

LEHTIKUVA
Taloustieteen professori, eurovaaliehdokas Virén huolissaan korkeasta kokonaisveroasteesta
Taloustieteen professori Matti Virén ihmettelee suomalaispäättäjien verouudistusten takana piilevää logiikkaa. Hänen mielestään on hyödytöntä näprätä tuloverotuksen ja kulutusverojen osuuksia. Sen sijaan kokonaisveroastetta tulisi laskea.
Eurovaaliehdokas Matti Virén kirjoittaa ihmettelevänsä Uuden Suomen Puheenvuoro-palvelussa sitä, miten pitkälle verotuksen painopistettä voidaan siirtää työn verotuksesta kulutusveroihin.
Esimerkiksi bensiinin hinnasta noin 70 prosenttia on veroa. Hän havainnollistaa asiaa tarjouskampanjoiden käänteisillä sanamuodoilla ”Osta 1, maksa 4.”
Bensiinin lisäksi Virén listaa tukun muitakin esimerkkejä: alkoholin ja tupakan verot ovat jo valmiiksi koholla, vuokraisännät maksavat vuokratuloistaan 34 prosenttia pääomaveroa.
Korkeat verot siirtyvät osittain palkkoihin
Osa yrittäjistä kykenee siirtämään arvonlisäverorasitteen hintoihin. Pienyrittäjät ovat ahtaammalla kuin suuret kilpailijat. Virén kirjoittaa, etteivät pienkauppiaat voi niin vain siirtää arvonlisäveroa sellaisenaan hintoihin. Siltä osin kun korkeita veroja voidaan siirtää hintoihin, seuraa tästä osittain myös palkkojen kohoaminen.
Tässä ajatuksessa ei äkkiseltään havaitse ongelmaa. Korkeita veroja ja hintoja voi maksaa korkeammilla palkoilla.
Eurovaluutan kurssi ei kuitenkaan elä suomalaisten veroasteen mukaan. Korkeat hinnat ja palkat merkitsevät siten kilpailukyvyn rapautumista. Se johtaa viennin vaikeuksiin.
EU:n kautta vielä lisäveroja?
Virénin mukaan Euroopan komissiolla on EU:n verotusoikeuteen tähtäävää puhtia. Hän arvelee, että EU-kansalaisille verojen myyntipuheissa tämä esitetään esimerkiksi muovien haittaverona.
Hän muistuttaa, että arvonlisäveron kohdalla pään avaaminen johtaa helposti toistuviin korotuksiin. Tästä syystä Yhdysvalloissa republikaanit vastustavat jyrkästi liittovaltiotason arvonlisäveroa.
Kirjoituksensa kommenttiosuudessa Virén kirjoittaa epäilevänsä, että verotus siirrettäisiin suomalaispoliitikkojen ulottumattomiin EU-tasolle. EU-verot tulisivat kansallisten verojen päälle.
Henri Alakylä
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Perussuomalaisten Tavio: Ostovoimaa parantamalla työpaikkoja

Antti Rinne ei vieläkään tiedä, montako miljardia sdp:n vaalilupausten toteuttaminen maksaisi – haluaa verottaa asumista, liikkumista ja ruokaa

Halla-aho: Valtion ei pidä ohjata verotuksella ruuan hintaa – ”Lihansyöntiä demonisoidaan ideologisista syistä”

Eurovaaliehdokas Kinnunen: Ketuttaako EU?

Europäättäjien talouspolitiikka ruokkii populistipuolueita

Taloustieteen professori ja eurovaaliehdokas Virén: EU-johtajat viljelevät jopa epäuskottavia uhkakuvia – ja unohtavat tärkeimmän

Eurovaaliehdokas Virén maakuntamallin verotuksesta: Halu lahjoa kansalaisia heidän omilla rahoillaan ohittaa terveen taloudenpidon periaatteen
Viikon suosituimmat

Financial Times torppaa Antti Lindtmanin haaveilut: Espanjan maahanmuuttomalli täysin yhteensopimaton Suomeen – kielimuuri, kulttuurierot ja osaamistaso esteenä, johdattaisi tulijat sossun luukulle
Kansainvälinen talouslehti Financial Times (FT) on julkaissut analyysin Suomen ja Espanjan työmarkkinoiden kehityksestä. Lehden artikkeli tarjoaa kylmää vettä niiden suomalaisten puolueiden niskaan, jotka ovat vuosia väittäneet kehitysmaamaahanmuuton olevan ratkaisu Suomen huoltosuhdeongelmiin ja työvoimapulaan. FT:n analyysi osoittaa selvästi, miksi Suomen korkean osaamisen talousmalli ja SDP:nkin haikailema massasiirtolaisuus ovat täysin yhteensopimaton yhtälö.

Suuri epäkeskustelu toimittajien vasemmistolaisuudesta – mielipide-eliitin sananvalta tukahdutti mediakritiikin
Maaliskuussa julkaistu tutkimus paljasti suomalaisten toimittajaopiskelijoiden valtavan vasemmistovinouman. Valtakunnanjulkisuutta nauttivien media-asiantuntijoiden väheksyvä reaktio tutkimustuloksiin kuitenkin oli, että tuloksilla ei ole väliä. Sitä paitsi kaikki tiesivät asian jo, eikä se edes pidä paikkaansa.

Tilastokeskus: Raiskauksesta epäillyistä 33,7 prosenttia ulkomaalaistaustaisia
Tilastokeskuksen viime viikolla julkaisema Rikos- ja pakkokeinotilaston data kertoo, että raiskauksesta tai törkeästä raiskauksesta epäillyistä 33,7 prosenttia oli ulkomaalaistaustaisia. Helsingin yliopiston helmikuussa julkaisema katsaus osoittaa, että korkeimmat väestöön suhteutetut raiskausrikosepäilyjen tasot koskivat afrikkalais- ja länsiaasialaistaustaisia 18–29-vuotiaita miehiä.

Vigelius vaatii Ylelle suursiivousta: ”Sata miljoonaa euroa pois hömppäviihteestä ja takaisin ydintehtäviin”
Kansanedustaja Joakim Vigelius kritisoi Ylen sisältövalintoja ja rahoitusta. Hänen mukaansa yhtiö on etääntynyt julkisen palvelun ydintehtävistään ja käyttää verovaroja liiaksi viihteeseen. Vigelius ehdottaa 100 miljoonan euron budjettileikkausta ja painopisteen siirtämistä luotettavaan uutisointiin, kriisiviestintään ja suomalaisen kulttuurin tukemiseen.

Monikulttuurinen urheilujuhla Ranskassa – satoja loukkaantunut mellakoissa
Pariisissa alkoi mellakointi, kun PSG voitti Arsenalin jalkapallon Mestarien liigan loppuottelussa. Kaupungissa tehtiin satoja pidätyksiä ja poliisi turvautui kyynelkaasuun rauhoittaakseen kaduilla riehunutta väkijoukkoa.

Grönroos: ”Työvoimapula on naurettava väite – meillä on 300 000 työtöntä”
Perussuomalaisten 3. varapuheenjohtaja Simo Grönroos tyrmää väitteet maahanmuuton tarpeellisuudesta. Tilastot osoittavat, että maahanmuutto maksaa Suomelle miljardeja.

Somalialaistaustainen rikollisryhmä salakuljetti ihmisiä Suomeen – kaksi tuomittiin vankeuteen
Alaikäisen somalitytön salakuljettaminen Suomeen johti järjestäytyneen ihmissalakuljetusryhmän paljastumiseen. Käräjäoikeus on tuominnut kaksi ryhmän jäsentä ehdottomiin vankeusrangaistuksiin.

Huhtasaari: Ulkomaalaistaustaiset seksuaalirikolliset karkotettava Suomesta
Perussuomalaisten kansanedustaja Laura Huhtasaari vaatii tuoreessa kirjallisessa kysymyksessään muutoksia lainsäädäntöön, jotta ulkomaalaistaustaisten seksuaalirikollisten karkottaminen olisi jatkossa mahdollista. Alaikäisen tekijän tapauksessa Huhtasaari edellyttää, että karkotus koskisi myös hänen perhettään.

Siviilipalveluskeskuksen opetuksessa kehotettiin osallistumaan Elokapinaan – Mäenpää: ”Onko toiminnan valvonta puutteellista?
Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää on jättänyt kirjallisen kysymyksen Siviilipalveluskeskuksen järjestämän koulutuksen sisällöstä. Kansanedustajien korviin on kantautunut huolestuttavia tietoja, miten keskus kouluttaa siviilipalvelukseen osallistuvia.

Wolt-kuskina työskennellyt Intiasta vuonna 2021 opiskelemaan tullut mies tuomittiin lapsenraiskauksesta ja huumausainerikoksesta
Intiasta Suomeen opiskelemaan vuonna 2021 tullut mies on tuomittu neljän vuoden vankeuteen lapsenraiskauksesta ja huumausainerikoksesta.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää











