

PS ARKISTO
Turkkila: Lapsellisia kysymyksiä
Aikuiset sanovat, että pitää puhua kohteliaasti, mutta silti he rähjäävät toisilleen netissä. Miksi?
Ajat ovat vaikeat. Euroopassa riehuu sota, kaikkialla on epävarmuutta. Heikommin toimeentulevat pelkäävät toimeentulonsa puolesta, paremmin pärjäävät ympäristön puolesta. Vaalit ovat ovella. Mitä enemmän on ristiriitoja, sitä kovempaa kielenkäyttö.
Auttaako huutaminen pahaan oloon?
Ei.
Miksi luokkakavereilla on puukkoja taskuissa?
Osa uskoo, että Suomi tarvitsee valtavasti maahanmuuttoa kolmansista maista. Mutta kielitaidottomien ummikkojen on kovin vaikeaa sopeutua. Osa nuorista syrjäytyy ja jengiytyy. Pahnan pohjimmaiset hakevat statusta uhkaavasta käytöksestä.
Yleisradio suosittelee prostituutiota ja huumeiden käyttöä. Kokeilenko?
Älä kokeile. Vaikka Yleisradio tuputtaa ammatiksi prostituutiota ja viihdekäyttöön ”kosmisia orgasmeja” tuottavia psykedeelejä, kannattaa Ylen ohjailu jättää omaan arvoonsa. Kannattaa kiertää kaukaa myös koulusi lähellä norkoilevat välittäjät, jotka tarjoavat ilmaista kokeiluannosta.
Oppikirjoissa väitetään, että ihminen uhkaa planeettaa. Olenko minä siis uhka?
Et ole uhka, jos kysyt asiasta ihmisiin lempeästi suhtautuvalta humanistilta. Humanisti uskoo ihmiskunnan kykyyn ratkaista ongelmansa tieteen keinoin.
Jos kysyt fanaatikolta, olet uhka.
Kumpi synnytti minut, isä vai äiti?
Äiti.
Mutta koulussa sanottiin, että miehet voivat…
Se oli silti äiti.
Miksi keskustan kannatus romahti?
Keskustapuolue lähti kahdesti hallitukseen saadakseen uutta aluehallintoa, josta on valtavasti hyötyä heidän lähipiirilleen, mutta paljon harmia ja maksettavaa tavallisille suomalaisille. Vihervasemmistona tunnetut poliitikot hyväksyivät ryöstöretken, mutta vaativat vastineeksi niin rajuja korotuksia energian ja polttoaineiden hintaan, että mitta tuli täyteen taajamien ulkopuolella.
Miksi äiti ja isä ovat niin vaikeina, kun he maksavat laskujaan?
Koska ruoan, asumisen ja liikkumisen hinta on noussut niin rajusti parin vuoden aikana.
Miksi Petteri Orpo ja Sanna Marin rähisevät toisilleen veroista?
Kyseessä on yhteinen näytelmä. Molemmat haluavat ohjata keskustelun vahvuusalueilleen, koska se hyödyttää molempia vaaleissa.
Miksi SDP puhuu nelipäiväisestä työviikosta?
Koska amerikkalaisissa vaalioppikirjoissa opetetaan, että vaaleissa pitää tarjota unelmia.
Miksi persut pärjäävät niin hyvin netissä?
Koska kukaan muu ei voi puhua yhtä vapaasti tavallisten suomalaisten ongelmista.
MATIAS TURKKILA
Artikkeliin liittyvät aiheet
- jengiytyminen toimeentulo hintojen nousu Yleisradio huumeet sukupuoli Prostituutio Sananvapaus Turvallisuus vaalit perussuomalaiset SDP talous Keskusta Kokoomus maahanmuutto
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Hämmentävä naistenpäivä Suomessa: Sukupuolentutkimuksen dosentti ei osaa määritellä, mikä on nainen

Suomalaislapset maksavat kovaa hintaa epäonnistuneesta maahanmuuttopolitiikasta – Rantanen vaatii toimenpiteitä lasten väkivallan kitkemiseksi

Keskusta ehti tehdä hallituksessa vielä yhden karhunpalveluksen suomalaisille – käsittämätön maahanmuuttajia hyysäävä kotoutumislaki meni läpi eduskunnassa

Peltokangas translaista: Sairasta ideologiahumppaa – ”Sukupuolen vaihtaminen omalla ilmoituksella ja ilman lääkärin lausuntoa ei ole mikään ihmisoikeus”

Äänestä kokoomusta, niin saat translakia ja EU-tukipaketteja
Viikon suosituimmat

Helsingin teologisessa tiedekunnassa opiskeleva nainen kirjoitti loppuesseeseensä sanan “islamisaatio”, ja bumerangihan siitä tuli – “Ei voida arvostella”
Opiskelija käytti tenttivastauksensa yhdessä osassa sanaa ”islamisaatio.” Tentaattori ilmoitti, ettei tenttivastausta voi arvioida, koska siinä esiintyi termi, joka ei yliopiston mielestä ollut "akateemisesti vakiintunut". Tapaus osuu tieteenteon ytimeen. Opiskelija oli ehdottanut islamisaatiota jatkotutkimuksen aiheeksi. Jos jotakin väitettyä tai oletettua ilmiötä ei saa ehdottaa edes tutkimuskohteeksi siksi, että ilmiö ei ole ”akateemisesti vakiintunut”, putoaa tutkimukselta pohja. Yliopistojen tehtävä kun on juurikin tutkia sitä, mikä ei ole vielä tiedossa.

Valkoisen teinin tappajasta tuli Amerikan mustien sankari
Texasissa nuorten miesten nujakka päättyi toisen nuoren kuolemaan, koska musta nuorukainen oli tuonut koulun urheilukisoihin repussaan veitsen ja päätti käyttää sitä. Nyt valkoisen teinipojan tappajasta on tullut Amerikan mustien sankari, jolle ihmiset ovat lahjoittaneet jo yli puoli miljoonaa dollaria.

Hallitus päätti tuhdista veronalennuksesta duunareille: Työn teosta jää jatkossa entistä enemmän rahaa käteen
Työn tekemisestä tulee Suomessa entistä kannattavampaa. Hallitus on päättänyt, että verotus kevenee pieni- ja keskituloisilla 525 miljoonaa euroa jo vuonna 2026 ja kevennys nousee 650 miljoonaan euroon seuraavana vuonna eli vuonna 2027.

Hallitus harkitsee vakavasti palkkojen veroalea – SAK, jonka pitäisi olla duunareiden puolella, aloitti heti neliraajajarrutuksen: Vastustaa työntekijöiden ostovoiman vahvistamista
SAK ja ay-liike laajemminkin on jyrkästi asettunut vastustamaan hallituksen kaavailemaa ansiotuloverotuksen keventämistä - siitäkin huolimatta, että matalampi verotus tarkoittaa enemmän käteen jäävää vastiketta työn tekemisestä. Kokonaisuudessa kannattaa huomata, että vaikka veronalennukset hyödyttävätkin työntekijää ja lisäävät ostovoimaa, liitot eivät veronalennuksista hyödy mitään.

Purra: “Suomalaisen veronmaksajan ei pidä kustantaa sitäkin lystiä, että joku roudaa jopa bisneksenä porukkaa tänne”

Ulosottovelallisten tilanne paranee – Ari Koponen: ”Aito mahdollisuus päästä pois veloista”
Hallitus päätti puoliväliriihessä kirjauksesta, jolla etsitään keinoja auttaa ulosottovelallisia uuteen alkuun. Tarkoituksena on, että koron lisäksi myös velan pääoma tosiasiallisesti lyhenee.

SDP sulki perussuomalaiset ulos pormestarineuvotteluista – Vigelius: Nurmisen puheet yhteistyön tärkeydestä ovat ristiriidassa tekojen kanssa
Tampereen pormestariksi todennäköisesti nouseva Ilmari Nurminen (sd.) kertoi torstaina, että perussuomalaiset ja kristillisdemokraatit on jätetty pois neuvotteluista Tampereen pormestariohjelmasta vuosille 2025–2029.

Näin käy, kun jengit ottavat vallan yhteiskunnassa: Haiti totaalisen romahduksen partaalla
Rikollisjengit ovat käytännössä kaapanneet vallan maailman köyhimpiin kuuluvassa maassa. Haiti on maan YK-suurlähettilään mukaan lähellä tilannetta, ”josta ei ole paluuta”. Vain pikainen ulkovaltojen puuttuminen kaaokseen voisi nykäistä saarivaltion pois kuilun reunalta.

Ruuan arvonlisävero laskee – kuluttajan ostovoima vahvistuu
Arvonlisäverotusta kevennetään alentamalla 14 prosentin arvonlisäverokantaan kuuluvien hyödykkeiden verokanta 13,5 prosenttiin vuodesta 2026 alkaen, valtiovarainministeri Riikka Purra kertoi keskiviikkoiltana hallituksen puoliväliriihen tiedotustilaisuudessa.

Manner-Espanjan sähköjärjestelmä romahti – yhteiskunta meni täysin sekaisin
Sähköt katkesivat tänään Espanjassa sekä Portugalissa ja kaaos iski välittömästi. Lähes kaikki modernin yhteiskunnan toiminnot ovat riippuvaisia toimivasta sähköverkosta, mikä tuli jälleen todistetuksi. Espanjan kansallinen kyberturvallisuusinstituutti tutkiikin, onko sähköverkon romahtamisen syynä kyberhyökkäys. Todennäköisin syy liittyy kuitenkin säätilaan.