
Uusi Hansaliitto vesitti eurobudjetin – Ruotsi ja Tanska kieltäytyivät kohteliaasti vastuista
Euromaiden valtiovarainministerit eivät saaneet sorvatuksi Ranskan toivomaa suurta euromaiden budjettia. Lisäksi alueen pohjoisten maiden vastustus esti pienen budjetin käyttämistä tulonsiirtoihin yli valtiorajojen.
Ranskan valtiovarainministeri Bruno Le Maire asteli kameroiden eteen kaikesta huolimatta urhealla asenteella. Hän kertoi, ettei tällaista budjetti vielä muutama vuosi sitten osattu edes kuvitella syntyväksi. Hän myös iloitsi budjetin synnystä ja kertoi sen olevan askeleen oikeaan suuntaan.
Maan presidentti Emmanuel Macron väläytti aiemmin euromaiden budjettia, joka olisi ”useita prosenttiyksiköitä alueen bruttokansantuotteesta”, ja että sitä voisi käyttää talousvaikeuksien tasaamiseen tulonsiirroin. Budjetista voi jakaa varoja rakenneuudistuksiin ja kilpailukyvyn parantamiseen tähtääviin toimiin.
Miniatyyribudjetti
Euroryhmä näivetti budjetin lopulta 17 miljardiin euroon ensi EU:n rahoituskaudelle. Koska eurobudjetti lohkaistaan EU:n rahoituskehyksestä, eli monivuotisesta budjetista, niin yhteisvaluuttaan kuulumattomat maat vaativat, ettei heidän budjettirahoillaan rahoiteta euromaiden taloushuolia.
Ruotsi ja Tanska jäävät eurobudjetin ulkopuolelle. Maille luvattiin asianmukaiset kompensaatiot. Yksityiskohdat ovat vielä epäselviä. Nyt sorvattiin vain eurobudjetin runko.
On kuitenkin selvää, ettei 17 miljardin miniatyyribudjetti riitä esimerkiksi eurokriisin aikaisiin talousvaikeuksiin. Kreikan velkoja leikatiin noin sadalla miljardilla eurolla noina aikoina.
Saksalainen CDU-meppi Markus Ferber alleviivasi budejtin kokoa.
– Valtiovarainministerit trimmasivat Emmanuel Macronin suurudenhullut ajatukset eurobudjetista realistiselle tasolle, hän tiedotti.
Henri Alakylä
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


EU:n ”nuuka nelikko” jyrkkänä: Budjetti ei saa kasvaa

Unkarin ukaasi EU-budjettiin: ei senttiäkään maahanmuuttajille

Halla-aho: Jäsenmaksut eivät voi kasvaa Brexitin myötä – ”EU:n on leikattava omia menojaan”

Kansantaloustieteen emeritusprofessori Kanniainen: Euron perustaminen oli vuosisadan virhe
Viikon suosituimmat

Epäilty vasemmistopuolueen vaalivilppi voi vielä muuttaa Ruotsin vaalituloksen: “Joku tolkku sentään pitäisi olla”
Ruotsin valtiopäivävaaleissa on paljastunut vasemmistopuolueen mahdollinen vaalivilppi. Taalainmaalla voidaan siten joutua uusiin vaaleihin. Vaalipiirissä on 224 000 äänioikeutettua, joten valtakunnallinen tiukka vaalituloskin voi mennä uusiksi.

Bernerin epäonnistunut taksiuudistus kuopataan viimein – taksialalle kunnianpalautus, turvallisuus etusijalle
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne lupaa taksialalle kauan kaivattua kunnianpalautusta. Pahamaineinen Bernerin taksiuudistus romutti arvostetun toimialan, mutta nyt sen tilalle tulee tiukempi koulutus, valvonta ja vihreät rekisterikilvet.

Ceutan kunnossapitotyöntekijät syyttävät laittomasti maahan tunkeutuneita: ”He tappavat eläimiä huvikseen”
Ceutaan laittomasti tunkeutuneet ja sinne jääneet nuoret miehet ovat syyllistyneet pahoinpitelyihin, ryöstöihin ja raiskauksiin, mutta mitkään laittomuudet eivät näköjään tulijoille riitä. Nyt rikosten kohteena ovat viattomat eläimet.

Vaalikatastrofi järisyttää jo koko Ruotsia: Jengirikollisten lähipiiri vaalitoimitsijoina Tukholmassa – ääniä ostettu Luulajassa ja Piitimessä
Ruotsin valtiopäivävaaleihin liittyvät epäselvyydet uhkaavat haudata alleen koko valtakunnallisen vaalituloksen. Epäiltyjä väärinkäytöksiä tulee kaiken aikaa lisää ja usko pohjoismaiseen demokratiaankin horjuu. Pian on johtopäätösten aika.

AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä – kristillisdemokraattien kannatus romahti, demarit alamäessä
AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä. Molemmat saivat ennakkotuloksen perusteella huomattavasti enemmän ääniä kuin edellisvaaleissa. Liittokansleripuolueelle CDU:lle tuli kummassakin vaalissa historiallinen tappio.

Demarisäätiön pomo kuppasi vanhuksen rahat – Reijonen: Hälytyskellojen pitäisi soida
Sosiaalisessa mediassa nousi myrsky, kun demareihin kytköksissä olevan Kansan Sivistysrahaston toimitusjohtaja nouti 92-vuotiaan Kaino Nurmisen sairaalan geriatriselta osastolta pankkiin lahjoittamaan säätiölle 100 000 euroa. Perussuomalaisten kansanedustaja Minna Reijonen paheksuu sitä, että kuka tahansa pystyy noutamaan ikäihmisen sairaalasta pankkiin tekemään mittavia lahjoituksia edustamalleen säätiölle.

Kaleva kepuloi euron bensa-tarinalla – Purra: Pitäytykää tosiasioissa
Valtiovarainministeri Riikka Purra moittii Oulun seudun lehteä Kalevaa valheellisista väitteistä perussuomalaisten vaalilupauksista. Purra sanoo, että lehti toistaa keskustan levittämää tarinaa euron bensasta, jota perussuomalaiset eivät ole koskaan luvanneet.

EU-elvytyspaketista rahaa ajoneuvoverojen poistoon Italiassa – Tavio: Perussuomalaiset varoitti yhteisvelasta
Italia aikoo poistaa vuoden 2027 ajalta ajoneuvoveron yli 14 miljoonalta autolta ja moottoripyörältä, ja käyttää tähän EU:n elpymisvälineestä peräisin olevia rahoja. Perussuomalaiset varoittivat jo vuonna 2021 EU:n elpymisvälineestä ja vastustivat sen hyväksymistä eduskunnassa.

Vigelius latasi täyslaidallisen hallituksen saavutuksista masentuneelle oppositiolle
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius avasi eduskunnan budjettikeskustelun rajulla hyökkäyksellä oppositiota ja Sanna Marinin hallituksen perintöä vastaan. Vigelius puolusti hallituksen verokevennyksiä ja tiukkaa kulukuria sekä tyrmäsi opposition vaihtoehdot pelkkänä rahareikänä ja talouskasvun jarruna.

Svenska Ylen selvitys: Maahanmuuton haittavaikutukset puhuttavat ainoastaan perussuomalaisia – muut puolueet vaikenevat Espoossa ja Vantaalla
Svenska Yle selvitti tekoälyn avulla, kuinka usein maahanmuuttoa käsitellään kielteisessä valossa Espoon ja Vantaan kaupunginvaltuustoissa. Tarkastelun perusteella kriittiset puheenvuorot tulivat käytännössä perussuomalaisten valtuutetuilta. Yle käyttti tarkastelun moottorina 40 maahanmuuttoon liittyvän sanan esiintymistä valtuustokeskusteluissa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää













