Artikkeli kuva

Tavio: Maahanmuuttaja välttää aktiivimallin kotoutumiskoulutuksella

30.01.2018 |11:24

Perussuomalaisten kansanedustaja Ville Tavio kirjoittaa Uuden Suomen blogissaan, kuinka kohuttu aktiivimalli kohtelee kantaväestöä ja maahanmuuttajia eri tavalla.

– Työttömiltä leikkaavan aktiivimallin edellytykset täyttyvät työttömien maahanmuuttajien osalta silloin kun he ovat kotoutumiskoulutuksen piirissä, jossa suurin osa on ensimmäisen kolmen maassaolovuotensa aikana. Ne taas, jotka eivät ole kotoutumiskoulutuksessa, ovat yleensä opiskelemassa työttömyysturvalla, eikä aktiivimalli sovellu silloinkaan.

Välttyvät nurjilta seurauksilta

Työttömien aktiivimallia on moitittu siitä, että varsinkin tietyillä alueilla asuville työttömille ei ole edes mahdollisuutta saada työtä tai täyttää aktiivisuusedellytyksiä vaaditulla tavalla.

– Kotoutumiskoulutusta ja opiskelumahdollisuuksia sen sijaan on tarjolla maahanmuuttajille joka puolelle Suomea, joten kyseiset maahanmuuttajat ovat siis käytännössä aktiivimallin soveltamisen ulkopuolella, Tavio huomauttaa.

– Ei ole kantaväestön kannalta yhdenvertaista, että työtön maahanmuuttaja välttää aktiivimallin nurjat seuraukset osallistumalla sellaiseen yhteiskunnan suunnittelemaan toimintaan, johon hänen pitäisi muutenkin osallistua.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

3.
Suomen uutiset logo

Ranskan pelätty tuhotiistai päättyi yhteenottoihin – ”Islam haluaa valloittaa kerran niin suurenmoisen maan”

07.10.2026 |11:29
4.
Suomen uutiset logo

Ranskan koululaisprotestit levisivät maahanmuuttajalähiöistä valtakunnalliseksi väkivallaksi – tuhansia otettu kiinni, satoja loukkaantunut

05.10.2026 |10:29
7.
Suomen uutiset logo

Britannian vihreät ohjeistavat: Älä käytä sanoja äiti tai isä

08.10.2026 |10:31
10.
Suomen uutiset logo

Mäenpää selvittää siviilipalveluksen outoja opetussisältöjä ja ideologista tuputusta – työministeri puuttui Elokapina-koulutuksiin

06.10.2026 |16:01

Uusimmat

Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Lähetä uutisvinkki:

toimitus@perussuomalaiset.fi