maahanmuuttajataustaiset lapset

Antikainen jyrähtää Espoon perusopetuksen johtajalle: ”Keskoslasten leimaaminen on törkeää ja tutkimuksellisesti perätöntä”

Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii Espoon suomenkielisen perusopetuksen johtajaa Juha Nurmea perumaan Helsingin Sanomien haastattelussa esittämänsä väitteen, jonka mukaan opettajiin kohdistuvan kouluväkivallan kasvua selittäisi se, että "yhä pienempiä keskosia pystytään pelastamaan".

28.05.2026 |10:30

Aittakumpu tyrmää ehdotuksen uskonnonopetuksesta luopumisesta: ”Koko länsimainen kulttuuri perustuu kristinuskoon ja sen arvoihin”

Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu tyrmää opetusministeriön työryhmän ehdotuksen uskonnonopetuksesta luopumisesta ja kaikille yhteisestä katsomusaineesta.

12.03.2026 |16:05

Strandman vaatii suomen kielen vahvistamista kouluissa – eriytyvät luokat uhkaavat lasten tulevaisuutta

Perussuomalaisten kansanedustaja Jaana Strandman nostaa esiin huolen päiväkotien ja koulujen tilanteesta, joissa suomen kieli jää vähemmistöasemaan maahanmuuttajataustaisten lasten määrän kasvaessa. Strandman korostaa, että varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen tulee tukea lasten vahvaa suomen kielen taitoa, jotta oppimistulokset, sosiaaliset suhteet ja kotoutuminen eivät heikkene.

02.02.2026 |09:05

Kolumni: Kallis kaksivuotinen esikoulukokeilu – laiha näyttö

Kaksivuotinen esiopetuskokeilu saatiin päätökseen, ja viesti tästä oli odotetun selvä. Lasten oppimisen taidot eivät kehittyneet juurikaan nykyjärjestelmää paremmin. Tästä on vaikea vetää muuta johtopäätöstä kuin se, että kokeilu oli ennen kaikkea poliittinen ja kallis hallinnollinen ”pakko saada” -hanke, ei lapsia aidosti hyödyttänyt uudistus, kirjoittaa perussuomalaisten kansanedustaja Mira Nieminen.

23.01.2026 |13:30

Uusimmat

Viikon suosituimmat










PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 3/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää