

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Toimittajan työt eivät enää kiinnosta: Valtamedialla vaikeuksia löytää sopivia toimittajia – pätevistä puhumattakaan
Valtamedia kärsii pätevien toimittajien puutteesta. Jotain outoa on tapahtumassa, kun paikka kansakunnan kaapin päällä ei kiinnosta nuorisoa. Meneillään olevalla arvojen muutoksella saattaa olla myös näkyviä poliittisia seurauksia.
Huhtikuun lopulla Pohjoismaiden suurimpiin mediakonserni Bonnier piti hätäkokouksen, koska kesätoimittajien rekrytointi sujunut toivotulla tavalla. Expressen, Dagens Nyheter ja Dagens industri kärsivät sekä sopivien, että pätevien hakijoiden puutteesta.
– Toimittajien löytäminen on vaikeaa nyt ja tilanne käy vaikeammaksi vuosi vuodelta, sanoo Bonnier Newsin tiedotuspäällikkö Elsa Falk.
– Vapaa journalismi ja sananapaus ei ole koskaan ollut tärkeämpää kuin nyt. Samaan aikaan löytyy yhä niukemmin riittävästi koulutettuja, päteviä toimittajia ja tähän epäkohtaan on puututtava.
Pako alalta on jatkuvaa
Suurten kaupunkien ulkopuolella tilanne on vieläkin hälyttävämpi. Toimittajien ammattilehti Journalisten kertoo tilanteesta Linköpingissä, jossa paikallislehti on käyttänyt vailla journalistikoulutusta tahi toimittajakokemusta omaavaa työvoimaa jo vuodesta 2015.
Kesäksi palkattavista kymmenestä toimittajasta vain viidellä on takanaan journalistiopintoja.
– Vielä 15–20 vuotta sitten saimme massoittain hakemuksia mutta nyt kerta kerran jälkeen yhä vähemmän, toteaa Östgöta Correspondentin päätoimittaja Maria Kustvik SVT:n kulttuuriuutisille.
Kymmenen vuotta sitten toimittajia koulutettiin oikein urakalla, vaikka koko ala oli kriisissä. Käänne tuli nopeasti ja pian toimittajakoulut kärsivät hakijapulasta. Eräät oppilaitokset menettivät hakijoistaan jopa 70 prosenttia
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- hakijapula toimittajakoulutus Dagens industri vapaa journalismi arvojen muutos puute pätevistä toimittajista Maria Kustvik Elsa Falk Östgöta Correspondent Bonnier Bonnier News toimittaminen dagens nyheter Expressen Journalismi Sananvapaus media
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Yle näkee ”rakenteellista rasismia” Ukrainan pakolaisten kohtelussa

Yleisradion aamuohjelmassa natsiteltiin ja halvennettiin tv-dokumenttisarjan nuoria naisia – kenen pussiin Yle pelaa?

Jälkiviisaat antoivat esimerkin ”huolipuheen tekopyhyydestä” – Yle sensuroi videon

Helsingin Sanomat kutsuu inhokkipoliitikkojaan lehden pääkirjoituksessa rotiksi – Halla-ahon mukaan Hesarin linjassa jo putinistis-göbbelsiläistä henkeä

HS:n rikosasia puhuttaa – päätoimittaja Kaius Niemen väistelyä kuvataan ”säälittäväksi”, Halla-aho: ”Suurin osa toimittajista pystyy ihan hyvin tekemään työtään rikkomatta lakia”
Viikon suosituimmat

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Helsingin Sanomat punoi tarinan taksikuskeja häiritsevistä suomalaisista naisista
Helsingin Sanomat pysyy linjalleen uskollisena ja löytää jälleen suomalaiset mahdollisiksi syyllisiksi maahanmuuton lieveilmiöihin. Hesarin tarinankerronnassa häirinnän kohteina takseissa ovatkin itse asiassa maahanmuuttajataustaiset taksikuskit. Näkökulmaa vaihtamalla todellisuus todellakin näyttää toiselta.

Ex-meppi lopetti Helsingin Sanomien tilauksen mielipidesensuurin vuoksi: ”En halua sentilläkään tukea punavihreää propagandaa”
Entinen europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner on saanut tarpeekseen Helsingin Sanomien mediasisällöistä. Tilaus on mennyt katkolle jo aikapäiviä sitten, koska lehden mielipidekäytävä on hämmästyttävän kapea. Hesaria Ruohonen-Lerner kutsuu suoraan punavihreäksi propagandaksi.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.

Ay-liikkeen Israel-boikotti jakaa jäsenistöä – kritiikki kohdistuu politikointiin
SAK, STTK, Tehy ja Erto julistivat tiistaina kuluttajaboikotin Israelin tuotteille. Päätös on herättänyt vastalauseita jäsenistössä, jonka mukaan edunvalvontajärjestön tehtävä ei ole ajaa ulkopolitiikkaa.

Sitran aika on ohi – miljardi kuuluu Suomen tulevaisuuteen, ei pysyvälle ajatusklubille
Perussuomalaiset lakkauttaisi Sitran ja käyttäisi vapautuvan noin miljardin euron omaisuuden kasvuun, perusopetukseen tai velan lyhentämiseen.

Fingo vääristelee kehitysavun tuloksia – faktantarkistus sangen valikoivaa
Kehitysjärjestöjen kattojärjestö Fingo vastasi perussuomalaisten vaatimukseen lopettaa kehitysyhteistyö ”faktantarkistuksella”. Järjestö vaikenee täysin Suomen kehitysavun epäonnistumisista.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää













