

Tuumaustunnilla torstaina: Puheenjohtajakisaan ilmoittautunut varatuomari Leena Meri
Perussuomalaisten puheenjohtajakisaan ilmoittautunut kansanedustaja, varatuomari Leena Meri esittäytyy torstain tuumaustunnilla. Hän käy läpi keskeiset poliittiset painopistealueensa ja kertoo ajatuksiaan puolueen kehittämisestä ja uudesta linjasta.
Tuumaustunnin toisena aiheena on asumisoikeusasukkaiden vaarantunut omaisuudensuoja. Ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen on ajamassa lakiesitystä, jolla romutetaan asoasukkaiden oikeussuojaa kajoamalla asumisoikeuden pituuteen. Tiilikaisen johtama ministeriö haluaisi antaa talojen korporaatio- ja puoluesidonnaisille sijoittajaomistajille oikeuden irtisanoa asukkaat ja myydä talot omistus- tai vuokra-asunnoiksi vapailla markkinoilla.
Kysymys on miljardiluokan puhalluksesta, jossa asukkaat joutuvat kadulle ja talot laitetaan lihoiksi. Tätä puhallusta ja muita ajankohtaisia asioita valottavat puolueen puheenjohtajaehdokas, eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Leena Meri ja kaupunginvaltuutettu, tohtori Jukka Kilpi.
Perussuomalaisten puoluevaltuusto otti lakiesitykseen kantaa lauantaina 11.3. Puoluevaltuusto paheksui lakiluonnosta ja vaati asumisoikeusasukkaiden asumisoikeuden pysyvyyden turvaamista.
Lähetys on päättynyt. Ohessa tilaisuuden jälkitallenne:
Tviitit tagilla #tuumaustunti
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Viikon suosituimmat

Emeritusprofessori Vesa Kanniainen: ”Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen väitteet maahanmuuton hyödyistä harhaanjohtavia”
Maahanmuutto rasittaa julkista taloutta, vaikka maahanmuuton hyödyt olisi huomioitu laskelmissa, toteaa kansantaloustieteen emeritusprofessori Vesa Kanniainen Leevi Leivon haastattelussa.

PS-Nuoriso: Suomalaiset ulos ja mamut tilalle – tähän johtaa kuntien punavihervalta
Perussuomalainen Nuoriso on tuohtunut Mikkelin kaupungin päätöksestä häätää kaupungin rivitalojen asukkaat pois, jotta asuntoihin voidaan asuttaa läheiseen vastaanottokeskukseen saapuvia turvapaikanhakijoita.

Vasemmiston verkkomedia huolestui naispoliitikkojen häirinnästä – samaan aikaan vasemmiston puolueaktiivi lietsoo häirintää naispoliitikkoa kohtaan
Vasemmistoliiton aktiivien toimittama Vasen kaista -verkkomedia julkaisi eilen laajan kirjoituksen naispoliitikkoihin kohdistuvasta häirinnästä. Tänään valtiovarainministeri Riikka Purra on kertonut häneen kohdistuneesta häirintäaktivismista, jonka taustalla on muun muassa vasemmistoliiton kuntavaaliehdokas.

Mikkeli häätää suomalaiset pois ja remontoi sitten tulijoille uudet tilat – Antikainen: ”Tässä hälyttävä esimerkki siitä, miksi kuntien kotoutumistuista pitää leikata”
Yle uutisoi 12.8.2025 Mikkelin kaupungin päätöksestä häätää suomalaisia vuokralaisia kodeistaan vastaanottokeskuksen tieltä. Rivitalot vuokraa jatkossa Luona Oy, jolla on vastaanottokeskus naapurissa. Asukkaat pitävät kaupungin ratkaisua epäoikeudenmukaisena. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen pitää Mikkelin tapausta hälyttävänä esimerkkinä siitä, mitä on odotettavissa, ellei turvapaikkapolitiikan kiristyksistä pidetä kiinni ja kiristetä lisää.

Valtamedia tutki mutta unohti uutisen: Vieraskielisten suuri lukumäärä leimaa huono-osaisimpien asuma-alueita
Pääkaupunkiseudulla asuminen eriytyy yhä voimakkaammin asukkaiden äidinkielen ja sosiaalisen aseman mukaan. Nuorimmissa ikäluokissa jo puolet joidenkin alueiden asukkaista on vieraskielisiä. Vapaarahoitteisten asuntojen keskihinta kertoo puolestaan siitä, että uudistuotanto tai remontointi saattaa näillä alueilla olla haastavaa. Segregaatio sen sijaan on pomminvarmaa.

Demarit hamuavat lisää äänestäjiä: 600 000 maahanmuuttajaa asutettava Ruotsin halutuimmille alueille
Ruotsi on edelleen luokkayhteiskunta, jossa hyvinvoivat nettoveronmaksajat asuvat omakotitaloissaan vehreillä huvila-alueilla. Sosialidemokraattien mielestä tämä on kestävän kehityksen vastaista ja väestö pitäisi sekoittaa. Muutto veden ääreen äveriäälle alueelle olisi varmasti monen kolmen miljoonan vuokralaisen mieleen ja tämä demareiden kädenojennus muistettaisiin varmasti myös vaaleissa.

Talousprofessori Matti Virén: On leikattava suomalaisten hyvinvoinnille toissijaisista menoista
Kansantaloustieteen emeritusprofessori Matti Virén kehottaa kaikkia pohtimaan valtiovarainministeriön esittämiä sopeutustoimia samanaikaisesti lakisääteisten peruspalvelujen, kuten terveydenhuollon rahoituspaineiden rinnalla. Toissijaisiin kohteisiin, kuten kotouttamiseen ja yritystukiin, ehdotettuja leikkauksia Virén pitää sopivina, ja muistuttaa, että leikkaamatta jättäminen ei ole nyt vaihtoehto.

Purra: ”Kyllä riittää tässä maassa hommia puolueella, joka ei halua kupata veronmaksajan selkänahasta etuoikeuksia eikä totella kaiken maailman intressitahoja”
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra nostaa esille toimittaja Ari Korvolan kirjan Tuppeensahattu Nuorisosäätiö, joka kertoo keskustaa lähellä olevan Nuorisosäätiön rikosvyyhdistä. Kirjan tärkeimpänä ansiona Purra pitää kuvausta siitä, miten rakenteellinen, poliittinen korruptio Suomessa toimi.

Espanjalaiskaupunki julisti muslimien julkiset juhlat pannaan – ”Paikallisen kristillisen perinteen vastaista”
Maahanmuutto ja monikulttuurisuus nostattavat tunteita ja ovat kiihkeiden erimielisyyksien ja jopa väkivaltaisten yhteenottojen taustalla Espanjassa. Kuten enenevässä määrin koko Euroopassa. Vieraalle vyörytykselle halutaan panna piste ja kunnioittaa omia paikallisia arvoja sekä perinteitä.

Purra: Suomessa edelleen kuvitellaan, että tunkemalla veronmaksajan rahaa joutavaan tai haitalliseen tuotetaan elinvoimaa ja kasvua – ”Siksi kai maa tähän jamaan on päätynytkin”
Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra kommentoi somekanavillaan tapausta, jossa Mikkelin kaupunki ajaa vuokra-asukkaita pois kodeistaan, koska asunnot jatkossa vuokrataan turvapaikanhakijoille. Purra kuvaa Mikkelin toimintaa harhaiseksi.