

LEHTIKUVA
PS-Nuoret: Kielteisen päätöksen saaneet turvapaikanhakijat sijoitettava vartioiduille metsäleireille
Perussuomalaisten Nuorten mielestä Suomella pitää olla selvä suunnitelma niiden turvapaikanhakijoiden suhteen, jotka eivät kielteisen päätöksen jälkeen suostu vapaaehtoisesti palaamaan kotimaahansa. Järjestön mielestä on väärin, että parempaa elintasoa hakevat vievät resursseja turvapaikanhaun kautta niiltä, joille järjestelmä olisi oikeasti tarkoitettu.
– Kielteisen päätöksen saatuaan ulkomaalaisen oleskelu maassa on välittömästi laitonta, ja hänen tulisi poistua Suomen maaperältä. Kaikki maat eivät kuitenkaan ota näitä ihmisiä takaisin, jos he eivät halua vapaaehtoisesti palata. Kun vapaaehtoisesti poistuneet on lennätetty kotimaihinsa, jäljellä on vielä iso joukko laittomia elintasosurffareita, jotka käyttävät löysää palautuspolitiikkaamme hyväkseen ja yrittävät jäädä maahan. Auttamisresurssimme on käytettävä vainottuihin, ei onnenonkijoihin, vaatii Perussuomalaisten Nuorten puheenjohtaja Sebastian Tynkkynen.
Painetta kotiinlähtöön
Perussuomalaiset Nuoret esittää oman ratkaisunsa paineen synnyttämiseksi kotiinlähdölle. Suomeen tulee perustaa taajama-alueen ulkopuolelle tarkasti vartioituja leirejä, joiden elinolosuhteet ovat samalla tasolla kuin varusmiesten leiriolosuhteet. Leiriltä saa palata vapaaehtoisesti kotimaahansa milloin tahansa. Laittomien maassaolijoiden ei saa antaa kulkea vapaasti Suomessa, sillä jokainen tapaus muodostaa suomalaisille potentiaalisen turvallisuusuhan.
– Järjestely voidaan hoitaa niin, että poliisi esittää puolustusvoimille virka-apupyynnön ja maakuntakomppaniat tai muut soveltuvat reserviläisjoukot suorittavat resursseja vaativia käytännön tehtäviä leirin ylläpitoon liittyen poliisin ja maahanmuuttoviraston keskittyessä palautusrumbaan, Tynkkynen toteaa.
Telttaleirit metsän keskelle
PS-Nuoret esittävät, että kielteisen päätöksen saaneita turvapaikanhakijoita varten hankitaan uudet teltat ja tarvikkeet.
-Laittomien maassaolijoiden keskittäminen leireille kenttäolosuhteisiin tulee halvemmaksi kuin rakennusten vuokrista ja ylläpidosta aiheutuvat kustannukset. Myös motivaatio kotiinpaluuseen kasvaa metsän keskellä moninkertaiseksi. Kun ruuhka on saatu hoidettua ja laittomat maassaolijat on poistettu maasta heidän omalla suostumuksellaan, tyhjiksi jääneiden leirien myötä puolustusvoimat saa käyttöön upouutta leirikalustoa varusmiehille, Tynkkynen esittää.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Savio: Kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet heti säilöön – ”Kadonneiden joukossa saattaa olla sotarikollisia”

Meri ihmettelee paperittomille haluttavia palveluita: ”Kielteisen päätöksen saaneiden poistuttava maasta – absurdia, ettei kaikkien tarvitse noudattaa lakia”

Ronkainen: ”Kunnille tiedossa pommi, kun laittomasti Suomeen jäävät lampsivat toimeentuloluukulle”

Helsinkiläisten oikeustaju ei kestä laittomasti maassa olevien toimeentulotukea – ”Pelleilyn on loputtava”

Mäkelä: Kansa ja perussuomalaiset samaa mieltä – ”Suomi on suomalaisten edunvalvontakoneisto, ei koko maailman sosiaalitoimisto”
Viikon suosituimmat

Greta Thunberg hilluu jo Pariisissa – ilmasto ja Gaza unohtuivat
Ruotsalaisaktivisti Greta Thunberg huutaa naama punaisena milloin minkäkin asian puolesta. Nyt aktivisti on löytänyt tiensä Ranskan ”lukiolaisprotesteihin”.

Elina Hiltusen islamkritiikki vaiennettiin kokoomuksessa: ”Perussuomalaiset on ainoa puolue, joka aidosti välittää sananvapaudesta”
Kokoomuksen Turun valtuustoryhmästä erotettu ja sittemmin puolueen jättänyt Elina Hiltunen sanoo, ettei kokoomuksessa sallita julkista islamkritiikkiä muslimiäänestäjien menettämisen pelossa.

Lapsensa murhannut mies vaihtoi Ruotsissa sukupuolta – pääsi naisvankilaan ahdistelemaan ja herättämään pelkoa
Ruotsin uusi translaki mahdollisti kahden lapsensa murhasta elinkautiseen tuomitun vangin siirtämisen miesten vankilasta naisvankilaan. Nyt naisvangit ja vankilan työntekijät kertovat pelosta, seksuaalisesta häirinnästä ja viranomaisten haluttomuudesta puuttua ongelmiin, raportoi Expressen.

Purra oikoo kokoomuksen bensaväitteitä: Se ainoa vaikuttava bensan hintaa laskeva toimi ei ole kokoomukselle ja RKP:lle mitenkään käynyt
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra ihmettelee kokoomuksen puheita ”bensan hinnan alentamista” koskevista neuvotteluista, kun pöydällä olevassa kokonaisuudessa ei ole ainuttakaan bensan tai dieselin hintaan vaikuttavaa toimea.

Antikainen: Osa suomalaismepeistä puolusti terroristeja – ”Ei tätä voi ymmärtää”
Kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee demareiden, vasemmiston ja kokoomuksen meppejä, jotka vastustivat Muslimiveljeskunnan nostamista EU:n terroristilistalle.

Perussuomalaiset ja Leena Meri laittoivat lopun rikollisten hyysäämiselle – katso 23 kohdan lista
Oikeusministeri Leena Meren johdolla perussuomalaiset on uudistanut Suomen kriminaalipolitiikkaa tiukempaan suuntaan. Puolue on koventanut rangaistuksia ja kiristänyt rikosvastuuta. Samalla perussuomalaiset on nostanut kansalaisten turvallisuuden ja rikosten uhrien oikeudet politiikan keskiöön. Tavoitteena on, että rikoksista seuraa oikeudenmukainen rangaistus ja uhrien asema vahvistuu.

Bergbom sanasodassa kokoomusedustajan kanssa – harhaanjohtava lainaus vaihtui ilmastonmuutosdenialismisyytöksiin
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja, kansanedustaja Miko Bergbom ja kokoomuksen kansanedustaja Pia Kauma ajautuivat sanasotaan sosiaalisessa mediassa polttoaineiden jakeluvelvoitteen alentamisesta. Bergbom arvostelee Kaumaa harhaanjohtavasta viestinnästä ja keskustelun siirtämisestä perusteettomiin syytöksiin ilmastonmuutoksen kiistämisestä.

Sisäministeri Mari Rantanen vaatii täysjarrutusta: ”Pysäyttäisin maahanmuuton hetkeksi”
Sisäministeri Mari Rantanen haluaa pysäyttää maahanmuuton väliaikaisesti. Seuraavalla hallituskaudella hän kiristäisi työ- ja opiskeluperäisen maahanmuuton sekä perheenyhdistämisen ehtoja ja rajoittaisi maahanmuuttajien sosiaaliturvaa.

Teollisuusliiton Lehtonen kutsuu maahanmuuttajia voimavaraksi – luvut kertovat toista
Teollisuusliiton varapuheenjohtaja Turja Lehtonen sanoo maahanmuuttajien olevan Suomelle voimavara. Samalla hän myöntää, että maahanmuuttajien työttömyys on korkeampi ja työsuhteet epävarmempia. Tilastokeskuksen luvut osoittavat, kuinka suuresta erosta on kyse.

Ranskan kaaos levisi Belgiaan – autot tulessa ja poliisit kivisateessa Brysselin mellakoissa
Palava skuuttikasa, tuhoutuneet bussit ja kivisateessa kyyristelevät poliisit jäivät muistoksi Belgian protestiviikosta. Perjantaina poliisi otti kiinni 110 ihmistä epäiltynä mielenosoitusten yhteydessä tehdyistä väkivaltaisuuksista. Syytenimikkeistä löytyy muun muassa tuhopolttoja, vahingontekoja ja jopa aseellinen vastarinta.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää













