vieraskieliset

Iltalehti hehkuttaa, kuinka päiväkodit täyttyvät vieraskielisistä – Simula: Suomi ei ole vielä peruuttamattomasti muuttunut, kehitystä voidaan vielä estää

Perussuomalaisten kansanedustaja Jenna Simula kritisoi Iltalehden artikkelia, jossa espoolaispäiväkodin johtaja toteaa, että ”Suomi on muuttunut” ja kehuu monikulttuurista päiväkotia, jossa suomalaislapsia on enää kolme. Simula nostaa esiin, että hallitsematon maahanmuutto täyttää päiväkoteja ja kouluja vieraskielisillä lapsilla, mikä kasvattaa erityistuen tarvetta, vaikeuttaa kommunikaatiota ja heikentää suomalaisten lasten äidinkielen kehitystä. Vielä ei kuitenkaan ole liian myöhäistä pysäyttää Suomen muuttumista tunnistamattomaksi kiristämällä maahanmuuttopolitiikkaa.

18.02.2026 |11:11

Vastikkeettoman vapaamatkustelun loppu – ”Jatkossa kotoutumissuunnitelman laiminlyönti voi johtaa toimeentulotuen perusosan alentamiseen”

Torstain eduskunnan kyselytunnilla kansanedustajat keskustelivat muun muassa hallituksen tekemästä toimeentulotuen kokonaisuudistuksesta. Perussuomalaisten kansanedustaja ja työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan jäsen Mikko Lundén totesi puheenvuorossaan uudistuksen vahvistavan toimeentulotuen alkuperäistä tarkoitusta.

12.02.2026 |17:57

Toimeentulotukimenot kasvussa – jo yli puolet somaliaa ja arabiaa puhuvista nostaa tukea

Perustoimeentulotuen maksatus kasvoi viidenneksellä vuonna 2025. Tukea saaneissa kotitalouksissa asui noin kuusi ja puoli prosenttia Suomen väestöstä. Koko maan tasolla somalia ja arabiaa puhuvista noin puolet nostaa perustoimeentulotukea

22.01.2026 |11:20

Ulkomaalaistaustaisilla merkittävä yliedustus pääkaupunkiseudun vuokra-asunnoissa

Pääkaupunkiseudulle on kasaantunut selkeitä maahanmuuttajataustaisten ihmisten keskittymiä. Ajatuspaja Suomen Perustan tutkimus osoittaa, että pääkaupunkiseudulla on jo 16 asuinaluetta, joissa enemmistö ARA-asukkaista, eli kaupunkien vuokra-asuntojen asukkaista on ulkomaalaistaustaisia.

16.01.2026 |14:29

Keskiluokan valinnat ratkaisevat pääkaupunkiseudun lähiöiden kohtalon – segregaatio etenee, jos eri sosiaaliset ryhmät muuttavat omille alueilleen

Rakentaminen on Suomessa jäissä mutta vielä harvakseltaan paukkuvat runkonaulaimet julkisen sektorin asuntotyömailla. Pääkaupunkiseudulla se monesti tarkoittaa vuokra-asuntoja ennätysvauhtia kasvavalle halpatyövoimalle. Segregaation myötä erilaiset sosiaaliset ryhmät todennäköisesti eriytyvät toisistaan omille alueilleen kaupungin sisällä. Samalla kuihtuu keskiluokan asuntoihin sidottu varallisuus.

14.01.2026 |17:20

Nuoret näyttävät Suomen suunnan – alle 16-vuotiaat ulkomaalaistaustaiset enemmistönä jo 15 alueella pääkaupunkiseudulla

Tilastokeskuksen rekisteriaineisto kertoo vääjäämättömästä muutoksesta pääkaupunkiseudulla. Nuorista yhä suurempi osa on taustaltaan maahanmuuttajia ja vanhat kantasuomalaiset kuolevat pois. Jos segregaatio etenee nykyvauhtia ja kansalaisten yhteisyys katoaa, koko perinteistä yhteiskuntaamme uhkaa mureneminen ja sortuminen.

14.01.2026 |11:15

Perussuomalaiset: Maahanmuutto ei ratkaise Suomen talouden haasteita

Suomen talouden tila on haastava hallituksen lukuisista toimista huolimatta. Perussuomalaiset korostaa kuitenkin, ettei oppositio halua nähdä todellisia syitä pienituloisuuden kasvun taustalla.

18.12.2025 |17:34

Kolumni: Suomen suhtautuminen maahanmuuttoon muuttui 90-luvulla

Vieraskielisten osuuden kasvu Suomessa asuvista ihmisistä on toisten mielestä luonnonvoima, toisten mielestä politiikkaa. Maahanmuutto ei tullut tyhjästä. Asenteet ja lainsäädäntö muuttuivat, ja sitten mentiin. Olisi tutkimisen arvoista, kuka päätti ja miksi.

01.12.2025 |11:04

Työperäisen ja matalapalkkaisen maahanmuuton tarve loppuu maailmassa, jossa robotit tekevät suorittavat työt

Modernit, ihmisen kaltaiset robotit korvaavat perusihmisen ensin ammateissa, joissa työ on toisteista, fyysisesti kuormittavaa sekä ennustettavaa. Siis tyypillisiä matalapalkka-ammattien töitä, joita tänään tekevät yhä useammin vieraskieliset. Keskustelu työperäisestä maahanmuutosta saakin aivan uuden sävyn, kun pohditaan, mitä robotisaatio voi tarkoittaa ihmiselle elämän mittaisella tähtäimellä.

12.11.2025 |09:40

Moderaatit ketunhäntä kainalossa: Veroale Ruotsin ongelmalähiöihin ja helpotusta työnantajamaksuihin

Ruotsin kokoomuspuolue moderaatit esittää uudenlaista innovaatiota epäonnistuneen maahanmuuttopolitiikan laastaroimiseksi: ongelmalähiöissä voitaisiin alentaa veroja ja keventää työnantajamaksuja, jotta vieroksutuista asuinalueista tulisi jälleen haluttuja paikkoja asua ja tehdä työtä leipänsä eteen. Saattaisi se helpottaa myös moderaattien kannatusalhoa.

29.09.2025 |09:11

Kela: Yli kolmasosa toimeentulotuesta menee vieraskielisille – euroissa yli 300 miljoonaa

Kelan Ilta-Sanomille antamien tietojen mukaan yli kolmasosa (37 %) toimeentulotuesta menee vieraskielisille. Euroissa tämä on yli 300 miljoonaa. Pahin tilanne vallitsee Espoossa ja Vantaalla.

26.09.2025 |19:28

Perussuomalaiset: ”Tahdomme rajata suomalaisen sosiaaliturvan suomalaisille”

Vieraskielisten määrä sosiaalitukien saajissa on hälyttävä ja kestämätön. Kelan maksamasta toimeentulotuesta vieraskielisten osuus koko maassa oli 19,4 prosenttia vuonna 2017, kun vuonna 2024 osuus oli peräti 29,5 prosenttia.

18.09.2025 |17:45

Maahanmuuttajien sosiaaliturvaan yli 2 000 miljoonaa euroa vuodessa – Rasinkangas: ”Summa on pois suomalaisilta”

Maahanmuuttajien saamat sosiaalietuudet ovat nousseet keskusteluun Iltalehden uutisen jälkeen, jossa valotettiin maahanmuuttajien saamaa summaa sosiaalietuuksista. Perussuomalaisten kansanedustaja Merja Rasinkangas pitää erityisesti tässä taloudellisessa tilanteessa summaa kestämättömänä.

15.09.2025 |14:15

Tavio: Perussuomalaiset on ainoa puolue, joka on ajanut sosiaaliturvaa kansalaisuusperusteiseksi – ”Emme anna periksi”

Perussuomalaiset ovat varoittaneet jo vuosikymmeniä, kuinka avokätinen sosiaaliturva houkuttelee Suomeen ei-työperäistä maahanmuuttoa. Muut puolueet eivät ole kuunnelleet ja nyt vieraskielisten määrä alkaa olla kestämätön Kelan tukien saajissa.

