

LEHTIKUVA
Turvapaikanhakijat eivät meinaa pysyä koronakaranteenissa Saksassa
Koronavirus aiheuttaa ylimääräisiä ongelmia myös vastaanottokeskuksissa, sillä karanteenissa olo ei kaikkia miellytä. Saksassa on koettu jopa pieniä mellakoita turvapaikanhakijoiden pyrkiessä vapauteen. Suomessa Joutsenon säilöönottokeskuksen asukkaat ovat protestoineet nälkälakkoilemalla.
Halberstadtin vastaanottokeskuksessa keski-Saksassa on lähes 850 asukasta, jotka ovat joutuneet olemaan koronakaranteenissa maaliskuun lopusta lähtien, kun keskuksessa todettiin koronatartunta. Karanteeni ei kuitenkaan kaikkia miellytä.
Lauantaina Halberstadtin vastaanottokeskuksessa viitisenkymmentä asukasta ryntäsi kahta asuinrakennusta erottavan aidan yli, kertoo Bild-lehti. Seurauksena oli pienimuotoinen mellakka ja yhteenottoja vastaanottokeskuksen asukkaiden ja vartijoiden välillä. Yksi raskaana oleva turvapaikanhakija jouduttiin viemään sairaalaan tarkkailuun.
Hyvä ruoka ja nettiliittymä – parempi mieli!
Asukkaat ovat valittaneet karanteenin lisäksi myös ruuasta. Nyt viranomaiset ovat ilmoittaneet, että tarjottavan ruuan laatua tullaan parantamaan.
Turvapaikanhakijoille jaetaan myös ilmaisia puhelinkortteja karanteenissa olemisen aiheuttaman tylsyyden helpottamiseksi. Lisäksi vastaanottokeskukseen hankitaan tehokkaampi nettiliittymä.
Bremenissä vaaditaan hotellimajoitukseen pääsyä
Myös Vegesackin vastaanottokeskuksessa Bremenissä on protestoitu maaliskuun lopusta lähtien, jolloin keskuksessa todettiin koronatartunta, kertoo paikallinen Weser-Kurier-lehti. Turvapaikanhakijat ovat sitä mieltä, että satojen ihmisten oleskelu samassa majoitusyksikössä ei ole turvallista koronaepidemian vuoksi.
Mielenosoittajat kritisoivat sitä, että vastaanottokeskuksessa useat ihmiset joutuvat nukkumaan samassa huoneessa ja että turvavälejä ei voida noudattaa ruokailun aikana. Siksi protestoijat vaativat, että entisen Vulkanin telakan alueella sijaitseva vastaanottokeskus on suljettava ja turvapaikanhakijat on sijoitettava hotellimajoitukseen.
Myös vastaanottokeskuksen vartijat vaativat parempia suojaimia ja vaarallisen työn lisää. Kaupungin virkamiehet ovat ryhtyneet toimiin turvapaikanhakijoiden hajasijoittamiseksi nuorisohostelleihin. Ensimmäiselle sadalle on jo löydetty majapaikka muualta.
Suomessa nälkälakkoiltu säilöönottokeskuksessa
Osa Joutsenon säilöönottokeskuksen asukkaista meni nälkälakkoon maaliskuun loppupuolella, kertoi Yle. Kotimaahansa palauttamista odottavat säilöönotetut olisivat halunneet vapauteen korona-ajaksi.
Kymmenkunta asukasta aloitti nälkälakon antaakseen pontta vaatimukselleen. Kolme päivää myöhemmin Yle kuitenkin uutisoi, että suurin osa nälkälakossa olleista on jo palannut ruokailemaan muiden kanssa normaalisti. Säilöönotettujen vaatimukseen päästä vapaaksi ei suostuttu.
Joutsenon 70-paikkaisessa säilöönottoyksikössä on tällä hetkellä noin 30 asukasta. Osa odottaa rikosperusteista karkotusta. Osa puolestaan on saanut kielteisen turvapaikkapäätöksen ja odottaa kotimatkaa säilössä, koska poliisi epäilee heidän saattavan piiloutua välttyäkseen käännytykseltä.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- käännyttäminen karkottaminen Halberstadt Vulkan Bremen Joutsenon säilöönottokeskus Säilöönotto Vastaanottokeskukset Turvapaikanhakijat Saksa
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Antikainen: Miksi sisäministeri Ohisalo asettaa turvapaikanhakijat kansanterveyden edelle?

Turvapaikanhakijat voivat lampsia maahan, vaikka rajat suljetaan – Purra: Hallituksen linjaus on periaatteena irvokas

Saksa aikoo sulkea rajansa koronan takia – myös turvapaikanhakijoilta

Antikainen: Miksi hallitus miettii turvapaikanhakijoita eikä keskity suomalaisten pelastamiseen kriisin keskellä?

Somalit erityisen alttiita koronalle myös Norjassa

Somalien koronakuolemat herättävät kiivasta keskustelua Ruotsissa

Rantanen säilöönotettujen vapauttamisesta: ”Ulkomaalaisia vapautetaan samalla kuin suomalaisten vapauksia rajoitetaan”

Turvapaikkahakemusten määrä ei pudonnut nollaan – Suomessa jo asuneilta kymmeniä turvapaikkahakemuksia

Koronatukea jaettu salafisteille Saksassa – poliisi kävi hakemassa rahat pois
Viikon suosituimmat

Maahanmuuttajataustaisessa perheessä kasvanut nainen kokee olonsa vieraaksi Helsingin Kontulassa: ”Tästä on tullut Lähi-itä”
Suomen Uutisten haastattelemat Kontulan alueella liikkuvat ihmiset kertovat huumeiden käytön näkyvän aiempaa enemmän katukuvassa. Monen mielestä myös alue on muuttunut merkittävästi viime vuosina.

