Tagi: Vieraslajit

LEHTIKUVA

Asianajajaliitto on myöntänyt Oikeusteko-palkinnon valtakunnansyyttäjälle. Palkinnon perustelujen mukaan valtakunnansyyttäjä Toiviainen on ollut rohkea uudistaja ja näkyvä aloitteentekijä, joka ei ole antanut vihapuheen vaikuttaa työhönsä. Monet hänen yksittäiset syyttämisratkaisunsa ovat aiheuttaneet paljon keskustelua ja eriäviä näkemyksiä.  Lue lisää >

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Toissa viikonloppuna Pirkanmaalla järjestettiin kolmatta kertaa pienpetopyynnin metsästyksen joukkuekilpailu, mikä keskittyi erityisesti haitallisten vieraslajien poistamiseen Suomen luonnosta. Tavoitteena oli saada mahdollisimman moni metsästäjä mukaan poistamaan pienpetoja, kuten minkkejä ja supikoiria sekä kettuja. Pisteytyksellä metsästys kohdennettiin juuri minkkeihin ja supikoiriin, jotka ovat Suomen luonnon monimuotoisuudelle haitallisia pienpetoja.  Lue lisää >

Lehtikuva Timo Jaakonaho

Missä EU siellä ongelma. Tämä koskee ihmisten lisäksi jopa kasveja ja eläimiä. Tuorein ongelma nousi esiin EU:n vieraslajilistaa määritettäessä. Suomi on määritellyt oman vieraslajistrategiansa jo keväällä 2012. Sen tavoitteena on estää haittoja, joita Suomeen kulkeutuvat tänne alunperin kuulumattomat kasvi- tai eläinlajit voisivat aiheuttaa Suomen luonnolle ja elinkeinoille. Nyt EU pyrkii kehittämään vastaavan lainsäädännön, joka koskisi...  Lue lisää >