10.09.2025 |12:40

Miko Bergbom riemastui kokoomusedustajan tuesta sosiaaliturvan rajaamisesta Suomen kansalaisille – ”Suomalainen hyvinvointiyhteiskunta ei yksinkertaisesti kestä hallitsematonta maahanmuuttoa”

Iltalehden julkaisema selvitys vieraskielisten osuudesta sosiaaliturvan saajissa paljastaa karun todellisuuden: maahanmuutto aiheuttaa hyvinvointivaltiolle kestämättömän kustannuspaineen. Perussuomalaisten kansanedustaja Miko Bergbomin mukaan kyse on ongelmasta, josta perussuomalaiset ovat jo pitkään varoittaneet.

09.09.2025 |16:10

Vieraskielisten Kela-tukiin hupenee jo yli miljardi euroa vuodessa – Perussuomalaiset: ”Sietämätöntä”

Monet poliitikot oikealta vasemmalle - ja myös mediassa esiintyvät tutkijat hokevat viikosta toiseen, kuinka maahanmuuton lisääminen muka olisi välttämätöntä julkisen talouden rahoittamiseksi. Kelan tuoreet luvut vieraskielisten osuudesta tukien saajina kuitenkin paljastavat karun todellisuuden maahanmuuttolobbarien puheiden takana.

09.09.2025 |13:30

Antikainen: Sosiaaliturva kuuluu vain suomalaisille

Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen on jättänyt eduskunnassa toimenpidealoitteen, jossa hän esittää, että sosiaaliturva rajataan koskemaan vain Suomen kansalaisia.

09.09.2025 |13:18

Vigelius ulkomaalaisten tuista: ”Suomalainen sosiaaliturva on rajattava vain suomalaisille’’

Perussuomalaisten kansanedustaja ja varapuheenjohtaja Joakim Vigelius vaatii sosiaaliturvan rajaamista vain Suomen kansalaisille.- Suomi ei voi olla koko maailman sosiaalitoimisto. Jo nyt toimeentulotuesta lähes kolmannes menee vieraskielisille. Pääkaupunkiseudulla puolet, Vigelius toteaa.

09.09.2025 |13:06

Vieraskielisten osuus Kelan maksamasta toimeentulotuesta kasvoi edelleen – Purra: ”Tarvitsemme tiukkaa maahanmuuttopolitiikkaa ja kansalaisuusperusteisen sosiaaliturvan”

Vieraskielisten Kela-tuensaajien määrä kasvoi taas. Valtiovarainministeri, perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra nostaa kanavillaan esille jo aiemmin ehdottamansa mallin kansalaisuusperusteisesta sosiaaliturvasta.

09.09.2025 |10:40

Suomen Perusta teki faktantarkistuksen valtamedian faktantarkistajille – lopputulos ei yllätä

Kansanedustaja, perussuomalaisten 1. varapuheenjohtaja Teemu Keskisarjan taannoinen esiintyminen A-studiossa on kirvoittanut vanhan valtamedian tekemään toinen toistaan erikoisempia, niin sanottuja faktantarkistuksia, joissa yritetään kumota Keskisarjan esittämät asiat. Suomen Perusta oikoo nyt median syöttämiä vääriä käsityksiä Tilastokeskuksen tietoihin nojaten.

05.09.2025 |16:02

Yliopistot vaikeuksissa koska opiskelijat eivät osaa lukea: ”En jaksa, en osaa, en tiedä mitään, please help me”

Suomessa havahduttiin jokin aika sitten, että huomattava osa joistakin koululaisryhmistä oli käytännössä lukutaidottomia. Ruotsissa ollaan jo pidemmällä, sillä lukutaidottomuus on ehtinyt yliopistoihin asti. Jokainen voi omassa mielessään pohtia, mitä tästä seuraa.

26.11.2024 |11:56

Liian monella oppilaalla ruotsalainen nimi – vieraskielisten vanhemmat valittivat viranomaisille etnisestä diskriminoinnista koulussa

Liian monta kantaväestöltä kalskahtavaa etunimeä yhdessä luokassa sai aikaan kalabaliikin ruotsalaiskoulussa. Vieraskieliset vanhemmat syyttivät koulua etnisestä diskriminoinnista ja valittivat viranomaisille. Härkäsestä tuli kuitenkin taas kerran kärpänen ja segregaatiokehitys Ruotsin kouluissa jatkuu.

12.11.2024 |10:11

Uusimmat

Viikon suosituimmat

Tule freelance-toimittajaksi Suomen Uutisiin

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 4/2025

Mainos kuva

Lue lisää