavuuden lisäämiseen. Lisäksi hallitus tavoittelee kasvun vahvistamista uusilla investoinneilla. Valtiovarainministeri Riikka Purra kuitenkin muistuttaa, että valtiontalouden tilannetta ei voida pelastaa yhdellä hallituskaudella ja alijäämät jatkuvat suurina vielä seuraavina vuosina.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Nobelisti Bengt Holmström kiittelee Kauppalehden haastattelussa uutta hallitusohjelmaa, joka vastaa siihen huutoon, että työntekoon tulee kannustaa eikä tukia saa vastikkeetta. Holmström myös katsoo, että yksilöiden liiallinen riippuvuus valtiosta on omiaan lisäämään ahdistusta tai yksinäisyyden kokemusta.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra kertoi hetki sitten tiedotustilaisuudessa, että lähtökohta hallitusneuvotteluille ja uuden hallituksen työlle on ollut julkisen talouden kehno tilanne, joka on myös vaikeuttanut työtä. Uuden hallituksen ohjelman keskeisiin osiin kuuluu Kasvun kaava. Se sisältää massiivisen paketin toimenpiteitä. – Me päätyimme lähteä urakkaan, koska jonkun siihen on pakko tarttua.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Hallitusneuvotteluissa käsittely jatkuu muun muassa ilmasto- ja energiapolitiikasta, taloudesta ja työllisyydestä. Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra sanoi hetki sitten, että perussuomalaiset on valmis ansiosidonnaisen porrastamiseen mutta ei lyhentämiseen.  Lue lisää >

PS ARKISTO

Hallitusneuvotteluissa käsitellään ilmasto- ja energiapolitiikkaa ja esillä on myös aiemmin tavoitteeksi nostettu hiilineutraali Suomi vuonna 2035. Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra huomauttaa, että Suomen oleelliset kilpailijamaat, kuten Ruotsi ja myös koko EU, eivät ole päätyneet yhtä kunnianhimoiseen vuosilukuun.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Vaalit käytiin eilen, mutta demareille vielä tänäänkin tärkein poliittinen kysymys on ei enempää eikä vähempää kuin ilmaston pelastaminen, jonka väitetään tuovan Suomeen miljardien investoinnit. Perussuomalaisten Jussi Halla-aho ihmettelee, miksi miljardi-investoinnit eivät kiinnosta Yhdysvalloissa tai Kiinassa.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra tyrmäsi SDP:n talouslinjan tänään Iltalehden puoluejohtajien vaalitentissä. Siinä missä demarit eivät ole valmiita luopumaan käytännössä mistään ylimääräisistä julkisista menoista, puolue hamuaa valtiolle yhä suurempaa siivua palkansaajan ja yrittäjän rahoista. Purra huomautti demarien Antti Lindtmanille, että epäjohdonmukainen ja ennakoimaton verotus jarruttaa talouskasvua ja työllisyyden kehittymistä.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Veronmaksajien vaalitentissä tänään vasemmistopuolueilta kuultiin taas näkemyksiä siitä, miten valtion taloutta tulisi sopeuttaa verotusta kiristämällä. Perussuomalaiset ei kuitenkaan halua korottaa mitään veroa eikä ottaa käyttöön uusia veroja. Perussuomalaiset päin vastoin tähtää siihen, että myöhemmin etenkin keskituloisen palkansaajan ostovoimaa voisi vahvistaa veronalennuksilla. Sitä ennen valtiontalous on kuitenkin saatava kuntoon.  Lue lisää >