

Kuvissa kolme videolla esiintyvää jihadistia. / Kuvakaappaus, akhbaralaan.net
Tuleeko syrjäisestä Idlibin kaupungista eurojihadistien Alamo, vai palaavatko taistelijat Eurooppaan?
Arabiemiraattien Al Aan TV:n toimittaja Jenan Moussa onnistui paikallisen avustajan välityksellä haastattelemaan kolmea eurooppalaista jihadistia, jotka ovat nyt Idlibissä odottamassa hallituksen joukkojen hyökkäystä.
Syyrian keskushallinnon joukot ovat alkukesän aikana puhdistaneet Syyrian eteläosissa, Golanin kukkuloiden läheisyydessä, olevat alueet Isis-terroristeista ja muista jihadisteista. Presidentti Assadia vastustavien jihadistien viimeinen tukikohta on Idlibin maakunta pohjoisessa lähellä Turkin rajaa.
Idlibin alueella arvioidaan olevan 2,6 miljoonaa siviiliä ja noin 18 000 kapinallisjoukkojen taistelijaa, joista yli puolet on ulkomaalaisia. Kapinallisjoukot koostuvat Syyrian vapautusrintamasta, al-Qaida-henkisestä HST-ryhmästä ja useista muista, pienemmistä ryhmistä, joiden jäsenet usein siirtyvät jihadistiryhmästä toiseen. Tilanteen sekavuutta lisää se, että hallituksen joukkojen puolella taistelee syyrialaisten lisäksi ainakin venäläisiä ja iranilaisia joukkoja. Lisäksi pakolaistulvasta huolestunut Turkki on tuonut alueelle vahvoja joukko-osastoja.
Arabiemiraattien Al Aan TV:n toimittaja Jenan Moussa onnistui paikallisen avustajan välityksellä haastattelemaan kolmea ”eurojihadistia”, jotka ovat nyt Idlibissä odottamassa hallituksen joukkojen hyökkäystä. Haastatellut jihadistit ovat kotoisin Hollannista ja Belgiasta, ja he ovat olleet Syyriassa jo yli viisi vuotta. Videolla he peittävät kasvonsa ja käyttävät jihadistinimiään, jotka kertovat heidän synnyinmaansa: Abu Mohammad alHollandi, Abu Zubair alHolandi ja Abu Abdul Rahman alBelgiki.
1/ After recent gains by Syrian regime, all eyes now on Idlib.
Via intermediary I got in touch with 3 European jihadists in Idlib. I sent my questions+fixer to Idlib.
Jihadists expect an attack &say they'll fight till end.
My story, English subtitles.👇 pic.twitter.com/nOh9jBe7Id
— Jenan Moussa (@jenanmoussa) August 8, 2018
Eurojihadistit myöntävät, että Idlibissä on pientä paniikkia ja kaaosta ilmassa hallituksen joukkojen hyökkäystä odotellessa. Jihadistit rukoilevat Allahilta voimia ja pystyttävät puolustuslinjoja pysäyttääkseen ”barbaariset shiiat”.
Hollantilaisen jihadistin mukaan Idlibissä on yli 10 000 ulkomaalaista jihadistia, joilla ei ole mitään paikkaa minne mennä, joten he tulevat taistelemaan loppuun asti. Eivätkä he pelkää kuolemaa.
Kapinalliset tappavat toisiaan
Syyrian keskushallinnon joukot eivät kuitenkaan ole ulkomaalaisten jihadistien ainoa vihollinen. Myös osa maltillisemmista kapinallisista haluaisi päästä eroon ulkomaalaisista jihadisteista, koska silloin Syyrian ja Venäjän joukoilla ei olisi niin suurta syytä hyökätä heidän kimppuunsa. Venäjällä on erityisen suuri hinku selvittää välinsä Syyriassa majailevien, Kaukasukselta tulleiden jihadistien kanssa.
Idlibin alueella onkin viime kuukausina tapahtunut useita selvittämättömiä salamurhia, jotka ovat kohdistuneet kovan linjan jihadisteihin. Murhien arvellaan olevan maltillisempien kapinallisten työtä.
Harmageddon vai kotimatka
Idlibin taistelusta odotetaan jonkinlaista Harmageddonia, suurta viimeistä taistelua, johon eri osapuolet kokoontuvat sotiakseen kuolemaan asti. Tilanteen voi rinnastaa myös Yhdysvalloissa käytyyn Alamon taisteluun, jossa texasilaiset puolustivat linnoitustaan lähes viimeiseen mieheen.
Mutta aikovatko kaikki jihadistit jäädä taistelemaan?
– Vaikka kaikki kolme vakuuttelivat olevansa valmiita taistelemaan kuolemaan saakka, lähteidemme mukaan useat ulkomaiset taistelijat yrittävät sopia kotimaidensa hallitusten kanssa siitä, että he voisivat palata kotiin, Jenan Moussa pohtii videolla.
Onko Idlib siis viimeinen taistelu, vai tuovatko pakenevat eurojihadistit Harmageddonin tullessaan Eurooppaan?
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Viikon suosituimmat


Harakka ja Vigelius kiistassa kansalaisuuslaista: ”Jäät kiinni koko ajan valheista”
Eduskunta äänesti eilen läpi lakimuutoksen kansalaisuuslaista äänin 103-58. Jatkossa kansalaisuuden saaminen edellyttää hakijalta tiukemmin muun muassa nuhteettomuutta ja etuuksien sijaan työllä ansaittua toimeentuloa.

Hamas teloittaa siviilejä Gazassa, Palestiina-aktivistit ovat vaihteeksi hiljaa – Garedew: ”Tätäkö haluttiin?”
Terroristijärjestö Hamasin äskettäin julkaisemalla videolla taistelijat teloittavat kahdeksan miestä kadulle. Uhrien silmät on peitetty ja heidät on sidottu – Vieläkö ihmisoikeudet kiinnostavat vasemmistoa, kun Israelia ei saa enää tuomita, kansanedustaja Kaisa Garedew kysyy.

Hamas aloitti teloitukset – Antikainen: Vihervasemmisto haaveilee edelleen Hamasin johtamasta Palestiinasta
Vihervasemmisto on jo pitkään rummuttanut Palestiinan valtion tunnustamisen puolesta ja puhunut kauniisti rauhasta ja oikeudenmukaisuudesta. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen muistuttaa, että nyt, kun Gazassa on saatu aikaan tulitauko, näemme karun todellisuuden. Hamas on ryhtynyt teloittamaan palestiinalaisia.

Päivän Pointti: Yle lietsoo nyt pelkoa Euroopan muka vallanneesta ”laitaoikeistosta” ja johtaa taas harhaan

Ranskalaiskirjailija varoittaa: Muslimiveljeskunta haluaa tehdä Euroopasta sharia-lakiin perustuvan kalifaatin
Muslimiveljeskunta pyrkii kasvattamaan valtaansa Euroopassa erityisesti yliopistojen kautta. Keskeisiä yhteiskunnallisia päätöksiä voidaan ohjailla vaikuttamalla tuleviin päättäjiin. Pitkän aikavälin tavoitteena järjestöllä on perustaa Eurooppaan sharia-lakiin ja islamilaiseen talousjärjestelmään perustuva kalifaatti. Se voisi onnistua vasemmiston vanavedessä.

Voima-lehti myrkytti suomalaiset miehet – näin ”toksinen maskuliinisuus” runnottiin väkisin suomen kieleen

Demarit huolissaan ulkomailla syntyneiden työntekijöiden määrän kasvusta – Bergbom: ”Kuinka se voi olla näin, sosialidemokraatit?”
Demareiden lempihuvituksiin kuuluu syytellä muita oman hallituspolitiikkansa aikaansaannoksista. Perussuomalaisten kansanedustaja Miko Bergbom selittää asiasta huolestuneille SDP:n kansanedustajille, miten on mahdollista, että Suomeen on vuonna 2023 tullut paljon työperäisiä maahanmuuttajia.

Islamin suosio kasvaa kouluissa – Koponen: ”Väkivaltaisille ja naisia alistaville uskomuksille ei ole sijaa Suomessa”
Islamin opetus kouluissa lisääntyy ja kristinuskon opetus vähenee. Sivistysvaliokunnan perussuomalainen varapuheenjohtaja Ari Koponen pitää kehitystä huolestuttavana.

Pala Espanjan kulttuurihistoriaa tuhoutui ilmastoaktivistien iskussa
Ilmastoaktivismin nimissä on jälleen sotkettu arvokas kulttuuriteos. Tällä kertaa espanjalaisessa museossa, jossa töhrittiin kuuluisa Kristoffer Kolumbuksen kunniaksi tehty maalaus.