Tšekkiministeri: Meitä pidettiin hylkiöinä, mutta olimme pakolaiskriisissä oikeassa

13.06.2016 |23:34

EUobserverin haastattelema Tšekin Eurooppaministeri Tomas Prouza kertoo suorasanaisesti, että Visegrád-ryhmän maat (Tšekin tasavalta, Puola, Unkari ja Slovakia) olivat oikeassa Eurooppaa ravistaneessa pakolaiskriisissä. Maat kritisoivat äänekkäästi liittokansleri Angela Merkelin lupausta, jonka mukaan Saksa ottaa vastaan kaikki sinne saapuvat syyrialaiset pakolaiset.

– Olimme vuonna 2015 hylkiöitä, mutta se mitä sanoimme on nyt valtapolitiikkaa, Prouza toteaa.

Prouza listaa ne päälinjat, jotka ovat muuttuneet EU:n maahanmuuttopolitiikassa sitten viime vuoden kesän: EU:n ulkorajojen valvonta, elintasopakolaisten tehokkaampi palautus ja maahantulijoiden etuuksien leikkaus ovat olleet Tšekin asialistalla.

– Olimme oikeassa, mutta emme osanneet ilmaista asiaamme oikein, Prouza kertoo.

Hän viittaa Länsi- ja Keski-Euroopan erilaiseen tapaan lähestyä kysymyksiä. Keski-Euroopan maat ovat kommunistisen painolastin vuoksi tottuneet käymään heti yksityiskohtiin kiinni, kun taas lännempänä sovitaan ensin iso kuva, ja katsotaan miten maaliin päästään.

– Ymmärsimme, että voimme selviytyä poliittisesti, jos yhtenä kesänä uutiskuvat täyttyvät kymmenistä tuhansista ihmisistä kävelemässä Euroopan halki. Mutta jos samat kuvat esiintyvät myös seuraavana kesänä niin jotkut hallitukset eivät pysyisi pystyssä, Prouza hahmottelee.

Euroopan komission uusi ajatus jäsenmaiden sakottamisesta ei saa Prouzalta hyväksyntää. Komission ajatuksena on, että maita sakotetaan, jos ne eivät suostu ottamaan vastaan turvapaikanhakijoita.

– Se olisi hajaannuttavaa, emmekä tarvitse sellaista nyt, Prouza toteaa komission ajatuksesta.

Henri Myllyniemi


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Yle-pomo Merja Ylä-Anttilalle tiukka kysymys kansalaisaloitteen kuulemistilaisuudessa: Onko Yleisradio tietoisesti hakenut säästöjä suosituimmista ja näkyvimmistä toiminnoistaan?

19.03.2025 |17:06
3.
Suomen uutiset logo

Suomalaisyritys markkinoi maahantulopaketteja Iranissa ja Lähi-idässä – yrityksen somepäivityksessä kerrotaan Suomen tarvitsevan 60 000 maahanmuuttajaa vuodessa

20.03.2025 |14:58
4.
Suomen uutiset logo

Vance: Eurooppa on tekemässä itsemurhaa massamaahanmuuton kautta

17.03.2025 |10:18
8.
Suomen uutiset logo

Trump lennätti väkivaltaisen venezuelalaisjengin jäseniä El Salvadorin jättivankilaan – ihmisoikeusaktivistit kauhuissaan

19.03.2025 |14:59
10.
Suomen uutiset logo

Pääkaupunkiseudun ay-pomot pyrkivät valtuustoihin demareiden listoilta – SAK julkaisi jo oman poliittisen ohjelmansa

14.03.2025 |19:25

Uusimmat

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää