

Liina Veronica Isto (vasemmalla) menossa laskemaan perussuomalaisten nuorten kukkaseppeleen Aurajokeen uhrien muistoksi. Mauri Peltokangas (keskellä) piti Kukkavirta-muistotilaisuuden juhlapuheen Aurajoen rannassa. Tampereen kaupunginvaltuutettu Heikki Luoto (oikealla). / SU
Terrori-iskun vuosipäivänä Turun muistotilaisuudessa puhunut Mauri Peltokangas: ”Olemme käännekohdassa”
Turussa vietettiin lauantaina Suomen ensimmäisen islamilaisen terrori-iskun vuosipäivää mielenosoitusten merkeissä. Suomen Uutiset pyysi 188-Kukkavirta-muistotilaisuudessa paikalla olleita perussuomalaisia kertomaan omia tunnelmiaan terrori-iskun suhteen: mitä pitäisi tehdä, jotta tällaista ei enää ikinä tapahtuisi Suomessa.
Tamperelainen kaupunginvaltuutettu Heikki Luoto (ps.) kummeksui Turun kaupungin päätöstä olla muistamatta terrori-iskua ja sen uhreja.
Luoto huomautti, että kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo on yksi Turun kaupunginvaltuutetuista. Orpo on myös yksi kokoomuksen ääniharavista eduskuntavaaleissa Varsinais-Suomessa.
Ja nimenomaan Petteri Orpo oli turvapaikka-asioista vastaavana sisäministerinä silloin, kun Eurooppaa kierrellyt Abderrahman Bouanane tuli Suomeen turvapaikanhakijana, valehdellen ikänsä ja henkilöllisyytensä.
– Mahtavatko turkulaiset äänestää uudestaan Orpoa, Heikki Luoto pohtii.
Peltokangas: olemme käännekohdassa
Kukkavirta-muistotilaisuuden juhlapuheen pitänyt Mauri Peltokangas on kaustislainen kuntapoliitikko, jonka vahvat videopuheet ovat keränneet miljoonia katsojia netissä.
Peltokankaan mielestä nyt on tullut viimeinen hetki myöntää tosiasiat.
– Ihmisten pitää ymmärtää, että me olemme käännekohdassa.
Mauri Peltokankaan mukaan valtapuolueet ja valtamedia ovat yrittäneet sitkeästi kiistää sen vääjäämättömän tosiasian, että haittamaahanmuutto johtaa Suomessakin automaattisesti samaan tilanteeseen kuin Ruotsissa.
– Kissa on nostettava pöydälle, Peltokangas sanoo.
Täyskäännös maahanmuuttopolitiikassa
Peltokankaan mukaan ratkaisu on yksinkertainen: maahanmuuttopolitiikassa on tehtävä täyskäännös.
– Jo pelkästään nykyisen hallitusohjelman maahanmuuttopoliittisten kirjausten ottaminen täyteen käyttöön olisi merkittävä askel eteenpäin, Peltokangas sanoo.
Ainoa hallitusohjelman kohta, joka on toteutettu, on turvapaikanhakijoille annettavan maksuttoman oikeusavun rajaaminen ja asianajajille maksettavien palkkioiden kohtuullistaminen. Muilta osin näyttää siltä, että hallituksella ei ole pienintäkään aikomusta laittaa hallitusohjelman maahanmuuttopoliittisia kirjauksia täytäntöön.
Peltokangas esittää lisää yksinkertaisia lääkkeitä: rajavalvonta on palautettava. Meidän on noudatettava EU:n sääntöjä ja painostettava muitakin EU-maita noudattamaan niitä.
Mutta kaikkein tärkeintä on se, että ihmisten pitää ymmärtää, että me olemme nyt käännekohdassa, ja meidän pitää alkaa toimia, Peltokangas korostaa.
”Psykoottista naisvihaa”
Perussuomalaisten nuorten 3. varapuheenjohtaja Liina Veronica Isto muistaa olleensa vihainen ja peloissaan kuullessaan terrori-iskusta. Hän oli itse muuttanut Turkuun vain pari viikkoa aikaisemmin ja eräs hänen tuttunsa oli kulkenut kauppatorin ohi vain hetkeä ennen iskua.
– Tuntui, että isku osui liian lähelle. Tuli pelko, että joku tuttu olisi ihan hyvin voinut olla siellä. Tai minä itse, Liina kertoo.
Islamin nimissä toiminut Abderrahman Bouanane valitsi kohteikseen erityisesti naisia. Molemmat terrori-iskussa kuolleet olivat naisia. Myös useimmat muut veitseniskuja saaneet olivat naisia. Bouanane kävi miesten kimppuun vain, jos nämä yrittivät auttaa hänen puukottamiaan naisia.
Liina Veronica Isto ei kuitenkaan pidä terroristin tekoa pelkästään uskonnon motivoimana. Hän on sitä mieltä, että teon takana on lähes psykoottinen naisviha ja mielenterveyden ongelmia. Tosin mielentilatutkimuksen mukaan Bouanane oli puukotukset tehdessään syyntakeinen, eli hän toimi täydessä ymmärryksessä.
Humanitaarisia tulijoita ei pitäisi olla
Perussuomalaisten nuorten 3. varapuheenjohtaja on sitä mieltä, että tulijoiden taustat olisi selvitettävä tarkemmin.
– Jos tietäisimme ylipäätään, keitä tänne tulee, tätäkään rikosta ei olisi tapahtunut.
Mutta perusongelma on humanitaarinen maahanmuutto, jota ei Liina Veronica Iston mielestä pitäisi harjoittaa ollenkaan. Humanitaarisia tulijoita ei siis pitäisi olla lainkaan, eikä ainakaan ilman papereita tulevilla pitäisi olla mitään asiaa maahan.
Turun jihadisti valehteli Suomeen tullessaan henkilöllisyytensä ja ikänsä.
– Koko turvapaikkaprosessilla ei ole mitään merkitystä, jos henkilötiedot voi valehdella, Isto korostaa.
Kuvakooste mielenosoituspäivän tapahtumista sekä Peltokankaan puhe löytyvät tästä linkistä.
https://www.facebook.com/vsperusnuoret/videos/1982593405094052/
Perussuomalaisten Nuorten 3. varapuheenjohtaja Liina Veronica Isto laski piirijärjestön kukkakimpun Aurajoen kuljetettavaksi tänään osana 188-Kukkavirta-muistotilaisuutta.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Turussa useita mielenilmauksia terrori-iskun vuosipäivänä, osallistujia haalitaan bussikuljetuksilla ja venäjänkielisillä tiedotteilla – poliisilla edessään työntäyteinen päivä

Jihadistisen terrori-iskun vuosipäivänä tapoihin kuuluu .. tuomita rasismi?

Terrori-iskua muistettiin Turussa, mutta kukkien laskua Aurajokeen häiritsi anarkistien rummutus ja mölinä

Mauri Peltokangas nousi kansanedustajaksi hurjalla äänimäärällä: ”Suuri kiitos kaikille äänestäjille”
Viikon suosituimmat

Kelan hurjat luvut julki: Jo yli 40 % perustoimeentulotuista vieraskielisille – Vigelius: ”Täysin kestämätöntä’’
Kelan maksamat keskeisimmät toimeentuloa turvaavat etuudet vieraskielisille ovat viime vuonna kasvaneet noin 1,8 miljardiin euroon. Osuus on viidenneksen koko väestöstä. Luvut käyvät ilmi Kelan tuoreesta julkaisusta.

Toimenpidealoite: Yle jaettava kahdeksi yhtiöksi
Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew aikoo jättää eduskunnalle toimenpidealoitteen, jossa Yleisradio jaettaisiin kahdeksi erilliseksi yhtiöksi. Toinen olisi verorahoitteinen yhteiskunnallinen yhtiö ja toinen markkinaehtoisesti toimiva viihdeyhtiö. Garedewin mukaan tavoitteena on vahvistaa Yleisradion ensisijaista tehtävää tiedonvälittäjänä ja vähentää valtion menoja.

Kela julkaisi hämmentävän tiedotteen, joka johtaa harhaan – edelleen yli 40 prosenttia toimeentulotuesta menee vieraskielisille
Kelan tuore tiedote kehuu, että aiempaa harvempi vieraskielinen saa toimeentulotukea. Suomen Perustan tutkija Samuli Salminen tyrmää uutisoinnin puolitotuutena – samaan aikaan jo 41 prosenttia kaikesta toimeentulotuesta menee vieraskielisille.

Pikkukaupungin idylli murtui: Raivoisa tappelu keskellä kirkasta päivää – viidakkoveitsikin heilui
Englantilainen hillitty elämänmeno sai elokuussa vakavan särön ja teekupit menivät lopullisesti nurin, kun cornwallilaisen pikkukaupungin keskustassa puhkesi raivoisa joukkotappelu keskellä kirkasta päivää. Veristen viidakoveitsien heiluttelu johti keskusteluun siitä, mihin maa on oikeasti menossa.

Antikainen vastaa Amnestyn toiminnanjohtajalle: ”Suomen sotilasjohdon natsittelu tekee Suomesta kohteen”
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen paheksuu jyrkästi Amnestyn Suomen osaston toiminnanjohtajan Frank Johanssonin ulostuloa, jossa tämä rinnasti Suomen Puolustusvoimain komentajan natsi-Saksan sotarikolliseen Adolf Eichmanniin.

Ceutan kriisi sai jo koko Espanjan kaduille – Sánchezia vaadittiin eroamaan, poliisi vastasi kyynelkaasulla
Ceutan hallitsemattoman maahantulon aiheuttama kriisi on muuttumassa yhä vakavammaksi sisäpoliittiseksi ongelmaksi Espanjassa. Sadat tuhannet espanjalaiset osoittivat keskiviikkona mieltään eri puolilla maata vaatien ratkaisua Ceutan tilanteeseen ja pääministeri Pedro Sánchezin vasemmistohallituksen eroa. Madridissa poliisi vastasi mielenosoittajille kyynelkaasulla ja kumiluodeilla.

Kommunisti kääntyi nuivaksi ja sai potkut vasemmistopuolueesta – haluaa lopettaa turvapaikkarallin ja keskittyä palautuksiin
Vaikka eliitti ja valtamedia muuta väittävät, maahanmuuttokriittisyys on tänään politiikan vuolainta valtavirtaa Euroopassa. Sen todistaa osaltaan entinen ruotsalainen kommunisti, joka oli liian kriittinen vasemmistopuolueelle. Nyt omassa puolueessaan näyttäisivät valtiopäivien ovet olevan apposen auki. Perusajatus on se, että kansalaisia on kahta lajia: “tuottavia ja loisivia”.

Pride-aktivistit maalittavat tieteentekijöitä – toiminta on kansainvälisesti verkostoitunutta ja systemaattista
Aktivistien maalituksen kohteeksi joutunut lääkäri Riittakerttu Kaltiala sanoo, ettei maalittaminen Pridessa voinut tulla järjestäjille yllätyksenä. Suomessa on niin pienet piirit, että on selvää, että henkilöt ovat keskenään verkostoituneita.

Harva päättäjä asuu siellä, missä vieraskielisiä on paljon
Iltalehden selvitys paljasti, että valtaosa Helsingin valtuutetuista asuu alueilla, joissa vieraskielisiä on selvästi keskimääräistä vähemmän. Ilmiö osuu erityisesti niihin vihreiden ja vasemmistoliiton poliitikkoihin, jotka ovat itse ajaneet kaupungin koulupiirien tasapainotusta ja segregaation purkua.

85-vuotiaan naisen pyykkituvassa raiskannut ulkomaalaistaustainen mies jo kolmatta kertaa raiskaussyytteessä – Purra: ”Yhteen suuntaan: ulos”
Oulussa 85-vuotiaan naisen törkeästä raiskauksesta tuomittu Nahom Hagos on jälleen syytettynä raiskauksesta. Kyseessä on jo kolmas raiskaussyyte, jota käsitellään oikeudessa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää













