

Riikka Slunga-Poutsalo miehensä rutistuksessa. / MATTI MATIKAINEN
Väistyvä puoluesihteeri Slunga-Poutsalo: ”Puoluesihteerin on pysyttävä objektiivisena kaikelle ja kaikille, toimia esimiehenä sinä huonona päivänä, toimia tuomarina ja juristina siinä riidan hetkessä”
Väistyvä puoluesihteeri Riikka-Slunga Poutsalo vertasi tunteikkaassa puoluekokouspuheessaan perussuomalaista puoluetta teini-ikäisen varttumiseen kohti aikuisuutta.
– Vuonna 2013 kiipesin puhujapönttöön Joensuun puoluekokouksessa ja vertasin Perussuomalaisia teinipoikaan, joka on venähtänyt pituutta, kolhii itseään pöydänkulmiin, on omasta mielestään kuolematon ja alkanut kiinnostua tytöistä. Tarjouduin huoltamaan tätä poikaa, murrosikäisiin tottuneena uusioperhemutsina koin, että minusta voisi olla siinä tilanteessa hyötyä.
”Meidän murkkumme on nyt aikuinen.”
– Meidän murkkumme on nyt aikuinen. Koki kaksi vuotta sitten avioeronkin. Se ero ei ollut kovinkaan reilu sitä toista osapuolta kohtaan, vaikka alkuun tilanne oli tyypillisen eron mukaisesti aika riitainen. Erossa omaisuus, jäsenet ja kannatus jäi kuitenkin kokonaisuudessaan ainoastaan toiselle osapuolelle.
On turha kiistää, etteivätkö viimeiset kuusi vuotta olisi olleet raskaat. Kyllähän sen näkee jo naamastakin.
Puoluesihteeri ei istu rahasäkin päällä
Slunga-Poutsalo valittiin puoluesihteeriksi ensimmäisen kerran vuonna 2013. Sitä ennen hän oli toiminut puolueen järjestösihteerinä kaksi vuotta.
– Työpisteeni oli puoluetoimistolla, toimialueena koko eteläinen suomi. Tunsin puoluetoimiston arjen ja sain osallistua edeltäjäni Ossi Sandvikin apuna joihinkin puoluesihteerin tehtäviä sivuaviin hommiinkin. Mutta en silti tiennyt, mihin ryhdyin. Voin taata teille, tätä paikkaa hakevat ehdokkaat. Te ette tiedä mitä te olette juuri nyt tekemässä.
– Ehdokkaiden kampanjoita seuratessa voisi luulla, että puoluesihteeri on se henkilö, joka istuu puolueen rahasäkin päällä ja päättää kuka siitä saa ja kuka ei. Ikävä tuottaa pettymys. Asia ei ole näin vaan puoluehallitus päättää. Itsekin olen jo ainakin kahdelta puoluehallitukselta saanut tyrmäyksen esitykselleni palkata piireihin toimihenkilö.
Puoluesihteerin työ on yksinäistä hommaa
Slunga-Poutsalo kertoi, että mielikuvissa puoluesihteeri tuntuu olevan se, joka päättää kaikki ikävät asiat. Slunga-Poutsalon mukaan se on urbaanilegenda.
– Puoluesihteeri pistää täytäntöön puoluehallituksen inhottavatkin päätökset. Vaikka olisi itse eri mieltä päätöksestä. Vaikka kyse olisi esimerkiksi ystävän erottamisesta puolueesta. Vaikka kyse olisi hyvän työntekijän irtisanomisesta ja huonon palkkaamisesta.
– Puoluesihteerillä ei ole sydänystävää puolueessa, koska puoluesihteerin on pysyttävä objektiivisena kaikelle ja kaikille, toimia esimiehenä sinä huonona päivänä, toimia tuomarina ja juristina siinä riidan hetkessä. Puoluesihteeri ei tee päätöksiä yksin mutta puoluesihteeri kantaa vastuun ja murheen niistä yksin. Puoluesihteerin työ on yksinäistä työtä.
Puoluesihteeri on puheenjohtajan työpari
Slunga-Poutsalo korosti, että puoluesihteerin tärkein tehtävä on toimia puheenjohtajan työparina. Väistyvä puoluesihteeri kiitti puheenjohtaja Jussi Halla-ahoa yhteispelin sujumisesta.
– Jussin kanssa on ollut hyvä tehdä töitä.
Puheensa lopuksi Slunga-Poutsalo halusi evästää seuraajaansa
– Kun katsomme tilastoja, olemme voittaneet tai vähintäänkin torjuntavoittaneet kaikki vaalit, jotka on pidetty viimeisen 12 vuoden aikana. Vuonna 2017 kuntavaalit olivat joillekin pettymys, mutta sekin vaalitulos oli puolueen toiseksi paras kuntavaalitulos.
– Kymmenen kuukauden kuluttua on vuosi kuntavaaleihin. Tulevien kuntavaalien voittaminen ja suurimmaksi kuntapuolueeksi nouseminen on yksinkertainen temppu. Asetetaan ehdolle 9000 ehdokasta, sillä se tulee. Ei millään muulla. Miten nuo ehdokkaat saadaan? Hyvällä ohjelmalla, terävällä politiikalla ja uskottavalla vaihtoehdolla. Sekä strategisesti oikein laaditulla kampanjalla.
SUOMEN UUTISET
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Kenestä toinen varapuheenjohtaja? Toiselle kierrokselle Juvonen ja Tynkkynen

Uusi puoluesihteeri Simo Grönroos: ”Samalla linjalla jatketaan”

Perussuomalaisten suora jäsenyys on eduskuntapuolueiden joukossa poikkeuksellinen – ”Kokemukset suorasta jäsenyydestä ovat hyviä”
Viikon suosituimmat

Perussuomalaiset vaativat Turun jättimoskeijan tonttivarauksen eväämistä – Junnila varoittaa ulkomaisesta rahoituksesta ja poliittisesta islamista
Perussuomalainen kaupunginvaltuutettu Vilhelm Junnila vaatii Turkua perumaan suunnitellun islamilaisen kulttuurikeskuksen tonttivarauksen ja eväämään hankkeelta kaiken taloudellisen tuen. Junnila varoittaa jättimoskeijan luovan riskejä rinnakkaisyhteiskunnan syntymiselle ja poliittisen islamin vaikutusvallalle. Perussuomalaisten valtuustoryhmä muistuttaa Helsingin suurmoskeijahankkeen kariutumisesta ja vaatii hankkeen ulkomaisen rahoituksen sekä luokkahuoneiden opetussisältöjen perusteellista selvittämistä.

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Taksiraiskaukset kasvussa: Helsingin Sanomat pyrkii peittelemään sitä, että tekijät ovat pääosin maahanmuuttajataustaisia
Helsingin Sanomat uutisoi taksikuskien seksuaalirikosten räjähdysmäisestä kasvusta Helsingissä. Otsikko ja juttu pyrkivät vierittämään vastuuta vuoden 2018 taksiuudistukselle, vaikka lehden läpi käymässä aineistossa jokainen tuomittu tekijä oli maahanmuuttajataustainen.

Ilhan Omar: ”En tietääkseni nainut veljeäni” – kansanedustajan epäillään esiintyneen väärällä nimellä koko uransa ajan
Somalitaustaiseen kansanedustajaan kohdistuu useita rikostutkintoja ja kohuväitteitä. Rikosepäilyjen todistaminen todeksi voi olla vaikeaa, koska Ilhan Omarin virallista syntymäaikaa ei tiedetä ja koska tutkintaan liittyvien henkilöiden mahdollisten sukulaisuussuhteiden todistaminen vaatisi DNA-testejä. Omasta mielestään Ilhan Oman on viaton eikä "tietääkseen" ole mennyt naimisiin oman veljensä kanssa.

Helsingin Sanomat punoi tarinan taksikuskeja häiritsevistä suomalaisista naisista
Helsingin Sanomat pysyy linjalleen uskollisena ja löytää jälleen suomalaiset mahdollisiksi syyllisiksi maahanmuuton lieveilmiöihin. Hesarin tarinankerronnassa häirinnän kohteina takseissa ovatkin itse asiassa maahanmuuttajataustaiset taksikuskit. Näkökulmaa vaihtamalla todellisuus todellakin näyttää toiselta.

Ex-meppi lopetti Helsingin Sanomien tilauksen mielipidesensuurin vuoksi: ”En halua sentilläkään tukea punavihreää propagandaa”
Entinen europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner on saanut tarpeekseen Helsingin Sanomien mediasisällöistä. Tilaus on mennyt katkolle jo aikapäiviä sitten, koska lehden mielipidekäytävä on hämmästyttävän kapea. Hesaria Ruohonen-Lerner kutsuu suoraan punavihreäksi propagandaksi.

Poliisi keskeytti Ruotsissa epäillyn pikkutytön sukuelinten silpomisen – pääministeri vaatii tekijöille vankeutta ja karkotuksia
Aftonbladetin mukaan poliisi keskeytti viikonloppuna epäillyn sukuelinten silpomisen uppsalalaisessa kauneushoitolassa. Epäillyn teon kohteena oli alle viisivuotias tyttö. Yhdellä kiinniotetuista oli päällään lääkärin työasu ja käsissään kirurgisia instrumentteja. Kahdeksan kiinniotetun joukossa oli saman perheen jäseniä, ja viranomaiset ottivat paikalta lapsia huostaan.

SDP:n eduskuntavaaliehdokas heittää lokaa ministerin päälle syyllistävällä kuvamanipulaatiolla – vaatii samaan aikaan stoppia eriarvoistumiselle
SDP:n eduskuntavaaliehdokas ja somelääkäri Atte Virolainen on julkaissut Instagramissa kyseenalaisen kuvamanipulaation, jossa sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman esitetään samassa kuvassa kahden muun julkisuudessa kohua aiheuttaneen henkilön kanssa. Perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen arvostelee Virolaisen toimintaa viestipalvelu X:ssä.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää











