Artikkeli kuva

Perussuomalaiset Ville Vähämäki ja Sami Savio: Investointihyvitys vauhdittaa Suomen kasvua ja työllisyyttä

12.03.2025 |18:31

Perussuomalaisten kansanedustajat Ville Vähämäki ja Sami Savio iloitsevat siitä, että hallituksen suurten teollisten investointien verohyvitys etenee eduskunnassa. Vähämäki ja Savio, jotka toimivat eduskunnan valtiovarainvaliokunnan verojaoston jäseninä, näkevät hyvityksen merkittävänä keinona edistää kasvua, parantaa kilpailukykyä ja luoda uusia työpaikkoja.

– Investointihyvitys tuo Suomeen elintärkeitä teollisia hankkeita, jotka vauhdittavat talouskasvua ja vahvistavat energiariippumattomuutta. Investointisuunnitelmia on tehty paljon, mutta investointihyvityksellä niitä saadaan myös toteutettua. Puheista ja lupauksista on päästävä tekoihin. Tämä on järkevä kannustin, joka houkuttelee tänne uusia investointeja, jotka tuovat työtä joka puolelle maata, Ville Vähämäki toteaa.

Kansanedustaja Sami Savio korostaa, että päätös on osa laajempaa strategiaa, jolla Suomi tekee itsestään houkuttelevan kohteen kansainvälisille investoinneille.

– Tämä on tärkeä askel, mutta meidän on jatkossakin pidettävä huoli siitä, että veroratkaisut ja teollisuuden toimintaympäristö tukevat kasvua eivätkä aja investointeja muihin maihin. Investointihyvitys on yksi keino varmistaa, että Suomi pysyy kilpailukykyisenä. Suomen on valtiontukikilpailussa käytettävä omia vahvuuksiaan.

Yksi merkittävimmistä hallituksen kasvutoimista

Investointihyvitys koskee yli 50 miljoonan euron arvoisia investointeja, ja sen suuruus on 20 prosenttia tukikelpoisista investointikustannuksista, enintään 150 miljoonaa euroa yhtiötä kohden. Se kattaa muun muassa teollisuusprosessien vähähiilistämisen ja energiatehokkuustoimenpiteet sekä strategisten alojen, kuten akkuteollisuuden ja kriittisten raaka-aineiden, investoinnit.

Perussuomalaiset pitävät tärkeänä, että Suomi hyödyntää kaikki mahdollisuudet houkutella investointeja, jotka luovat työpaikkoja ja vahvistavat kotimaista teollisuutta.

– Nyt tehty päätös on yksi merkittävimmistä hallituksen kasvutoimista, mutta meidän on jatkettava työtä suomalaisten yritysten toimintamahdollisuuksien parantamiseksi, Vähämäki ja Savio summaavat.

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Suomen uutiset logo

Jaana Strandman haluaa Suomeen julkishallinnon siivoustalkoot: Suomen on kyettävä keventämään sääntelyä ja byrokratiaa yritysten ja investointien houkuttelemiseksi

21.02.2025 |16:43

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Yle-pomo Merja Ylä-Anttilalle tiukka kysymys kansalaisaloitteen kuulemistilaisuudessa: Onko Yleisradio tietoisesti hakenut säästöjä suosituimmista ja näkyvimmistä toiminnoistaan?

19.03.2025 |17:06
3.
Suomen uutiset logo

Suomalaisyritys markkinoi maahantulopaketteja Iranissa ja Lähi-idässä – yrityksen somepäivityksessä kerrotaan Suomen tarvitsevan 60 000 maahanmuuttajaa vuodessa

20.03.2025 |14:58
5.
Suomen uutiset logo

Vance: Eurooppa on tekemässä itsemurhaa massamaahanmuuton kautta

17.03.2025 |10:18
8.
Suomen uutiset logo

Trump lennätti väkivaltaisen venezuelalaisjengin jäseniä El Salvadorin jättivankilaan – ihmisoikeusaktivistit kauhuissaan

19.03.2025 |14:59

Uusimmat

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää