

Timo Soini Syrizan vaalivoitosta: Verimitta veronmaksajasta
Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini luonnehtii Kreikan vaalitulosta ja vasemmistopuolue Syrizan suurvoittoa Euroopan tukipakettipolitiikan konkurssiksi.
– Ihmisten täytyy olla todella petettyjä, jätettyjä ja epätoivoisia, kun he ovat lähteneet äänestämään äärivasemmistoa. EU:n valtiovarainministerit kokoontuvat maanantaina – siellä on totista porukkaa Brysselissä, Soini kuvaa.
Jos velkoja lähdetään Syrizan voiton jälkeen leikkaamaan, seuraavana jonossa velkaleikkauksia vaatimassa ovat muut kriisimaat: Irlanti, Portugali, Espanja ja Kypros.
Soini ehdotti velkasaneerausta jo 2010.
– Silloin maksajina olisivat olleet sijoittajat – ranskalaiset ja saksalaiset pankit. Jos leikkauksiin mennään nyt, suomalainen ja eurooppalainen veronmaksaja maksavat viulut, Soini luonnehtii.
Soinin mukaan euro ei ole taloudellinen vaan poliittinen valuutta. Saksan ja Kreikan on mahdotonta olla samassa valuutassa.
Kreikka ei yksin pysty tekemään leikkauksia. Jos maa jättää velkansa maksamatta, se menee konkurssiin. Jos muut maat suostuvat velkojen leikkauksiin tai korkojen laina-aikojen pidentämiseen, Suomi häviää kaiken. Jutta Urpilaisen (sd.) neuvottelema tuottojenvaihtosopimus ei siinä tilanteessa päde.
– Kun Antti Rinne tuli Sdp:n puheenjohtajaksi, hän vaati velkojen leikkauksia. Nyt valtiovarainministerinä hän vastustaa leikkauksia, Soini nauraa.
– Paavo Arhinmäki (vas.) taas juhlii parhaillaan Ateenan yössä – mies, joka on itse hyväksynyt pankkien ja sijoittajien vastuiden siirtämisen eurooppalaiselle veronmaksajalle. Siellä hän juhlii omia tekosiaan.
Jos Syriza ei saa tuloksia aikaan, puolue alkaa hajota sisältäpäin. Jos Syriza taas saa tahtonsa läpi ja helpotuksia Kreikan velkoihin, muut velkamaat seuraavat kintereillä.
– Nyt suomalaisesta veronmaksajasta otetaan verimittaa oikein kunnolla.
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Telegraph: Kreikan euroero olisi tuskin katastrofi

Papandreou tarjoaa apuaan Syrizalle

EKP:n päätös rikkoi EU:n perussopimusta, maksukyvytön Kreikka on valehdellut alusta asti

”Te tapoitte juuri troikan”
Viikon suosituimmat

Epäilty vasemmistopuolueen vaalivilppi voi vielä muuttaa Ruotsin vaalituloksen: “Joku tolkku sentään pitäisi olla”
Ruotsin valtiopäivävaaleissa on paljastunut vasemmistopuolueen mahdollinen vaalivilppi. Taalainmaalla voidaan siten joutua uusiin vaaleihin. Vaalipiirissä on 224 000 äänioikeutettua, joten valtakunnallinen tiukka vaalituloskin voi mennä uusiksi.

Bernerin epäonnistunut taksiuudistus kuopataan viimein – taksialalle kunnianpalautus, turvallisuus etusijalle
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne lupaa taksialalle kauan kaivattua kunnianpalautusta. Pahamaineinen Bernerin taksiuudistus romutti arvostetun toimialan, mutta nyt sen tilalle tulee tiukempi koulutus, valvonta ja vihreät rekisterikilvet.

Lähes kaksi miljardia euroa ulkomaalaisten sosiaaliturvaan – Antikainen vaatii tekoja
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii sosiaaliturvaministeri Karoliina Partasta (kok.) jatkamaan ulkomaalaisten sosiaaliturvan ehtojen kiristämistä. Antikainen on jättänyt asiasta kirjallisen kysymyksen sosiaaliturvaministerin vastattavaksi.

Ceutan kunnossapitotyöntekijät syyttävät laittomasti maahan tunkeutuneita: ”He tappavat eläimiä huvikseen”
Ceutaan laittomasti tunkeutuneet ja sinne jääneet nuoret miehet ovat syyllistyneet pahoinpitelyihin, ryöstöihin ja raiskauksiin, mutta mitkään laittomuudet eivät näköjään tulijoille riitä. Nyt rikosten kohteena ovat viattomat eläimet.

AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä – kristillisdemokraattien kannatus romahti, demarit alamäessä
AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä. Molemmat saivat ennakkotuloksen perusteella huomattavasti enemmän ääniä kuin edellisvaaleissa. Liittokansleripuolueelle CDU:lle tuli kummassakin vaalissa historiallinen tappio.

Järkyttävät luvut julki – IL: Espoossa ja Vantaalla vieraskielisten osuus toimeentulotuen saajista jo yli 60 prosenttia
Iltalehti kertoo Kelan tuoreiden tilastojen perusteella hurjia tietoja perustoimeentulon saajista. Vieraskielisten osuus tuensaajista on noussut 37,6 prosenttiin. Pääkaupunkiseudulla yliedustus on vielä selvästi voimakkaampaa: Espoossa ja Vantaalla yli 60 prosenttia tuensaajista on vieraskielisiä, vaikka heidän osuutensa väestöstä on alle 30 prosenttia.

Kaleva kepuloi euron bensa-tarinalla – Purra: Pitäytykää tosiasioissa
Valtiovarainministeri Riikka Purra moittii Oulun seudun lehteä Kalevaa valheellisista väitteistä perussuomalaisten vaalilupauksista. Purra sanoo, että lehti toistaa keskustan levittämää tarinaa euron bensasta, jota perussuomalaiset eivät ole koskaan luvanneet.

Demarisäätiön pomo kuppasi vanhuksen rahat – Reijonen: Hälytyskellojen pitäisi soida
Sosiaalisessa mediassa nousi myrsky, kun demareihin kytköksissä olevan Kansan Sivistysrahaston toimitusjohtaja nouti 92-vuotiaan Kaino Nurmisen sairaalan geriatriselta osastolta pankkiin lahjoittamaan säätiölle 100 000 euroa. Perussuomalaisten kansanedustaja Minna Reijonen paheksuu sitä, että kuka tahansa pystyy noutamaan ikäihmisen sairaalasta pankkiin tekemään mittavia lahjoituksia edustamalleen säätiölle.

EU-elvytyspaketista rahaa ajoneuvoverojen poistoon Italiassa – Tavio: Perussuomalaiset varoitti yhteisvelasta
Italia aikoo poistaa vuoden 2027 ajalta ajoneuvoveron yli 14 miljoonalta autolta ja moottoripyörältä, ja käyttää tähän EU:n elpymisvälineestä peräisin olevia rahoja. Perussuomalaiset varoittivat jo vuonna 2021 EU:n elpymisvälineestä ja vastustivat sen hyväksymistä eduskunnassa.

Vaalikatastrofi järisyttää jo koko Ruotsia: Jengirikollisten lähipiiri vaalitoimitsijoina Tukholmassa – ääniä ostettu Luulajassa ja Piitimessä
Ruotsin valtiopäivävaaleihin liittyvät epäselvyydet uhkaavat haudata alleen koko valtakunnallisen vaalituloksen. Epäiltyjä väärinkäytöksiä tulee kaiken aikaa lisää ja usko pohjoismaiseen demokratiaankin horjuu. Pian on johtopäätösten aika.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää













