

PS ARKISTO
Turtiainen: Ilmastovuosikertomus kuin kärsimyskäsikirja – ”Suomalaisten osuus tästä globaalista ilmiöstä on yhtä merkityksetön kuin yhden silakan pissa Itämeressä”
Eduskunnassa käsiteltiin tiistaina ilmastovuosikertomusta vuodelta 2019. Perussuomalaisten kansanedustaja Ano Turtiainen piti salissa puheen, joka ei jättänyt epäselväksi sitä, että hän oli muiden perussuomalaisten tapaan tyytymätön vuosikertomukseen.
– Ilmastovuosikertomus on kuin kärsimyskäsikirja, jossa ylistetään Suomelle ja suomalaisille haitallisia EU ilmastotavoitteita, mitkä ovat myös enemmän kuin utopistisia, Ano Turtiainen totesi.
– Jokainen täyspäinen ymmärtää, että ihmisen aiheuttama osuus ilmastonmuutoksessa on vain vähäinen muutamien prosenttien luokkaa ja suomalaisten osuus tästä globaalista ilmiöstä on yhtä merkityksetön kuin yhden silakan pissa Itämeressä.
Ongelmana väestöräjähdys kehitysmaissa
Turtiainen vetosi puheessaan kehitysmaiden väestönräjähdykseen ja totesi sen olevan ratkaisevampaa ilmastolle kuin suomalaisten toimet.
– Ihmisen aiheuttama osuus ilmastonmuutoksessa on globaali ongelma. Ihmisiä on maailmassa jo aivan liikaa. Miksi kukaan ei uskalla puhua tästä ongelmasta samalla kun puhutaan ihmisen aiheuttamista ympäristö- ja ilmasto-ongelmista?
– Jos me olemme aidosti huolissamme ilmastosta, meidän pitää aloitta globaali keskustelu siitä, miten pysäytämme myös ilmastolle haitallisen väestönräjähdyksen kehitysmaissa, Turtiainen sanoi.
Tavalliset suomalaiset maksumiehinä
Hän myös syytti hallitusta kaksinaismoralismista ja poseeraamisesta asian varjolla vailla oikeita tekoja.
– Nyt me poseeraamme ilmastonmuutoksella jopa lennättämällä pääministeri yksityislentokoneella ilmastokokouksiin! Loppupelissä pääkärsijöitä koko tässä ilmastoposeerauksessa ovat tavalliset suomalaiset. Varsinkin ne suomalaiset, jotka käyvät vielä töissä ja maksavat itse asumisensa. Ja puhumattakaan niistä, jotka käyttävät autoa työmatkoihinsa ja lämmittävät Caruna-huijauksen jälkeen velkaista taloaan öljyllä.
Perussuomalaiset esittivät vastalausetta, jota Turtiainen lopuksi vielä mainitsi kannattavansa. Vastalause kaatui keskiviikon äänestyksessä.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- ilmastovuosikertomus kehitysmaat asuminen ja liikkuminen ilmastoposeeraus väestöräjähdys Ano Turtiainen suomalaiset perussuomalaiset hallitus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Halla-aho: Jos ilmastonmuutos ei teekään Suomesta Välimeren maata, niin punavihreä talouspolitiikka tekee – ”Olemme hyvin vaarallisessa kierteessä”

Suhteellisuudentajua ilmastopolitiikkaan – Halla-aho: ”Punavihreän hallituksen suuruudenhullut kansalliset tavoitteet ovat epäoikeudenmukaisia ja ilmaston kannalta merkityksettömiä”

Halla-aho: Polttoaineiden hinnan nousu ei vaikuta autoilun määrään eikä näin ollen päästöihin – ”Se on pelkkää rahastusta”

Hallituksen ilmastotoimien lasku jää enimmäkseen perussuomalaisten, keskustan, kokoomuksen ja sdp:n äänestäjille – vihreiden ja vasemmiston kannattajille veronkevennyksiä

Tynkkynen: Millä turvataan liikuntarajoitteisten suomalaisten liikkuminen hallituksen ilmastotoimien nostaessa kustannuksia?

Perussuomalaisilta vahvaa kritiikkiä sekä Euroopan komissiolle että hallitukselle energia- ja ilmastopolitiikasta: Kansalaisten rankaiseminen jatkuu
Viikon suosituimmat

Teemu Keskisarja: Suomen osuus maailman hiilipäästöistä on yksi promille ja Suomen pinta-alasta 75 prosenttia on metsää – ”Repikää siitä tieteelliset tosiasianne”
Ylen aamussa vierailleelta kansanedustaja Teemu Keskisarjalta tivattiin kantaa hallitukselta odotettavaan ilmastostrategiaan. Keskisarja totesi asian olevan hänelle yhdentekevä. - Perussuomalaisille luonnonsuojelu on luonnollinen, pyhä asia. Ilmakehäkiihkoilu sen sijaan on paholaisen keksintö. Se on EU:n anekauppaa, lähiluonnon raiskaamista ja hiilinielujen nieleskelyä. Ilmakehäkiihkon sfääreistä olisikin tehtävä paluu aidosti vihreälle metsäpolulle.

Jussi Halla-aho: ”Onko minkään median toimituksessa yhtä paljon rikollisia kuin Hesarissa?”
Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho jakaa X-tilillään kurinpalautusta Helsingin Sanomille. Halla-aho osallistuu näin keskusteluun tuoreesta hovioikeuden tuomiosta kahdelle Helsingin Sanomien toimittajalle niin kutsutussa Viestikoekeskus-jutussa. Hovioikeus kovensi käräjäoikeuden aiempaa tuomiota.

Seksuaalista väkivaltaa Saksassa torjuvat uimahallijulisteet saavat kritiikkiä – kuvissa ahdistelijoiksi esitetään valkoisia naisia ja miehiä
Kahdeksan alaikäistä tyttöä on joutunut seksuaalisen ahdistelun kohteeksi Saksan Gelnhausenin ulkouimalassa. Epäiltyinä on neljä syyrialaista miestä. Tapaus on herättänyt laajaa keskustelua Saksan uimahallien turvallisuudesta. Samalla Kölnin kaupungin uimahalleihin asennetut seksuaalisesta väkivallasta varoittavat julisteet ovat joutuneet arvostelun kohteeksi, sillä niiden katsotaan esittävän ahdistelijoina sellaisia ryhmiä, jotka tilastojen mukaan syyllistyvät näihin tekoihin kaikkein harvimmin.

Nyt tuli perussuomalaisten vastaus SDP:n Razmyarin leikkauslistoihin: ”Tätäkö tarkoittaa kaiken voi tehdä reilummin?”
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Miko Bergbom tyrmää sosialidemokraattien varapuheenjohtaja Nasima Razmyarin esitykset maataloustukien leikkauksista sekä veronkorotukset listaamattomille yhtiöille.

Teemu Keskisarjan kolumni: Luonnonsuojelijat vastaan ilmakehäkiihkoilijat

Teemu Keskisarja: Seuraavalla hallituskaudella osa Yle-verosta pitää ohjata riippumattomille ja puolueettomille medioille
Perussuomalaisten 1. varapuheenjohtaja Teemu Keskisarja esittää Yleisradion kutistamista siten, että seuraavalla hallituskaudella osa Yle-verosta ohjattaisiinkin riippumattomille ja puolueettomille medioille. - Yle-veron maksajat jatkossa valitkoot itse rahoituskohteita omissa veroilmoituksissaan, Keskisarja linjaa.

Pieni- ja keskituloisille tulossa merkittävät veronalennukset, ostovoima paranee – Purra: ”Tällaisia veronalennuksia ei ole nähty vähään aikaan”
Perussuomalaisten ministeriryhmän kesäkokouksessa tänään puhunut valtiovarainministeri Riikka Purra kertoi jo lausunnoilla olevista verotoimista. Tavan palkansaajalle on jäämässä kukkaroon selvästi enemmän käyttövaraa veronalennusten myötä.

Hallitus korjaa terveydenhuoltoa: Silmälääkärille pääsee nyt helpommin ja silmälasien uusimisesta tulee monelle halvempaa
Aikaisemmin optikot eivät ole voineet määrätä silmälaseja henkilöille, joille on tehty silmäleikkaus, vaan asiakas on jouduttu ohjaamaan silmälääkärin vastaanotolle. - Muutos lyhentää jonoja silmälääkäreille ja on tervetullut tilanteessa, jossa silmälääkäreistä on pula valtakunnallisesti, kertoo sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso.

Purra: Väestönmuutos ei ole salaliittoteoriaa tai äärioikeistolaista – ”Tilastot kertovat armottomasti, kuinka ulkomaalaisväestö lisääntyy ja kasvaa, suomalaisväestö ei”
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra listaa X:ssä, miksi puolue puhuu niin paljon Suomen demografisista muutoksista.

Festariesiintyjä huusi kuolemaa israelilaisille – brittiyleisö huusi innoissaan mukana
Glastonburyn festivaaleilla rap-esiintyjä huusi kuolemaa israelilaisille ja toivoi Allahin nimissä Palestiinan vapautuvan. Pääministeri ja monet muut poliitikot ovat tuominneet vihapuheen. BBC myöntää rikkoneensa omia vihapuheen vastaisia ohjeitaan lähettäessään keikan suorana lähetyksenä. Rap-duon Yhdysvaltain kiertue peruuntuu, koska heidän viisuminsa peruutettiin.