Cambridge rekrytoi tosielämän woke-Turhapuron – yliopistomaailma ihastui plagioinnista epäiltyyn rotuaktivistiin, unohti tyystin lähdekritiikin ja syyti hänelle kunniatohtoruuksia kuin saippuaa
Jason Arday on tällä hetkellä maailman kohutuin hahmo. Hän nousi 2020-luvun alussa kansainväliseksi akateemiseksi tähdeksi ja Cambridgen professoriksi elämäntarinansa, rotuaktivisminsa ja DEI-symboliarvonsa siivittämänä. Useat yliopistot jakoivat hänelle kilpaa kunniatohtorin titteleitä. Hiljattain hänen väitöskirjastaan ja tutkimusartikkeleistaan löytyi satoja selittämättömiä yhtäläisyyksiä muiden tutkijoiden aikaisempiin töihin. Lisäksi hänen kertomuksensa erilaisista urheilu- ja hyväntekeväisyysansioista paljastuivat liioitelluiksi tai jopa täysin katteettomiksi. Ensin Cambridgen yliopisto yritti pestä käsiään ja syyttää kriitikoita ajojahdista. Keskiviikkona yliopisto ilmoitti alkavansa sittenkin selvittämään tapausta, ja pian sen jälkeen Arday ilmoitti eroavansa virasta. Skandaalia on pidetty osoituksena laajemmasta instituutiomaailman mädännäisyydestä. Yliopisto halusi uskoa moraalisesti lumoavaan kertomukseen ja ryhtyi ensin puolustamaan sankariaan ennen kuin tarkisti tosiasiat.

22 EU-maata haastaa Espanjan löysän maahanmuuttolinjan – uppiniskainen sosialistipääministeri ei taivu
22 Euroopan unionin jäsenmaata, Suomi mukaan lukien, ilmaisi viikonloppuna lähettämässään kirjeessä epäluottamuksensa Espanjan maahanmuuttopolitiikkaan. EU-maiden sisäministerit kokoontuvat tiistaina kiireelliseen videopalaveriin.

Nizzan terroristi tappoi 86 ihmistä – pikkuveli rehenteli veriteolla ennen karkotustaan
Ranskassa vietettiin heinäkuun puolivälissä surujuhlaa, kun Nizzan tuhoisasta terrori-iskusta tuli kuluneeksi kymmenen vuotta. Harrasta tunnelmaa järkytti tieto terroristin veljen rikoksista tapahtumapaikan läheisyydessä.

Islamisaatiolle vauhtia Britanniassa – koko poliisikunta paastolle solidaarisuussyistä
Valtaväestölle vieraan uskonnon tavat ja rituaalit hiipivät Englannin arkeen ilmeisen hyvää tarkoittavien toimien myötä. Muslimipoliisit haluaisivat koko virkakunnan osallistuvan ramadanin paastoon, jotta työtoverit ymmärtäisivät uskonnon merkityksen muslimeille. Toisaalta kukaan ei tiettävästi ole vastavuoroisesti ehdottanut joulukinkun tarjoamista vieraan uskonnon edustajille vuoden pimeimpänä aikana kristittyjen tapoihin tutustumiseksi.

Käräjäoikeus katsoi pitkäteräisellä veitsellä törkeän ryöstön tehneen maahanmuuttajan alaikäiseksi – THL:n ikäarvio jäi ristiriitaiseksi
Pitkäteräisellä veitsellä törkeän ryöstön tehnyt Irakista kotoisin oleva mies sai tuomion törkeästä ryöstöstä. Hän pahoinpiteli uhria tämän kotona, vei veitsen uhrin kaulalle ja vaati rahaa sekä omaisuutta. Käräjäoikeus katsoi hänet kuitenkin rikosoikeudellisesti alaikäiseksi, koska THL:n oikeuslääketieteellinen ikäarvio jäi ristiriitaiseksi.

Oikeusministeri Meri vie eläimet rääkkääjiltä – eläintenpitokiellon rikkomisesta jatkossa jopa vankeutta
Oikeusministeriö vaatii tiukempaa eläintenpitokiellon käyttöä eläinsuojelurikoksissa ja ehdottaa kiellolle pidempää vähimmäiskestoa. Ministeriö linjaa myös, että kiellon rikkomisesta voi jatkossa seurata jopa vuoden vankeusrangaistus.

SDP:n Lindtmanin esikuvamaa sai kyytiä puoluejohtajien paneelissa – Purra: Espanjan maahanmuuttopolitiikka toimii ”kutsuhuutona” laittomalle maahantulolle
Viides Kotkaniemi-foorumi järjestettiin keskiviikkona Luumäellä presidentti P. E. Svinhufvudin kotimuseon puutarhassa. Foorumin pääpaneelissa Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikasta keskustelivat pääministeri Petteri Orpo (kok.), perussuomalainen valtiovarainministeri Riikka Purra, SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman sekä keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen.

Talous kasvaa, alijäämä pienenee – opposition kritiikki menetti uskottavuutensa
Suomen talouskehitys on ollut EU:n kärkeä koko alkuvuoden: ensimmäisellä neljänneksellä Suomen kasvu oli EU-maiden nopeinta, ja toisella neljänneksellä Suomi oli edelleen yksi neljästä nopeimmin kasvaneesta EU-maasta.

Antikainen: Lindtman puolustaa Sánchezia eikä Suomea
Kun Espanjan hallitus epäonnistui EU:n ulkorajan suojaamisessa, SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman löysi arvosteltavaa vain yhdestä suunnasta: rajaa puolustavasta Suomen sisäministeristä. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikaisen mukaan se kertoo kaiken olennaisen SDP:n turvallisuuspoliittisista prioriteeteista.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää













