Poliitikko, joka puhuu ylevästi ihmisoikeuksista, mutta nyrpistää nenäänsä, kun suomalainen vaatii kohtuutta, oikeudenmukaisuutta ja suhteellisuudentajua, ei ole äänesi arvoinen. Kaikkein vähiten äänesi arvoinen on poliitikko, joka vaaleja ennen päättää kuunnella huolesi, mutta niiden jälkeen palaa kertomaan ylevästi ihmisoikeuksista, kirjoittaa perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra.

Suomi on konkreettinen. Suomalainen on totta ja todellinen. Meidän työmaamme on täällä. Tässä ja nyt.

Asioita ei tarvitse panna vastakkain. Siitä on turha syyttää perussuomalaisia. Asiat nimittäin ovat vastakkain.

Miljardit kehitysapuun, maahanmuuton kuluihin tai älyttömään ilmastoposeeraukseen eivät lisää globaalia kestävää hyvinvointia, mutta paperilla ne näyttävät hyvältä. Tai huonolta, riippuen mistä päin katsoo. Miljardit lehmänkauppoihin – sulle aluehimmelit, mulle oppivelvollisuuden pidennys. Suomalainen jää huolineen yksin. Mutta maksaa laskun.

Jotain tapahtui kouluillemme, joissa oppimistulokset laskevat. Nuoret voivat pahoin. On vaikea päästä hoitoon. Vaikeaa saada apua, jos sairastuu. Mielenterveysongelmat ovat kansansairaus. Hoitajat eivät viihdy työssään. Raksamies on työtön, mutta aina vaan on työvoimapula. Kaikkialla pelotellaan ikääntymisestä, lasten tekemisestä mutta myös tekemättä jättämisestä. Tärkeintä tuntuu olevan, että kukaan ei loukkaannu toisen sanoista.

Jos kysyt hallitukselta, se aloittaa luettelemisen: viisi miljoona siihen hyvään, kymmenen miljoona tähän hyvään, seitsemän miljoonaa todella hyvään. On projektia, selvitystyöryhmää, koordinaatiopaneelia, valmisteluhanketta, tasa-arvon, suvaitsevaisuuden, yhdenvertaisuuden hyväksi. Byrokratia paisuu, tavallinen työntekijä ja yrittäjä raatavat, mutta käteen ei jää.

Imagomiljoonien lykkiminen sinne tänne on metodina katala. Poliittinen energia kohdistuu vääriin asioihin, sanoihin, siihen miltä asiat näyttävät.

Samalla kaiken pitää olla uutta, ja vanhat, hyvät asiat tuomitaan vanhentuneiksi.

Ne vanhat, kuten että meidän pitäisi korjata konkreettisia ongelmia Suomessa eikä hoivata abstrakteja asioita maailmalla. Että meillä Suomessa on syytä ensisijaisesti auttaa suomalaisia, ei muunmaalaisia. Että meillä olisi joitakin asioita, jotka ovat olleet aina ja niistä ei pitäisi luopua. Ja että ei, Suomen suurin uhka ei ole luontokato, vihapuhe, dieselautot ja sukupuoliroolit, vaan rajattomuus, häilyvyys, epävarmuus, turvattomuus, yksinäisyys, tyhjyys.

Kun kokonaiskuva ja suuri suomalainen tarina poistetaan, ei jäljelle jää taloudellisten realiteettien vallitessa kuin tympeä itsetyytyväisyys, jossa luetella momentteja ja miljoonia.

Velka on suuri ja hinta on kova, mutta asioilla on meille myös arvonsa. Suomi on arvo, suomalaisuus on arvo. Me haluamme suojella sitä.

En tiedä, oliko aiemmin kaikki yksinkertaisempaa. Ainakaan joskus ei ollut leipäjonoja, vanhuksia lattialla ja yläkoulusta valmistuvia lukutaidottomia nuoria. Kukaan ei väittänyt, että mies voi synnyttää, suomalaisen puolustaminen tarkoittaa vääristynyttä ihmiskuvaa tai että on kansakunnan kohtalonkysymys saada mahdollisimman kaukaisista kulttuureista tulevia ihmisiä siivoamaan roskamme ja tekemään meille ruokaa. Kukaan ei väittänyt, että suomalaiset voi tuosta noin vaan korvata ulkomaalaisilla.

Kaikki puolueet tiesivät, että koska ne ovat suomalaisia, niiden tehtävä on huolehtia suomalaisista. Riita koski lähinnä sitä, oliko oikean, vasemman vai keskimmäisen aika johtaa.

Mutta nyt on toisin. Kaikki on monimutkaisempaa. Vai onko sittenkään?

Perussuomalaiset ei lupaa kuuta taivaalta. En väitä, että ratkaisemme kaikki ongelmat. Sen sijaan lupaan, että meillä on näkemys, arvomme, tärkeysjärjestys. Kerromme tavoitteemme suoraan.

Me haluamme, että suomalainen on jälleen ykkönen omassa maassaan.

RIIKKA PURRA