KOMMENTTI | Päätoimittaja Markku Huusko väittää tänään Uudessa Suomessa, Kauppalehdessä ja Talouselämässä, että puheenjohtaja Jussi Halla-ahon (ps.) Yle Areenaa koskeva twiitti ei kestäisi päivänvaloa. Väiteellä ei ole pohjaa. Suomen Uutiset kirjoitti asiasta Areena-kohusta eilen.

Huuskon mukaan Halla-aho ”pani Ylen polvilleen väittämällä ihan omiaan”.

Huuskon kritiikki kohdistuu Halla-ahon twiittiin, joka kuuluu seuraavasti: ”Alkaa olla vaikea uskoa omia silmiään. Yle on poistanut Areenasta minun vaalitenttini. Katseluaika on kuulemma loppunut. Muiden puheenjohtajien tentit ovat tallella.”

Huuskon ulostulo on vähintäänkin kummallinen, ja useat lukijat ovat huomauttaneet kirjoittajalle asiasta.

Halla-aho ei ole ”väittänyt omiaan”, eikä hänen twitissään ole mitään väärää. Se pitää kaikilta osin paikkansa.

Yle todellakin poisti Halla-ahon vaalitentin. Twiitissä ei oteta kantaa siihen, millä tavalla se poistettiin. Yleisradio selitti tapahtunutta järjestelmäpäivityksellä, mutta tällä ei ole asian kannalta merkitystä. Ylen toimet johtivat yhtä kaikki siihen, että tentti poistui näkyvistä.

Ylen eri järjestelmien tekniset virheet eivät ole ulkopuolisten vastuulla. Mikäli Ylen vaalikone antaa vääriä tuloksia Halla-ahon kohdalla, ei jää muuta mahdollisuutta kuin huomauttaa asiasta. Ja mikäli Ylen Areena ei syystä tai toisesta näytä perussuomalaisten vaalitenttiä samalla tavalla kuin muiden, on täysin normaalia huomauttaa siitä.

Episodi johti Yleisradion toimitusjohtaja Merja Ylä-Anttilan anteeksipyyntöön. Jos Halla-aho pisteli omiaan, niin miksi Ylä-Anttila sitten pyysi anteeksi?

On erikoinen ajatus, että politiikan julkisuudessa työtään tekevien pitäisi välttää ehdoin tahdoin julkisuutta.

Toivottavasti Huuskon tämänpäiväisellä, selvästi virheellisellä ulostulolla ei ole yhteyttä hänen vahvan näkemyksensä kanssa siitä, että Halla-ahon ei pitäisi olla hallituksessa lainkaan mukana.

Olisi tärkeää, että polittisia analyyseja tekevät toimittajat eriyttäisivät omat mieltymyksensä tai antipatiansa faktoista.

MATIAS TURKKILA