

LEHTIKUVA
Valtakunnansyyttäjä Raija Toiviaiselle Oikeusteko-palkinto
Asianajajaliitto on myöntänyt Oikeusteko-palkinnon valtakunnansyyttäjälle. Palkinnon perustelujen mukaan valtakunnansyyttäjä Toiviainen on ollut rohkea uudistaja ja näkyvä aloitteentekijä, joka ei ole antanut vihapuheen vaikuttaa työhönsä. Monet hänen yksittäiset syyttämisratkaisunsa ovat aiheuttaneet paljon keskustelua ja eriäviä näkemyksiä.
Asianajajaliiton valtuuskunta on perjantaina kokouksessaan Savonlinnassa myöntänyt Oikeusteko-palkinnon valtakunnansyyttäjä Raija Toiviaiselle, kertoo Asianajajaliitto tiedotteessaan. Palkinnon perusteluissa sanotaan, että ”valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen on ollut rohkea uudistaja ja näkyvä aloitteentekijä, joka ei ole antanut vihapuheen vaikuttaa työhönsä”.
Asianajajaliiton puheenjohtaja Hanna Räihä-Mäntyharjun mukaan valtakunnansyyttäjänä Toiviainen on osoittanut ”poikkeuksellista kyvykkyyttä ja ennakkoluulottomuutta” esimerkiksi sananvapauslainsäädännön tulkitsemisessa.
– Toiviainen on joutunut avaustensa johdosta myös sietämään paljon sellaista häirintää ja vihapuhetta, jollaista ei valtakunnansyyttäjään viranomaistahona ole aiemmin kohdistettu, mutta hän ei ole antanut sen häiritä työtään.
– Vaikka yksittäiset syyttämisratkaisut ovat aiheuttaneet paljon keskustelua ja eriäviä näkemyksiä, Toiviainen on tehnyt rohkeasti sitä työtä, mikä hänelle on kuulunut, Räihä-Mäntyharju sanoo.
Oppositiopoliitikkojen sananvapaus valtakunnansyyttäjän hampaissa
Moni voisi pitää Asianajajaliiton antamaa palkintoa sarkastisena vitsinä, sillä vuonna 2018 valtakunnansyyttäjänä aloittanut Raija Toiviainen on tullut vuosien mittaan enimmäkseen tunnetuksi sitkeästä pyrkimyksestään yrittää rajoittaa oppositiopoliitikkojen sananvapautta.
Erityisesti Toiviaisen hampaissa ovat olleet perussuomalaiset poliitikot. Esimerkiksi kansanedustaja Sebastian Tynkkynen on saanut kaksi sakkotuomiota kiihottamisesta kansanryhmää vastaan Toiviaisen kaudella.
Vuonna 2020 valtakunnansyyttäjä Toiviainen pyysi eduskunnalta lupaa asettaa kansanedustaja Juha Mäenpää syytteeseen kiihottamisesta kansanryhmää vastaan tämän eduskunnassa pitämän, vieraslajeja käsitelleen puheen takia. Eduskunta ei antanut lupaa syytteen nostamiseen.
Joulukuussa 2021 Pohjanmaan käräjäoikeus hylkäsi valtakunnansyyttäjän nostaman syytteen kansanedustaja Mauri Peltokangasta vastaan. Käräjäoikeuden huolellisesti perustellun päätöksen mukaan Peltokankaan Facebook-kirjoitukset eivät olleet kiihottamista kansanryhmää vastaan.
Perussuomalaisten nuorten varapuheenjohtaja Auri Saarelaista valtakunnansyyttäjä jahtasi sitkeästi kolme vuotta hovioikeuteen asti, kunnes sai lopulta nenilleen.
Päivi Räsäsen kiirastuli jatkuu
Raija Toiviainen ajoi sitkeästi syytettä myös kristillisdemokraattien Päivi Räsästä vastaan tämän vanhoista kirjoituksista homoseksuaaleja koskien, vaikka poliisi oli jo kertaalleen tehnyt asiasta tutkimattajättämispäätöksen. Räsäsen mukaan syyte sisälsi jopa perättömiä lausumia hänen näkemyksistään.
Maaliskuun lopussa Helsingin käräjäoikeus hylkäsi kaikki syytteet Päivi Räsästä vastaan. Juttua oikeudessa ajanut valtionsyyttäjä Anu Mantila on ilmaissut tyytymättömyytensä käräjäoikeuden tuomioon, joten asian puinti jatkunee hovioikeudessa.
Vasemmistolainen ei joutunut syytteeseen
Kaikkien poliitikkojen sananvapautta valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen ei ole halunnut rajoittaa. Esimerkiksi vasemmistoliiton ex-toiminnanjohtajan vihakirjoitukset, joissa yllytettiin ihmisten tappamiseen ja väkivaltaan eivät Toiviaisen mielestä olleet kiihottamista kansanryhmää vastaan.
Oikeusteko-palkinto myönnettiin nyt yhdeksännen kerran. Se on myönnetty aiemmin muun muassa toimittaja Paavo Teittiselle, Oulun käräjäoikeudelle ja oikeuskansleri Jaakko Jonkalle.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Jaakko Jonkka Paavo Teittinen Anu Mantila Hanna Räihä-Mäntyharju Asianajajaliitto Oikeusteko-palkinto Auri Saarelainen Valtionsyyttäjä Raija Toiviainen Valtakunnansyyttäjä Mauri Peltokangas Kiihottaminen kansanryhmää vastaan. Juha Mäenpää Päivi Räsänen Vihapuhe Vieraslajit Sebastian Tynkkynen
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Tappamiseen ja väkivaltaan yllyttäminen somessa ei ollut rikos – valtakunnansyyttäjä Toiviainen ei nosta syytettä vasemmistoliiton ex-toiminnanjohtajalle vihakirjoituksista

Meri: Miten on mahdollista esittää somekirjoituksia, joissa yllytetään tappamaan, eikä asiassa löydetä rikosta?

Vihapuheesta syytetyt Päivi Räsänen ja Juhana Pohjola saavat tukea Atlantin takaa

Peltokankaan vapauttava tuomio on poikkeuksellinen tappio valtakunnansyyttäjälle uran loppumetreillä

Vihapuhetta kaikkialla näkevä valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen jahtasi nuorta naista kolme vuotta – ja sai lopulta nenilleen

Oikeusteko-palkittu valtakunnansyyttäjä Toiviainen jahtaa vain ”inhokkejaan” – totesi demarikansanedustaja al-Taeen syyllistyneen vihapuheeseen, mutta ei nostanut syytettä

Valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen sai taas nenilleen, Mauri Peltokangas syytön – Hovioikeuden mukaan poliittinen sananvapaus sallii myös tietynlaisen liioittelun ja provokaation
Viikon suosituimmat

14-vuotias tyttö joutui joukkoraiskauksen uhriksi Porvoossa – poliisikansanedustaja Nieminen: Kyse on jälleen raa’asta grooming‑tapauksesta
Groomingin uhriksi joutunut lapsi nousi autoon ulkomaalaistaustaisten miesten houkuttelemana. Miehet veivät tytön syrjäiselle alueelle metsään, jossa he raiskasivat hänet.

Purra täräytti melkoisen uutisen eduskuntasalissa: EU-komissio ei vaadi Suomelta alijäämämenettelyn takia mitään lisäsäästötoimia, koska tämä hallitus on toimet jo tehnyt

Purra tyrmää Espoon koulusuunnitelman: ”Suomalaiset pannaan maksamaan epäonnistuneesta maahanmuutosta”
Espoossa on ryhdytty valmistelemaan toimia maahanmuuttajakoulujen ongelmien vähentämiseksi tasaamalla vieras- ja suomenkielisten määrää eri koulujen välillä. Valtiovarainministeri Riikka Purra sivaltaa somekanavillaan niitä päättäjiä jotka nyt esittävät maahanmuuton ongelmien ratkaisuksi keinotekoista koulujen oppilaaksiottoalueiden muuttamista.

Ruotsalainen tutkimuslaitos: Nuoret vierastavat yhä enemmän homoseksuaaleja sekä transihmisiä – ulkomaalaistaustaiset kaikkein kielteisimpiä
Ruotsalainen tutkimuslaitos on havainnut selvän muutoksen koululaisten asenteissa HBT-väkeä kohtaan. Oppilaat sietävät vähemmistöryhmistä kaikkein vähiten juuri nyt homoja, biseksuaaleja sekä transihmisiä. Asenteiden jyrkkyys yllätti tutkijan.

Kylmää kyytiä suomalaishoitajille: SDP:n Razmyar täyttäisi hoitolaitokset ulkomaalaisella työvoimalla – yksi suomenkielinen hoitaja riittäisi tukemaan muita
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman kertoo saaneensa runsaasti kiitospalautetta hoitajilta käynnistämästään keskustelusta hoitoalan kielitaitovaatimuksista. Rydman totesi viime viikolla, että keskeisissä tehtävissä toimivien hoitajien suomen ja ruotsin kielen taitovaatimuksia on syytä tiukentaa, sillä puutteellinen kielitaito voi vaarantaa potilasturvallisuuden.

Espanja laillistaa puoli miljoonaa laitonta maahanmuuttajaa, pyytää heti EU:lta apua taakanjakoon – Tynkkynen: ”Kuin suoraan sosialismin oppikirjasta”
Espanjan sosialistihallitus on juuri ilmoittanut laillistavansa massiivisen määrän laittomia maahanmuuttajia, ja heti perään Espanja pyytää EU:lta apua näiden maahanmuuttajien uudelleensijoittamiseen muihin EU-maihin. Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen lähettäisi tulijat veneillä takaisin Välimeren toiselle puolelle.

Yhdysvaltain yliopistot purkavat DEI‑käytäntöjä: ”Edes Trumpin vastustajat eivät kaipaa DEItä takaisin”
DEI‑ideologia on parhaat päivänsä nähnyt. Julkisuudessa monet ovat arvelleet näin käyneen ainakin Yhdysvalloissa, jossa useat tunnetut yritykset ovat lopettaneet julkisuushakuiset yhdenvertaisuuskampanjansa ja niihin liittyvät työtehtävät.

Sisäministeri Mari Rantanen: Suomen on uskallettava ottaa käyttöön Tanskan malli
Sisäministeri Mari Rantasen mukaan Suomen maahanmuutto- ja kotouttamispolitiikan suunnanmuutoksen on saatava jatkoa. Ulkomaalaisten heikko työllisyys, kasvava riippuvuus sosiaaliturvasta ja hallitsematon työperäinen maahanmuutto kuormittavat yhteiskuntaa. Ratkaisuksi Rantanen kannattaa perussuomalaisten puheenjohtajan Riikka Purran esittämää velvoittavampaa linjaa – Tanskan mallia.

Kolumni: Vihreä siirtymä meni pois muodista
Teollisuuden hätähuudot energian kalleudesta ovat saaneet Euroopan johtajat pakittelemaan aiemmasta ilmastoinnostaan, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

Vinksahtaneessa Yle-artikkelissa hypetetään ulkomaalaisten työllisten määrän kasvua – Suomen Perustan tutkija oikoo nyt Ylen vääristelyjä
Yleisradio hehkuttaa vailla pidäkkeitä, kuinka työllisyyden kasvu on 2020-luvulla tullut lähes kokonaan ulkomaalaistaustaisilta jättäen samalla kätevästi kertomatta ei-työllisten ulkomaalaisten määrän paisumisesta. Ajatuspaja Suomen Perustan tutkija oikoo nyt Ylen harrastamaa osatotuuksien paisuttelua.
















