uusi köyhälistö

Koponen: Edelliset hallitukset loivat maahanmuuton kautta Suomeen uuden köyhälistön

Tilastokeskuksen lukujen mukaan pienituloisten ulkomaalaistaustaisten määrä on kasvanut Suomessa voimakkaasti, 120 000 henkilöllä, vuosina 2010–2024. Samaan aikaan suomalaistaustaisten pienituloisten määrä on laskenut 90 tuhannella.

15.05.2026 |10:39

Oppositio teki uuden välikysymyksen itse luomastaan ongelmasta – Seppänen: Pelkästään pienituloisten maahanmuuttajien määrä on kasvanut sadalla tuhannella

Perussuomalaisten kansanedustaja Sara Seppänen kertoo Facebookissa opposition tehneen jälleen välikysymyksen oppositiopuolueiden itse edellisessä hallituksessa tekemien päätösten aiheuttamista ongelmista. Seppänen korostaa, että pienituloisuuden kasvu 2020-luvulla liittyy ennen kaikkea maahanmuuttoon ja että sen taustalla ovat Sanna Marinin hallituksen linjaukset maahanmuuttajien houkuttelemiseksi Suomeen.

17.04.2026 |10:42

Myös Marinin hallituksessa työministerinä toiminut Tuula Haatainen haluaa nyt korjata ulkomaalaisia opiskelijoita koskevaa lakia

Sanna Marinin hallituksessa työministerinä toiminut Tuula Haatainen myöntää nyt, että edellisen hallituksen laatima laki on korjauksen tarpeessa.

09.12.2025 |11:16

Uusimmat

Viikon suosituimmat










PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 3/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää