

PS ARKISTO
Tanska nostettu metsäteollisuuden esimerkkimaaksi – Hakkarainen: EU hajottaa ja hallitsee metsäsuomalaisia teräshauleilla
Euroopan komissio vastasi europarlamentaarikko Teuvo Hakkaraisen (PS/ID-ryhmä) kirjalliseen kysymykseen teräshaulien käytön vaikutuksesta sahattavan puutavaran hylkäämiseen puunjalostusteollisuudessa, komission tuoreen lyijykieltoasetuksen korvatessa tulevaisuudessa lyijyhaulit suurelta osin teräshauleilla.
Teuvo Hakkaraisen huolena on, että puun sisällä lymyävä teräshauli jää isojen sahojen tunnistuslaitteisiin ja haulitukki hylätään polttolaitokselle, lisäten paitsi teollisuuden kustannuksia myös puuston haaskuuta ja lisähakkuutarvetta.
– Jo tukkipinon tunnistelapun kiinnittäminen niitillä aiheuttaa tukin hylkäämisen ja suuruusluokaltaan niitti vastaa yksittäistä haulia. On selvää, että teräshaulien yleistyessä puun sisällä olevia hauleja alkaa löytyä kaikista metsiköistä, joiden läheisyydessä metsästetään haulikolla, Hakkarainen toteaa.
Komission vastaukset ohittivat Suomen erityispiirteet
Komission mielestä teräshauleista ei ole haittaa, koska Tanskassakaan niistä ei ole haittaa ja Metsähallituksen päätös sallia teräshaulit maillaan on osoitus ongelman poistumisesta Suomessa.
– Tanskassa ei ole juuri metsääkään, havumetsää ei lainkaan. Tammet ja pyökit sahataan pikkusahoilla, joissa ei edes ole teriä suojaavia metallinpaljastimia, Hakkarainen puuskahtaa.
Hakkaraisen mielestä Metsähallitus teki päätöksensä pakon edessä, koska lyijyhaulien kielto eteni EU:ssa.
– Komission kehäpäätelmää voi verrata mafian toimintaan: koska käräjätuomari ja poliisipäällikkökin alistuivat kummisedän uhkauksiin, niin myös kenttäpoliisin ja muiden kansalaisten on alistuttava ilman vastarintaa.
Hämmentävä selitys läheisyysperiaatteen rikkomiseen
Syytä siihen, miksei asiaa voitu jättää jäsenvaltioiden ratkaistavaksi EU:n läheisyysperiaatteen mukaisesti, komissio selittää vesilintujen yhtäläisellä suojelemisella ja Afrikan maiden kanssa tehdyillä sopimuksilla, Hakkarainen kertaa saamaansa hämmentävää vastausta.
– Miten jäniksen ampuminen rämemännikössä tai lyijyhaulien hallussapitokielto suuressa osassa Suomea onkin yhtäkkiä afrikkalaisten eikä paikallisen riistanhoitopiirin tai metsänomistajan asia? europarlamentaarikko kummastelee.
Komissio vieraantunut käytännön elämästä
Komission vastauksessa on Hakkaraisen mukaan täysin käytännön elämästä vieraantunutta ajattelua. Komissio toteaa, että teräshauli ei ole ainoa lyijyä korvaava haulityyppi vaan antaa ymmärtää, että ongelmien kohdalla teräs voidaan vaihtaa wolframiin.
– Voiko olla typerämpää ajatusta? Ongelmahan on tulossa vuosikymmenien kuluttua ja silloin terähaulipuuta on jokaisessa metsikössä. Silloin on myöhäistä vaihtaa haulityyppiä, Hakkarainen puuskahtaa.
– Toisaalta jos haulityypin vaihtoa vaadittaisiin jo nyt, niin metsästys loppuisi monin paikoin. Se lienee komission tavoitteenakin: lopetetaan metsästys, metsäteollisuus tai molemmat. Saatetaan ainakin ryhmät toisiaan vastaan, Hakkarainen pohdiskelee.
Komissio uhkaa suomalaisten rauhallista yhteiseloa
Metsästäjät ja metsäsektori ovat eläneet toisiaan hyödyttävässä suhteessa pääosin rauhallista yhteiseloa. Moni metsästäjä on myös metsänomistaja. EU ajaa ryhmiä toisiaan vastaan verhoten toiminnan yleviin tavoitteisiin.
– Joskus joutuu miettimään, pitääkö komissio kansalaisia ja yrityksiä pilkkanaan tyhmyyttään vai ilkeyttään. Vai onko kyseessä todellakin vain pohjaton vallanhimo ja alistamisesta saatava nautinto? Hakkarainen kysyy.
– Suomalaisten on pidettävä yhtä ja siedettävä vielä jonkin aikaa. EU hajottaa itse itsensä elvytyspaketeilla, jakamalla kansaa ja tarjoamalla metsäsuomalaisille vain alistujan roolia. Tulee aika, jolloin metsäsuomalaiset saavat kunniansa ja vapautensa takaisin.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- metsänomistajat läheisyysperiaate Metsähallitus lyijyhaulikielto metsäsektori metsähakkuut kirjallinen kysymys EU-komissio Tanska Metsästys Teuvo Hakkarainen
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


PS-mepit Huhtasaari ja Hakkarainen: EU:n lyijyhaulikielto on puhdasta kiusantekoa

PS-mepit Huhtasaari ja Hakkarainen: Perussuomalaisten vastalause ei riittänyt lyijyhaulikiellon torppaamiseen

Hakkarainen: Suomi petti lyijykieltopäätöksessä, tukkipuuta polttoon EU:n tavoitteiden vastaisesti

EU jättämässä metsäteollisuuden pois kestävän kehityksen listalta – investoinnit kohdistettava tuulimyllyihin ja aurinkovoimaan

Maa- ja metsätalousvaliokunnan perussuomalaiset: Avohakkuukielto vaikuttaisi heikentävästi metsäteollisuuden kilpailukykyyn

Hakkarainen kysyi EU-komissiolta metsäsektorin ylisääntelystä: ”Jään odottamaan tulevaa tiedonantoa”
Viikon suosituimmat

Mohammed teki tiliä kaupungin tuetulla vuokrakämpällä – tulot jopa 2 000 euroa kuukaudessa
Tuetun asumisen käyttäminen yksittäisen henkilön tulonhankintaan on kiellettyä ja törkeätä sekä asunnon todellista tarvitsijaa, että veronmaksajaa kohtaan. Nyt esille tulleet mahdolliset väärinkäytökset saattavat olla vain jäävuoren huippu. Ruotsissa tukipetokset ja hyvinvointiyhteiskunnan lypsäminen ovat jo järjestäytyneen rikollisuuden ydintä ja miljardibisnes.

Maahanmuuttajien haaliminen työvoimapulaan johti 300 suomalaisen potkuihin – Lehtinen: ”Pakko kysyä, mikä järki tällaisessa toiminnassa on?”
Attendo irtisanoi 300 suomalaista hoitajaa haalittuaan työvoimaa ulkomailta. - Suomessa on koko ajan pyritty ratkaisemaan ongelmia lisäämällä maahanmuuttoa. Tulos näkyy nyt karulla tapaa niin suomalaisten työntekijöiden kuin hoidettavien arjessa, sanoo perussuomalaisten kansanedustaja Rami Lehtinen.

SDP:n Tuppuraisen mielestä massasiirtolaisuus kehitysmaista on eurooppalaisten arvojen mukaista – Purra: ”Ei pysty käsittämään tuota sokeuden ja naiiviuden määrää”
Demarien Tytti Tuppuraisen tunteikas avautuminen maahanmuutosta ja ilmastotoimista liittyy Yhdysvaltain ulkoministerin Marco Rubion tuoreeseen puheeseen, jonka Tuppurainen tulkitsee eurooppalaisten arvojen vastaiseksi. Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra antaa kritiikkiä demarien linjalle. Järki-ihminen ei voi kannattaa SDP:n maahanmuuttopolitiikkaa, Purra kirjoittaa.

Kolumni: Demarit edustavat maahanmuuttokannoillaan Euroopan vähemmistöä
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppuraisen väite siitä, että vapaan maahanmuuton salliminen olisi eurooppalainen arvo, ei edusta eurooppalaista todellisuutta, eikä myös Euroopan nykyistä mielipideilmapiiriä, kirjoittaa perussuomalaisten eduskuntaryhmän EU- ja ulkopolitiikan asiantuntija Mikael Lith.

Antikainen: SDP kutsuu maailman jälleen kylään – maahanmuuton rajoittaminen ei demareille käy
SDP on valmis täyttämään Suomen massamaahanmuutolla. - Demareiden arvopohja on selvä. Suomalaiset se laittaa maksamaan ja ulkopuolelta se kutsuu lisää väkeä tänne loikoilemaan ja äänestämään demarit itsensä valtaan, sanoo perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen.

Sääntöjen rajoja venytetään Helsingissä: Voiko uskonto oikeuttaa uima-asun käyttöön julkisessa saunassa?
Helsingin uimahalleissa on viime aikoina havaittu tapauksia, joissa sinivalkoista, niin sanottua käyttöoikeusranneketta on käytetty uima-asun pitämiseen pesutiloissa ja saunassa uskonnollisin perustein – vaikka Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton ohjeistus rajaa rannekkeen myöntämisen niille henkilöille, joilla on terveydellisistä syistä tarve peittää kehoa uimahallissa.

Antikainen: Naisille oma taksi – suora seuraus haittamaahanmuutosta
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikaisen mukaan pelkästään naisille suunnatun taksipalvelun perustaminen on vakava hälytysmerkki. Kun kuljettajien seksuaalirikokset ovat taannoisen taksiuudistuksen jälkeen moninkertaistuneet ja tekijöissä korostuvat ulkomaalaistaustaiset miehet, on uskallettava tunnustaa, mistä ilmiössä on kyse.

Vasemmisto älähti Purran risusavottamallista, mutta fakta on, että antelias Kela-tuki passivoi maahanmuuttajia yhteiskunnan ulkopuolelle – Tanska ratkaisi ongelman, malli mahdollinen Suomessakin

Kolumni: Hyvinvointi lähti lapasesta eikä palaa entiselleen
Hyvinvointivaltiollamme ei ole edellytyksiä jatkaa entisellään. Suomi käyttää eniten rahaa Euroopassa ns. hyvinvointiin, muutkin menot ovat kasvussa ja talouskasvu on Venäjän kainalossa surkeaa. On karsittava valtion menoja ja purettava etuoikeuksia, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

Miljardöörin mukaan Britanniasta on tullut siirtomaa – maahanmuutto maksaa liikaa ja ajaa saarivaltakunnan talousahdinkoon
Miljardööri ja Manchester Unitedin omistaja sanoo maahanmuuton maksavan liikaa ja se ajaa saarivaltakunnan talousahdinkoon. - Britannia on korkean verotuksen, korkean maahanmuuton ja korkean rikollisuuden maa, Jim Ratcliffe lataa. Työväenpuoluetta edustavan pääministerin mukaan miljardöörin kommentit ovat loukkaavia ja vääriä.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Tule freelance-toimittajaksi Suomen Uutisiin

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 4/2025

Lue lisää














