Taloustiede ei voi määritellä yhteiskunnan arvoja – taloustieteen ja talouspolitiikan ongelmallinen suhde

VTT Heikki Koskenkylä referoi ranskalaisen taloustieteen Nobel-voittajan Jean Tirolen viime vuonna julkaisemaa kirjaa ”Economics for the Common Good”. Tirolen keskeisin väite on, että markkinat eivät läheskään aina tuota parasta lopputulosta.

Taloustieteen ja talouspolitiikan suhde on ollut aina ongelmallista. Tämä johtuu paljolti siitä, että markkinat eivät ole täydelliset kuten perusteorioissa oletetaan. Talouspolitiikan harjoittamiseen vaikuttavat aina olennaisesti yhteiskunnan arvot. Arvojen painotus ratkaistaan demokraattisissa maissa vaaleissa. Taloustiede ei voi määritellä yhteiskunnan arvoja.

Taloustieteen Nobel-voittaja ranskalainen Jean Tirole julkaisi viime vuonna merkittävän kirjan ”Economics for the Common Good”, 576 sivua, Princeton University Press. Kirjaa voidaan pitää yhtenä viime vuosien merkittävimpänä taloustieteen alan teoksista. Sitä on arvioitu monissa kansainvälisissä lehdissä. Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikanen kirjoitti siitä arvostelun Helsingin Sanomiin (4.1.2018).

Jean Tirole (64 v.) sai vuonna 2014 Nobelin taloustieteen palkinnon markkinoiden toimintaa ja sääntelyä koskevista tutkimuksistaan. Vuonna 1993 Tirole palkittiin suomalaisella Yrjö Jahnssonin säätiön palkinnolla. Tirole on kirjoittanut useita julkaisuja suomalaisen Nobelistin Bengt Holmströmin kanssa. Tirole on käynyt Suomessa useita kertoja. Hän oli pitkään professorina kuuluisassa yhdysvaltalaisessa yliopistossa, Massachusetts Institute of Technology (MIT), ennen siirtymistään Toulouse School of Economics (TSE) – yliopistoon. Tirole on osallistunut aktiivisesti talouspoliittiseen keskusteluun Ranskassa ja muuallakin. Hän on viime aikoina tukenut aktiivisesti Ranskan työmarkkinoiden uudistamista.

Tirole korostaa, että taloustiede ei ole päämäärien vaan välineiden tiedettä. Yhteiskunnan yhteiset tavoitteet määräytyvät demokraattisen politiikan avulla.

Kirjassaan Tirole tarkastelee markkinoiden toiminnan puutteita, sääntelyn mahdollisuuksia ja tarvetta sekä palkitsemisjärjestelmiä. Tirole korostaa, että taloustiede ei ole päämäärien vaan välineiden tiedettä. Yhteiskunnan yhteiset tavoitteet määräytyvät demokraattisen politiikan avulla. Taloustiede voi parhaimmillaan auttaa ratkaisemaan ja ymmärtämään aikamme suuria taloudellisia ongelmia. Se antaa empiiristä pohjaa talouspoliittisille ratkaisuille. Toisaalta ekonomistien arvioissa heijastuvat usein väistämättä heidän omat arvomailmansa ja poliittiset taustansa. Tirolen mielestä taloustieteilijät eivät kuitenkaan voi olla arvojohtajia. He voivat kuitenkin auttaa päätöksentekijöitä tietämyksellään ja asiantuntemuksellaan.

Tirolen mielestä taloustieteilijät eivät kuitenkaan voi olla arvojohtajia. He voivat kuitenkin auttaa päätöksentekijöitä tietämyksellään ja asiantuntemuksellaan.

Tirolen keskeisin väite on, että markkinat eivät läheskään aina tuota parasta lopputulosta. Julkinen valta joutuu silloin korjaamaan markkinoiden toimintaa sääntelyllä. Markkinoiden puutteellinen toiminta voi johtua monista syistä. Markkinoilla voi olla liian vähän toimijoita (yrityksiä). Markkinat ovat silloin liian keskittyneet. Jopa monopoli-ilmiöitä voi esiintyä. Tällöin kilpailua on liian vähän, mikä nostaa kustannuksia ja tuotteiden hintoja. Kuluttajat kärsivät tästä. Microsoft on yksi tunnettu esimerkki Windows-ohjelmansa liian hallitsevan aseman johdosta. Monet toimialat kärsivät liian suurista toimijoista, joilla on hallitseva asema. Tästä syystä alettiin aikanaan perustaa julkisia kilpailuviranomaisia vaalimaan kilpailun riittävyyttä kaikilla toimialoilla.

Toinen ongelma on informaation puute tai sen epäsymmetrisyys. Markkinoiden tehokasta toimintaa haittaa vajavainen informaatio yrityksistä ja tuotteista. Rahoitusalalla tätä onkin pidetty erityisen suurena ongelmana. Sääntelyn avulla on yritetty varmistaa riittävä ja samanlainen informaatio eri osapuolille. Varsinkin pörssiyrityksiä koskevat nykyisin laajat informaation velvollisuudet (jopa neljännesvuosittain tulosten julkistamisen yhteydessä). Rahoitusmarkkinoilla on ollut vakavia puutteita sijoitustuotteiden ominaisuuksien ja riskien informoinnissa asiakkaille. Näistä onkin nostettu monia oikeudenkäyntejä, myös Suomessa. Tirole on tutkinut paljon markkinoiden jäykkyyksiä. Niitä esiintyy erityisesti työmarkkinoilla. Tirolen kotimaassa Ranskassa ei ole ollut täystyöllisyyttä 40 vuoteen. Työllisyysaste on ollut vain 68 prosentin tasoa. Saksassa vastaavat luvut ovat EU-maiden huippua, työttömyys 4 % ja työllisyysaste 75 prosenttia. Tirolen mielestä joukkotyöttömyys ja alhainen työllisyysaste ovat poliittisia valintoja. Taloustiede antaa varsin selvän vastauksen keinoista, joilla työttömyys saadaan hallintaan, mutta poliittinen järjestelmä ja etujärjestöt ovat vastustaneet rakenneuudistuksia.

Tirole on tutkinut paljon erilaisten kannustinjärjestelmien (palkitseminen) toimintaa. Vääränlaisia kannustimia käytetään paljon. Yritysten laadun mittarina ovat parhaat voittojen ja osakekurssien kehitys. Pitkällä ajalla voittojen kehitys (kannattavuus) heijastuu yrityksen osakekurssissa. Johdon palkitseminen kytketään usein osakekurssien lyhyen ajan kehitykseen. Tämä on johtanut harhaisiin kannustimiin ja reaalisten investointien vähäisyyteen. Liian suuret johdon palkitsemiset ovat myös olleet ongelma. Ennen finanssikriisiä rahoitusalalla esiintyi valtavia bonuksia ja optioita, ylimmälle johdolle jopa satoja miljoonia vuodessa, mikä johti liialliseen riskinottoon. Tämä oli yksi keskeinen syy finanssikriisin syntyyn.

Maailma ei näillä näkymin ole pääsemässä eroon pankkikriiseistä.

Tirole tiedostaa hyvin markkinoiden epätäydellisyydet, joita hän onkin analysoinut laajasti ja syvällisesti. Teoriassa julkisella interventiolla eli sääntelyllä ja valvonnalla voidaan korjata näitä puutteita. Optimaalisen sääntelyn luominen on kuitenkin käytännössä hyvin vaikeata. Tämä näkyy erityisen hyvin rahoitusalalla, jossa sääntelyä ja valvontaa on erityisen paljon. Sitä on myös lisätty ja uusittu kaiken aikaa. Silti pankki- ja muita finanssikriisejä on ollut vuoden 1990 jälkeen ennätysmäärä. Kriisien aikakausi alkoi Japanin pankkisektorin romahduksesta vuosina 1989-1992. Sitä seurasivat pohjoismaiden kriisit, joista pahin oli Suomen vuosien 1990-1994 lama. Valitettavasti Tirolellakaan ei ole tarjota lopullista vastausta siihen, miten finanssikriisejä voitaisiin estää tulevaisuudessa. Maailma ei näillä näkymin ole pääsemässä eroon pankkikriiseistä. Yhdysvalloissa sääntelyä ollaan jopa lieventämässä.

Ilman QE-politiikkaa euro olisi luultavasti jo hajonnut.

Myös yleisessä talouspolitiikassa on ollut ongelmia. Talouspolitiikka onkin eräänlaista sääntelyä, jolla yritetään ohjata talouksia parempaan suuntaan. Yllättävää onkin, että finanssi- ja talouskriisejä on ollut toistuvasti viimeisen neljännesvuosisadan aikana. Aiemmin oli suuri talouskriisi 1930-luvulla, jonka aiheuttajana on yleisesti pidetty liian kireätä rahapolitiikkaa. Raha- ja finanssipolitiikka ovat kohdanneet jälleen viime vuosina suuria haasteita. Finanssipolitiikassa perinteinen keynesiläinen suhdannepolitiikka on ollut hankalaa, koska monet maat (mm. EU:ssa ja USA) ovat ajautuneet pahaan velkakierteeseen ja valtion budjetit ovat olleet jatkuvasti alijäämäisiä. Rahapolitiikalle on tullut uusia haasteita inflaation pysytellessä sitkeästi alle kahden prosentin monissa maissa ja erityisesti euroalueella. Rahapolitiikalla on pidetty korot matalalla tasolla jo kohta 10 vuotta. Reaalikorot ovat laskeneet lähelle nollaa oltuaan aiemmin pitkään 2-3 prosentin tasolla. Keskuspankit ovat joutuneet ottamaan käyttöön uusia keinoja, joista mittavinta on ollut määrällinen keventäminen (QE-politiikka). Tällöin keskuspankit ovat ostaneet valtavasti arvopapereita markkinoilta, joista pääosa on ollut valtion joukkovelkakirjoja.

QE-politiikalla on lisätty markkinoiden likviditeettiä ja pidetty pitkät korot alhaalla. Ilman tällaista politiikkaa euro olisi luultavasti jo hajonnut. Samalla on kuitenkin luotu uusia kuplia osake-, joukkovelkakirja- ja kiinteistömarkkinoille. Kuplien puhkeaminen voi suistaa maailman uuteen finanssikriisin, taantumaan tai lamaan. The Economist lehden uusimmassa numerossa (3.2.2018) tarkastellaan terävästi rahapolitiikan haasteita. Maailman johtavat keskuspankit ovat pitäneet korkoja pitkään ennätyksellisen alhaalla ja syytäneet valtavasti likviditeettiä markkinoille joukkovelkakirjojen ostoillaan. Yhdysvaltojen Federal Reserve on aloittanut korkojen noston ja jvk-ostojensa supistamisen. Euroopan keskuspankki on vasta harkitsemassa rahapolitiikan kiristämistä. Mikäli keskuspankit eivät ehdi kiristää rahapolitiikkaa tarpeeksi ennen seuraavaa taantumaa niin silloin elvytysvara jää hyvin vähäiseksi. The Economist näkee myös ongelmia keskuspankkien toiminnan demokraattisessa kontrollissa. Keskuspankeista onkin tullut finanssikriisin jälkeen ylivoimaisesti merkittävin talouspolitiikan harjoittaja monissa maissa.

Tirolen teos on merkittävä lisä talouspolitiikan ja sääntelyn analyysiin. Silti siinäkin on selviä puutteita. Teoksessa ei tuoda riittävän selvästi esille rahoitusalan sääntelyn ja valvonnan puutteita, mikä näkyy toistuvissa finanssikriiseissä. Ei ole lainkaan varmaa, että nykyinen uudistettu sääntely riittää torjumaan finanssikriisejä tulevaisuudessa. Myöskään raha- ja finanssipolitiikan nykyisiä haasteita ei korosteta riittävästi. Taloustieteen teorioista ja empiirisistä tutkimuksista on hyötyä talouspolitiikan ja sääntelyn suunnittelussa. Silti mitkään analyysit eivät anna kaikissa olosuhteissa luotettavia vastauksia. Onkin syytä muistaa, että taloustiede ei ole mitään ”rocket science”:ia. Poliittiselle päätöksenteolle jääkin paljon harkinnanvaraa tutkimusten tulosten hyödyntämisessä.