Artikkeli kuva

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Tynkkynen: Ydinvoima on toimitusvarmaa – valitettavasti EU kulkee toiseen suuntaan

17.03.2026 |09:49

Perussuomalainen europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen ehdottaa EU:lle uutta pakettia, joka olisi samaan aikaan sekä energiapaketti, omavaraispaketti että ilmastopaketti. Paketin nimi olisi ydinvoimapaketti. Valitettavasti EU:n suuret jäsenmaat ovat kuitenkin kulkemassa täysin toiseen suuntaan luovuttuaan tai suunnitellessaan luopuvansa ydinvoimasta kokonaan.

EU:lta on tullut uusi aloite, joka kulkee nimellä energiapaketti. Perussuomalaismeppi Sebastian Tynkkysellä on ehdotus jäsenmaille ja EU:lle: On mahdollista tehdä yksi paketti, joka olisi samaan aikaan energiapaketti, omavaraispaketti ja vieläpä ilmastopaketti. Se kulkisi nimellä ydinvoimapaketti.

– Ydinvoima on toimitusvarmaa, eikä siihen pure pitkät tuulettomat pakkasjaksot. Me pystymme tuottamaan sitä itse, eikä sitä tarvitse kuljettaa putkia pitkin Venäjältä. Ydinvoima on myös päästötöntä, joten se sopii jopa vihervasemmiston ilmastokunnianhimoon, Tynkkynen kertoo.

Reaktorit käyntiin

Valitettavasti kuitenkin Euroopan suurmaat vievät meitä aivan toiseen suuntaan, Tynkkynen pahoittelee. Espanja on päättänyt luopua ydinvoimasta alle kymmenen vuoden kuluessa. Saksa on jo sulkenut viimeisen ydinvoimalansa, mitä Saksan nykyinen liittokansleri kuvaili jälkeenpäin vakavaksi virheeksi.

– Sitä se oli, ja toimikoon se Euroopalle esimerkkinä. Reaktorit käyntiin! Tynkkynen vaatii.

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Virallinen ilmiantolinja avautuu Tampereella: Pian voit kannella naapurisi rasistisesta tuijotuksesta – perussuomalaisedustajat tyrmäävät idean

13.03.2026 |12:32
3.
Suomen uutiset logo

Sofia Virran somessa TPS-hyökkääjään kohdistama painostus ei tuottanut tulosta – Virta saikin itse lähteä TPS:n hallituksesta, TPS korostaa, että organisaation ei tulisi kääntyä pelaajiaan vastaan

10.03.2026 |12:06
5.
Suomen uutiset logo

Shokkihavainto Ison-Britannian täytevaaleista: Vihervasemmisto liittoutui härskisti muslimien kanssa muuta kansaa vastaan

14.03.2026 |11:00
8.
Suomen uutiset logo

Simula tyrmää vasemmistopoliitikon hyökkäyksen poliisi-instituutiota vastaan: Suomalainen poliisi on maailman luotettavin

12.03.2026 |18:51

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 4/2025

Mainos kuva

Lue lisää