Eduskunnan välikysymyskeskustelussa kuultiin eilen hallituspuolueiden edustajilta kirjavia ja outoja vastauspuheenvuoroja, joista oli toisinaan vaikea päätellä, oliko esitettyjen kysymysten asiasisältöä ymmärretty ollenkaan.

Eilen eduskunnassa käydyssä välikysymyskeskustelussa oppositio perussuomalaisten johdolla vaati hallitukselta saada tietää muun muassa, miten Suomi on varautunut siirtolaisvirtojen ohjaamiseen perustuvaan hybridivaikuttamiseen, tukeeko hallitus Puolan ja Latvian päätöstä olla vastaanottamatta turvapaikkahakemuksia väliaikaisesti sekä miksi ministerien lausunnot eroavat toisistaan ja samankin ministerin lausunnot eroavat toisistaan päivästä riippuen.

Hallituspuolueiden edustajilta saatiin kirjavia vastauspuheenvuoroja, joista oli toisinaan vaikea päätellä, oliko esitettyjen kysymysten asiasisältöä ymmärretty ollenkaan. Myös kokonaiskuva tilanteesta näytti jääneen monella hämäräksi.

Monet vastaukset karkasivat laukalle ja oppositio sai kuullakseen vastauspuhetta, jossa mentiin tunne edellä asiasisällön jäädessä vähälle. Suomen Uutiset poimi keskustelusta muutamia erikoisia puheenvuoroja:

– Mitään todellista kriisiä Puolan turvallisuudelle rajalla ei siis ole ollut. Asian tyylikkään hoitamisen sijaan Puola on itse ylläpitänyt kriisiä ja estänyt toimittajia ja ihmisoikeusjärjestöjä pääsemästä rajalle.

Jussi Saramo (vas)

Yhtä selvää on, että välikysymyksessä nyt esiin nostettu hätätilapykälä turvapaikkahakemusten vastaanottamisen täydestä keskeyttämisestä ei ole mahdollinen perustuslakimme eikä Euroopan unionin lainsäädännön puitteissa.

Krista Mikkonen (vihr)

Hybridivaikuttamisen edessä meidän on unionina ja Suomena oltava toimintakykyisiä ja ihmisten edessä ihmisiä.

Matti Vanhanen (kesk)

Kuten edustaja Vanhanen totesi, ihmisten edessä olemme ihmisiä.

Heidi Viljanen (sd)

Me emme voi vain täällä käpertyä ja katsoa, ketä rajalle tulee, vaan meidän pitää edistää EU:n arvoja entistä määrätietoisemmin.

Tytti Tuppurainen (sd)

Sekin on hyvä pitää mielessä, ettei laajamittainen maahantulo ole mitenkään väistämättä tai aina hybridivaikuttamista. Kyse on pohjimmiltaan siitä, miten kestävää yhteiskuntaa rakennamme.

Atte Harjanne (vihr)

Olin niin syvällisissä ajatuksissani. Tämä on poikkeuksellista, että kokoomus lähtee tekemään näin merkittävällä turvallisuus‑ ja ulkopoliittisella asialla sisäpolitiikkaa. Minä en muista sellaista oman yli 30-vuotisen urani aikana. Tilanteessa — hei kamoon — jossa meidän pitäisi kansallisten etujen vuoksi pyrkiä olemaan mahdollisimman yhtenäisiä, kun rajoillamme erilaiset diktaattorit harjoittavat todella vastenmielistä politiikkaa.

Jukka Gustafsson (sd)

Nyt kysyttiin siitä, että jos pitää ihmisoikeudet tai turvallisuus valita, ja tiedän monta tapausta, jossa turvallisuus on valittu ja on mennyt huonosti.

Anders Adlercreutz (r)

– Hybridivaikuttamisen tavoite on aiheuttaa kohdemaassa hämmennystä, sekaannusta, epäluottamusta. Tämä koskee yhtä hyvin valeuutisten levittämistä kuin epätoivoisten ihmisten hyväksikäyttöä rajalla. Ja juuri tätä hybridivaikuttajien tavoitettahan opposition välikysymys edistää.

Satu Hassi (vihr)

– Vuosina 2015—2016 Suomen rajavalvonta toimi mallikkaasti. Puolan rajalla nyt odottavia noin 2 000:ta siirtolaista huomattavasti suurempi määrä tulijoita otettiin asiallisesti ja hyvässä järjestyksessä vastaan, ohjattiin vastaanottokeskuksiin suojaan ja turvapaikanhakuprosessiin. Tämä osa toimi siis hienosti. Se, missä on selvästi parantamisen varaa, on turvapaikkahakemusten käsittelyprosessimme.

Inka Hopsu (vihr)

Missään olosuhteissa me emme voi emmekä me saa vesittää kansainvälisiä sopimuksia, emmekä me voi sulkea myöskään korviamme hädänalaisten ihmisten avunhuudoilta.

Katja Hänninen (vas)

SUOMEN UUTISET