

LEHTIKUVA
Immonen: Autoilijat ja maaseudun ihmiset ongelmissa hallituksen politiikan seurauksena – ”Pieni- ja keskituloiset suurimpia kärsijöitä”
Eduskunnassa käytiin tänään keskustelu perussuomalaisten, kristillisdemokraattien ja liike nytin tekemästä välikysymyksestä hallitukselle koskien energian ja polttoaineen hintoja. Perussuomalaisten kansanedustaja Olli Immosen mukaan hallitus koettelee tällä hetkellä kansan kärsivällisyyttä toden teolla.
Tällä hallituskaudella bensiinin ja dieselin litrahinnat ovat ennätyskorkealla, samoin muut polttoaineet maakaasusta hiileen ovat kallistuneet. Sähkön ja päästöoikeuksien hinnat ovat moninkertaiset verrattuna vuoden takaisiin hintoihin.
– On täysin kestämätöntä, että kansaa kuritetaan tällä tavoin. Sähkö, polttoaineet ja liikkuminen ovat ihmisille välttämättömyyksiä. Työhön on päästävä. Monet pohtivat jo, onko enää ylipäätään kannattavaa käydä töissä, kun sinne pääseminen tulee niin kalliiksi, Olli Immonen kritisoi.
– Pieni- ja keskituloiset ovat suurimpia kärsijöitä. Heille jää yhä vähemmän rahaa käytettäväksi, kun välttämättömät menot kasvavat. Kansan ostovoima heikkenee.
Työmatkavähennyksen korotus ei auta kaikkia
Immosen mukaan hallituksen kaavailema kilometrikohtaisen työmatkavähennyksen korottaminen ei auta sitä valtaosaa vähennystä saavista, jolla matkavähennys lasketaan julkisen kulkuvälineen mukaan.
– Autoliiton mukaan työmatkavähennyksen enimmäismäärä koskee vain noin 26 000 henkeä. Lisäksi tämä hallituksen toimi ei kohdistu lainkaan esimerkiksi eläkeläisiin ja opiskelijoihin. Hallituksen nyt esittämät toimet ovat täysin riittämättömiä.
– On selvää, että nyt tarvitaan vaikuttavampia toimenpiteitä. Hallituksen maailman kunnianhimoisinta ilmastopolitiikkaa on pikaisesti jarrutettava ja hiilineutraalisuustavoite siirrettävä vuoteen 2050 eli samaan vuoteen kuin EU:n tavoite. Tavoitteen maltillistamisesta saataisiin säästöjä, joilla voidaan tukea kansalaisten arkea. Polttoaineiden ja kotitalouksien sähkön verotusta on kevennettävä. Ammattidiesel on otettava nopeasti käyttöön kuljetusyrityksille, Immonen vaatii.
Perussuomalaiset ovat esittäneet myös dieselin käyttövoimaveron poistamista kokonaan. Polttoaineen pakkojakeluvelvoitteen laskeminen olisi myös tehokas tapa laskea polttoainehintoja.
Syrjäseutujen asukkaat unohdettu
Immonen kritisoi hallitusta silmien sulkemiseltä syrjäseutujen ahdingon edessä.
– Hallitus lupailee juhlapuheissa rahaa maaseudulle, mutta se ei halua myöntää, että rahat tullaan perimään moninkertaisesti takaisin maaseudun asukkailta erityisesti omakotitalojen öljylämmitysten hinnoissa, sähkön hinnoissa ja autolla liikkumisen kustannuksissa.
– Maaseudulla ei tulla koskaan pääsemään tilanteeseen, jossa kaikkien ihmisten liikkuminen voidaan turvata julkisten liikennevälineiden avulla. Hallituksen tavoite pakottaa kaikki suomalaiset kävelemään, pyöräilemään ja kilometritehtaalle on vastuuton. Myös kilometriverolla, liikenteen päästökaupalla ja ruuhkamaksuilla uhkailu on täysin vastuutonta politiikkaa, Immonen moittii.
Ilmastokiihkoilu maksatetaan kansalaisilla
Immonen pitää ongelmallisena, että vihervasemmistohallitus laittaa ilmastokiihkoilupolitiikkansa tavallisen autoilevan kansalaisen ja maaseudulla asuvan maksettavaksi.
– Välttämättömät elinkustannukset eivät saa lohkaista kohtuutonta osaa kansalaisten tuloista. Kansalaisten elinkustannuksia on välttämätöntä saada alennettua ja yritysten kilpailukykyä parannettua. Kurjistamispolitiikan on loputtava.
Artikkeliin liittyvät aiheet
- työmatkavähennys polttoaineiden hinnankorotukset syrjäseudut asuminen ja liikkuminen ostovoima sähkön hinta pieni- ja keskituloiset elinkustannukset perussuomalaiset Olli Immonen Välikysymys verotus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Junnila: Hallituksen vastaus välikysymykseen oli populistista renkaanpotkintaa – ei auta bensapumpulla

Koskela soimaa hallitusta riittämättömistä toimista energiakriisin hoidossa: Rohkeus puuttuu

Taviolta tiukka toimenpidelista polttoaine- ja sähköhintojen alentamiseksi: Paras ratkaisu on veronalennus

Simula: ”Autoilu on osa suomalaista elämäntapaa, jonka vihervasemmistohallitus haluaa romuttaa”

Koponen: Marinin hallitus kyykyttää omia kansalaisiaan ja maksaa suomalaisilla verovaroilla muiden EU-maiden energiatukia

Kike Elomaa ei sulata energian ja polttoaineiden hintojen jatkuvaa nousua

Valtiovarainministeri Saarikko toisti ylimielisen kehotuksensa: Hakekaa toimeentulotukea sähkölaskun maksamiseen

Perussuomalaiset: Ihmisoikeuspoliittinen selonteko vaarantaa ilmastopolitiikan kautta Suomen teollisuuden ja sen toimintakyvyn – samoin työpaikat

Antikainen: Kalliit polttoaineiden hinnat Suomessa johtuvat pääosin verotuksesta
Viikon suosituimmat

He päättivät Ylen johdon ökypalkkioista
Yleisradion johdon palkkiot jäädytettiin vuosina 2024 ja 2025 osana Ylen säästöpakettia. Ylen hallituksen päätöksellä palkitsemispolitiikkaan palaaminen kuohuttaa kansaa sekä myös Ylen henkilökuntaa, koska Ylessä toteutetaan edelleen eduskunnan linjaamia säästöjä. Säästöjen seurauksena muutosneuvotteluissa moni yleläinen on myös joutunut jättämään työnsä.

Professori: Ylen uutinen pakolaisten työllistymisestä virheellinen
Yle esitti uutisissaan viime syksynä, että Saksaan vuonna 2015 tulleista syyrialaispakolaisista 90% on työllistynyt. Tämä ei pidä paikkaansa, sanoo kansantaloustieteen emeritusprofessori Vesa Kanniainen. Kyseessä oli käännösvirhe.

Turkkilalta kritiikkiä ex-pääministeri Marinin muistelmateoksesta: ”Niin häpeilemättömän itsekeskeistä tekstiä että pahaa tekee”
Valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Matias Turkkila syventyi tällä viikolla Sanna Marinin uuteen muistelmakirjaan, ja havaitsi lukevansa pinnallista teosta, josta ei omintakeisia ajatuksia juuri löydä. - Kirja sisältää päiväkirjamaista tarinaa itseensä läpikotaisin ihastuneesta ihmisestä, joka kokee ihan kaiken itsensä kautta, Turkkila arvioi.

Antikainen: Vasemmistonuoret kehottavat taisteluun – Minja Koskela piiloutuu
Iltalehti uutisoi (4.11.) Vasemmistonuorten pamfletista, jossa sanotaan suoraan, kuinka ”ainoa mahdollisuus on käydä taisteluun tuotantosuhteiden muuttamiseksi” eli kehotetaan suoraan työväkeä ”taisteluun”. Sen lopputuloksena pamfletissa halutaan työväen valtio. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikaisen mukaan vasemmiston taistelukehotukset ovat suoraa jatkumoa kommunistisille opeille.

Vigeliukselta rajua kritiikkiä Tampereen säästöistä pormestari Nurmiselle: ’’Tämäkö on sitä SDP:n reilummin leikkaamista?’’
Tampereen kaupunginvaltuusto päättää tänään kaupungin ensi vuoden talousarviosta. Tärkeimpänä kokonaisuutena valtuusto on päättämässä pormestari Ilmari Nurmisen (sd.) johdolla 37 miljoonan säästöistä.

PS-Nuoriso: Mamujengit valtaavat maakunnatkin – ”Punavihreä unelma turvattomista monikulttuurikaduista on arkipäiväistymässä”
Perussuomalainen Nuoriso pitää hälyttävänä viime päiväisiä uutisista Jyväskylässä toimivasta 14-19-vuotiaiden ulkomaalaistaustaisten nuorten jengistä, joka on viikon mittaan ryöstellyt kadulla useita ihmisiä.

PS:n Simo Grönroos luettelee vielä kerran ne syyt, miksi Tilastokeskuksen ex-pomon tekemä maahanmuuttotutkimus johtaa harhaan
Diakonia-ammattikorkeakoulun tuore tutkimus esittää kaunisteltua kuvaa maahanmuuton kuluista. Nyt tutkimuksen tekijä, Tilastokeskuksen entinen kehittämispäällikkö kuitenkin väittää mediassa, että ”joka ainoa euro” tutkimuksessa on huomioitu. Perussuomalaisten 3. varapuheenjohtaja Simo Grönroos iskee nyt pöytään – vielä kerran – karut tosiasiat ja kertoo, mikä tutkimuksessa on mennyt pieleen.

Vasemmistonuorten johtajalta synkkiä vihjauksia väkivallasta – vaatii israelilaisia pois Lapista
Vasemmistonuorten puheenjohtaja Pinja Vuorinen vaatii Rovaniemen kaupunkia perumaan lomakylän rakennusluvan projektin Israel-kytkösten takia. Suomesta ei hänen mukaansa pidä tehdä ”turvasatamaa sotarikollisille”. Aktiivinen Israelin puolestapuhuja Maria Sofia Roimaa Paul kertoo tehneensä rikosilmoituksen Vuorisen viestistä.

Oululaisen lukion oppilas kertoo: Opettaja sanoi konservatiiveja tyhmiksi ja mollasi perussuomalaisia
Helsingin Sanomat on pyrkinyt hämärtämään Perussuomalaisen Nuorison esille nostamaa tapausta oululaisen lukion yhteiskuntaopin opetuksen politisoitumisesta. Suomen Uutisten tavoittama oululaisen lukion oppilas vahvistaa nyt itse yhteiskuntaopin tunnin opetustilanteen sisältäneen poliittista ohjausta.

PS-Nuoriso: Muut matkustavat Lappiin lomailemaan, Vasemmistonuoret vastustamaan juutalaisia
Perussuomalainen Nuoriso vaatii Vasemmistonuoria irtisanoutumaan puheenjohtaja Pinja Vuorisen Israel-lausunnoista. Nuorisojärjestön mukaan vasemmistossa näkyy yhä vahvemmin antisemitismi, jonka se katsoo vaarantavan juutalaisten turvallisuuden Suomessa.
Uusimmat

Rintamäki: Vesivarat pysyvät kansallisessa hallinnassa

Jari Koskela: Kun autoilun kustannuksia lasketaan, talous vahvistuu

Antti Kangas: Suomalainen maito on jatkossakin turvallista

Seppänen: Porotalous tarvitsee tukea, ei uusia velvoitteita
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 3/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää










