Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Trump: ”Kehitysmaavaalit!” – Kalifornian ääntenlaskenta on kestänyt jo viikon

09.06.2026 |18:11

Kaliforniassa ääntenlaskenta venyy, koska vaalilaki on suunniteltu siten, että postitse saapuvat äänet lasketaan vielä viikkoa myöhemminkin. Äänestäjäksi voi rekisteröityä kuntosalikorttia näyttämällä. Joka äänestäjälle kotiin postitetun vaalilipun voi täyttää ja palauttaa kuka tahansa. Ei siis ihme, että epäilyjä vaalivilpistä on herännyt, kun postiäänet kääntävät vaalipäivän alustavat tulokset vasemmiston hyväksi.

Kaliforniassa pidettiin viime tiistaina esivaalit, joissa ratkaistaan muun muassa se, ketkä kaksi ehdokasta pääsevät kisaamaan osavaltion kuvernöörin ja Los Angelesin pormestarin paikoista marraskuussa pidettävissä varsinaisissa vaaleissa.

Jos kukaan ei saa yli puolta annetuista äänistä, molempien virkojen kohdalla jatkoon pääsee kaksi näissä esivaaleissa eniten saanutta ehdokasta puolueesta riippumatta. Voi siis käydä niin, että marraskuussa vastakkain on kaksi demokraattien ehdokasta.

Postiäänet käänsivät vaalipäivän tuloksen

Kuvernöörin esivaalissa republikaanien Steve Hilton oli niukasti johdossa vaalipäivän äänissä. Heti hänen kannoillaan oli demokraattien Xavier Becerra. Postiäänet käänsivät tilanteen päinvastaiseksi.

Istuva pormestari Karen Bass (dem) on johdossa pormestarin esivaalissa. Republikaaniäänestäjäksi rekisteröitynyt, sitoutumaton ehdokas Spencer Pratt oli aluksi hyvänä kakkosena, mutta demokraattien Nithya Raman on kiilannut hänen ohitseen postiäänillä. Hieman erikoisesti näyttää siltä, että viime hetkellä vaalilippunsa postittaneet demokraatit ovat äänestäneet paljon yleisemmin Nithya Ramania kuin Karen Bassia.

Trump: ”Kehitysmaavaalit”

Hidas äänentenlasku ja tulosten kääntyminen demokraattien hyväksi postiäänten laskennan myötä on herättänyt paljon keskustelua Kalifornian vaalijärjestelmän luotettavuudesta. Monet väittävät, että vallassa olevat demokraatit käyttävät viivettä hyväkseen ”löytääkseen” lisä-ääniä haluamilleen ehdokkaille.

Tällaisia väitteitä on esittänyt myös presidentti Donald Trump, joka pitää Kalifornian vaalijärjestelmää kehitysmaatasoisena. Ääntenlaskennan venyminen ei kuitenkaan ole järjestelmän virhe vaan sen täysin tarkoituksellinen ominaisuus.

Ääntenlaskentaa on venytetty tahallaan

Entinen edustajainhuoneen puhemies Kevin McCarthy (rep) valaisee ongelmien taustaa FoxNews-kanavan haastattelussa. Hänen mukaansa kaiken takana ovat vaalilain muutokset, joita istuva kuvernööri Gavin Newsom on ajanut läpi kahdella kaudellaan vuodesta 2018 alkaen.

– Ihmiset haluavat vaaleilta luotettavuutta, läpinäkyvyyttä ja tulosten pikaista julkistamista, McCarthy sanoo.

McCarthyn mukaan Kalifornian vaalijärjestelmä oli aiemmin luotettava, vaikka säännöt olivatkin esimerkiksi postiäänestyksen suhteen väljät. Äänestäjäksi piti rekisteröityä viimeistään kuukautta ennen vaaleja, mikä helpotti äänioikeusrekisterin pitäjien työtä. Nykyään äänestäjäksi voi rekisteröityä vielä vaalipäivänä.

Suurin osa äänistä annetaan postitse

Kuvernööri Newsom muutti sääntöjä myös siten, että nykyään postiäänestyslomaketta ei tarvitse erikseen pyytää, vaan se lähetetään automaattisesti jokaisen äänestäjäksi rekisteröityneen henkilön kotiosoitteeseen, joka saattaa olla vanhentunut.

Niinpä postiäänestyksestä onkin tullut Kaliforniassa ylivoimaisesti suosituin tapa äänestää. Neljä ääntä viidestä annetaan postitse. Jopa viikkoa myöhemmin saapuneet postiäänet lasketaan, kunhan ne on postileimattu vaalipäivänä. Ei siis ihme, että ääntenlaskenta venyy. Lopullinen vaalitulos vahvistetaan vasta heinäkuussa.

Liittovaltion viranomaiset käynnistäneet vaalivilppitutkintoja

Postiääniin liittyvät epäselvyydet ovat johtaneet siihen, että liittovaltion viranomaiset ovat käynnistäneet useita esitutkintoja vaalivilppiepäilyihin liittyen.

Liittovaltion apulaispiirisyyttäjä Bill Essayli kertoo, että Kalifornia viranomaiset ovat antaneet äänestäjäksi rekisteröityvien henkilöiden todistaa äänioikeutensa esimerkiksi kuntosalin jäsenkortilla, lääkereseptillä tai työnantajan henkilökortilla, mikäli heillä ei ole ollut esittää sosiaaliturvanumeroa tai ajokorttia.

Kuntosalin jäsenkortti riittää äänestäjäksi rekisteröitymiseen

Paikallisen kuntosalin jäsenkortti riittää siis viranomaisille todisteeksi siitä, että henkilö on Kaliforniassa kirjoilla oleva Yhdysvaltain kansalainen ja siten oikeutettu äänestämään. Muilta kuin ensikertalaisilta äänestäjiltä ei kysytä mitään henkilötodistusta äänestyspaikalla.

Kalifornian viranomaiset ovat myös estäneet liittovaltion virkamiehiä tarkastamasta Kalifornian äänioikeusrekisteriä. Rekisterissä saattaa olla mukana kuolleita, pois muuttaneita tai rikoksen takia äänioikeutensa menettäneitä äänestäjiä.

Postiäänestyslippuja saattaa joutua vääriin käsiin

Suurin postiääniin liittyvä ongelma on se, että kuka tahansa vaalilipun haltuunsa saanut voi täyttää ja palauttaa sen. Postitse tulleiden vaalilippujen allekirjoitusta verrataan äänestäjän rekisteröityessään antamaan allekirjoitukseen, mutta tämä ei ole kovin luotettava varmistustapa.

Kalifornia laki sallii myös ”kodittomuudesta kärsivien henkilöiden” rekisteröityä äänestäjiksi. Vailla vakituista osoitetta oleva henkilö voi ilmoittaa osoitteekseen esimerkiksi asuntolan. Postiäänestyslippu lähetetään asuntolaan tai henkilön antamaan postilokeroon.

Joku voi siis kerätä ison nipun postiäänestyslippuja – jopa valmiiksi allekirjoitettuina – esimerkiksi asunnottomilta tai oman etnisen ryhmänsä edustajilta, täyttää ne haluamallaan tavalla ja laittaa ne postiin. Vaalilipuista saatetaan myös maksaa.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Suomen uutiset logo

Presidentti ja kuvernööri napit vastakkain Kaliforniassa – kansalliskaarti tukahduttaman laittomia siirtolaisia puolustavien väkivaltaista mellakointia

09.06.2025 |08:50
Suomen uutiset logo

DEI-ideologia ei varjellut Kaliforniaa maastopaloilta – viranomaisille kovaa kritiikkiä

14.01.2025 |14:59

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Financial Times torppaa Antti Lindtmanin haaveilut: Espanjan maahanmuuttomalli täysin yhteensopimaton Suomeen – kielimuuri, kulttuurierot ja osaamistaso esteenä, johdattaisi tulijat sossun luukulle

06.06.2026 |15:00
2.
Suomen uutiset logo

Vigelius vaatii Ylelle suursiivousta: ”Sata miljoonaa euroa pois hömppäviihteestä ja takaisin ydintehtäviin”

05.06.2026 |18:15

Uusimmat

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 3/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää