

PS ARKISTO
Antikainen: Miksi hallitus miettii turvapaikanhakijoita eikä keskity suomalaisten pelastamiseen kriisin keskellä?
Turvapaikanhakijoiden vastaanotosta aiheutuvat kustannukset ovat tämänkin vuoden talousarviossa yli 117 miljoonaa euroa. Kun suuri joukko suomalaisia on jäämässä työttömäksi tai lomautetuksi, maallamme ei ole varaa ottaa ulkomailta elätettäväksi henkilöitä, joilla ei ole edellytyksiä työllistyä ja elättää itseään Suomessa, sanoo perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen.
Lännen Media uutisoi tänä aamuna, että hallitus kaavailee muutoksia turvapaikkarahaston käyttöön ottaakseen vastaan 175 turvapaikanhakijaa Kreikasta. Sisäministeriö on uutisen mukaan kaavaillut turvapaikanhakijoille koronatestejä, jotka tekisivät paikalliset viranomaiset Kreikassa, ja siirto-operaatio etenisi rajojen avauduttua.
– Turvapaikanhakijoiden tuominen Suomeen tässä tilanteessa osoittaa hallitukselta täydellistä harkintakyvyn puutetta. Yli 300 000 suomalaista on tällä hetkellä yt-neuvottelujen kohteena, ja monen toimeentulo on vaarantunut. Tässä tilanteessa hallituksen tulisi keskittyä omien kansalaistemme hyvinvoinnin ja toimeentulon varmistamiseen koronakriisin keskellä, Sanna Antikainen moittii.
Koko maailman sosiaalitoimisto
Vaikka turvapaikanhakijoiden siirtoon Suomeen saataisiin EU-rahoitusta, EU-rahoitus ei kuitenkaan kata siirron jälkeisiä kustannuksia.
– Turvapaikanhakijoiden vastaanotosta aiheutuvat kustannukset ovat tämänkin vuoden talousarviossa yli 117 miljoonaa euroa. Kun suuri joukko suomalaisia on jäämässä työttömäksi tai lomautetuksi, maallamme ei ole varaa ottaa ulkomailta elätettäväksi henkilöitä, joilla ei ole edellytyksiä työllistyä ja elättää itseään Suomessa. Suomella ei ole varaa toimia koko maailman sosiaalitoimistona etenkään nyt, Antikainen ihmettelee.
Tulijat taas nuoria miehiä?
Edustaja Antikainen ihmettelee myös tapaa, jolla tähänastiset turvapaikanhakijat maahamme ovat valikoituneet.
– Vuoden 2015 turvapaikanhakijakriisin aikana Suomeen tulleista turvapaikanhakijoista 81 % ja myönteisen päätöksen saaneista 73 % oli miehiä. Myös vuonna 2018 yli 70 prosenttia 14-34-vuotiaista turvapaikanhakijoista oli miehiä. Tästä huolimatta haavoittuvimmassa asemassa pakolaisleireillä ovat naiset, jotka elävät jatkuvan seksuaalirikosten uhan alla. Voisiko hallitus kerrankin tutkia turvapaikkapolitiikkansa sukupuolivaikutukset ja auttaa vaihteeksi naisia? Antikainen kysyy.
Antikainen on jättänyt tänään eduskunnassa sisäministeri Maria Ohisalon vastattavaksi asiaa koskevan kirjallisen kysymyksen.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- elätettävät sosiaalitoimisto turvapaikkarahasto koronaepidemia nuoret miehet Sisäministeriö suomalaiset Maria Ohisalo Sanna Antikainen Turvapaikanhakijat Suomi perussuomalaiset hallitus työttömyys Kreikka EU
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Antikainen: Miksi sisäministeri Ohisalo asettaa turvapaikanhakijat kansanterveyden edelle?

Turvapaikanhakijat voivat lampsia maahan, vaikka rajat suljetaan – Purra: Hallituksen linjaus on periaatteena irvokas

Saksa aikoo sulkea rajansa koronan takia – myös turvapaikanhakijoilta

Mäkynen: Korona jyllää, silti hallitus keskittyy pakolaisten vastaanottamiseen

Purra: Hallitus aikoo helpottaa matalapalkka-aloille saapuvaa maahanmuuttoa, vaikka rajamme ovat kiinni ja vaikka maa on pian täynnä lomautettuja ja työttömiä ihmisiä

Talouden mahalasku herättää huolta Ruotsin turvapaikanhakijoissa – oleskeluluvan ehtoja ei olla höllentämässä

Sudanilainen terroriepäilty oli tyytymätön elämäänsä ”vääräuskoisten maassa” Ranskassa

Turvapaikanhakijat eivät meinaa pysyä koronakaranteenissa Saksassa

Turvapaikkahakemusten määrä ei pudonnut nollaan – Suomessa jo asuneilta kymmeniä turvapaikkahakemuksia
Viikon suosituimmat

Kelan hurjat luvut julki: Jo yli 40 % perustoimeentulotuista vieraskielisille – Vigelius: ”Täysin kestämätöntä’’
Kelan maksamat keskeisimmät toimeentuloa turvaavat etuudet vieraskielisille ovat viime vuonna kasvaneet noin 1,8 miljardiin euroon. Osuus on viidenneksen koko väestöstä. Luvut käyvät ilmi Kelan tuoreesta julkaisusta.

Toimenpidealoite: Yle jaettava kahdeksi yhtiöksi
Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew aikoo jättää eduskunnalle toimenpidealoitteen, jossa Yleisradio jaettaisiin kahdeksi erilliseksi yhtiöksi. Toinen olisi verorahoitteinen yhteiskunnallinen yhtiö ja toinen markkinaehtoisesti toimiva viihdeyhtiö. Garedewin mukaan tavoitteena on vahvistaa Yleisradion ensisijaista tehtävää tiedonvälittäjänä ja vähentää valtion menoja.

Kela julkaisi hämmentävän tiedotteen, joka johtaa harhaan – edelleen yli 40 prosenttia toimeentulotuesta menee vieraskielisille
Kelan tuore tiedote kehuu, että aiempaa harvempi vieraskielinen saa toimeentulotukea. Suomen Perustan tutkija Samuli Salminen tyrmää uutisoinnin puolitotuutena – samaan aikaan jo 41 prosenttia kaikesta toimeentulotuesta menee vieraskielisille.

Pikkukaupungin idylli murtui: Raivoisa tappelu keskellä kirkasta päivää – viidakkoveitsikin heilui
Englantilainen hillitty elämänmeno sai elokuussa vakavan särön ja teekupit menivät lopullisesti nurin, kun cornwallilaisen pikkukaupungin keskustassa puhkesi raivoisa joukkotappelu keskellä kirkasta päivää. Veristen viidakoveitsien heiluttelu johti keskusteluun siitä, mihin maa on oikeasti menossa.

Antikainen vastaa Amnestyn toiminnanjohtajalle: ”Suomen sotilasjohdon natsittelu tekee Suomesta kohteen”
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen paheksuu jyrkästi Amnestyn Suomen osaston toiminnanjohtajan Frank Johanssonin ulostuloa, jossa tämä rinnasti Suomen Puolustusvoimain komentajan natsi-Saksan sotarikolliseen Adolf Eichmanniin.

Ceutan kriisi sai jo koko Espanjan kaduille – Sánchezia vaadittiin eroamaan, poliisi vastasi kyynelkaasulla
Ceutan hallitsemattoman maahantulon aiheuttama kriisi on muuttumassa yhä vakavammaksi sisäpoliittiseksi ongelmaksi Espanjassa. Sadat tuhannet espanjalaiset osoittivat keskiviikkona mieltään eri puolilla maata vaatien ratkaisua Ceutan tilanteeseen ja pääministeri Pedro Sánchezin vasemmistohallituksen eroa. Madridissa poliisi vastasi mielenosoittajille kyynelkaasulla ja kumiluodeilla.

Kommunisti kääntyi nuivaksi ja sai potkut vasemmistopuolueesta – haluaa lopettaa turvapaikkarallin ja keskittyä palautuksiin
Vaikka eliitti ja valtamedia muuta väittävät, maahanmuuttokriittisyys on tänään politiikan vuolainta valtavirtaa Euroopassa. Sen todistaa osaltaan entinen ruotsalainen kommunisti, joka oli liian kriittinen vasemmistopuolueelle. Nyt omassa puolueessaan näyttäisivät valtiopäivien ovet olevan apposen auki. Perusajatus on se, että kansalaisia on kahta lajia: “tuottavia ja loisivia”.

Pride-aktivistit maalittavat tieteentekijöitä – toiminta on kansainvälisesti verkostoitunutta ja systemaattista
Aktivistien maalituksen kohteeksi joutunut lääkäri Riittakerttu Kaltiala sanoo, ettei maalittaminen Pridessa voinut tulla järjestäjille yllätyksenä. Suomessa on niin pienet piirit, että on selvää, että henkilöt ovat keskenään verkostoituneita.

Harva päättäjä asuu siellä, missä vieraskielisiä on paljon
Iltalehden selvitys paljasti, että valtaosa Helsingin valtuutetuista asuu alueilla, joissa vieraskielisiä on selvästi keskimääräistä vähemmän. Ilmiö osuu erityisesti niihin vihreiden ja vasemmistoliiton poliitikkoihin, jotka ovat itse ajaneet kaupungin koulupiirien tasapainotusta ja segregaation purkua.

85-vuotiaan naisen pyykkituvassa raiskannut ulkomaalaistaustainen mies jo kolmatta kertaa raiskaussyytteessä – Purra: ”Yhteen suuntaan: ulos”
Oulussa 85-vuotiaan naisen törkeästä raiskauksesta tuomittu Nahom Hagos on jälleen syytettynä raiskauksesta. Kyseessä on jo kolmas raiskaussyyte, jota käsitellään oikeudessa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää













