Valtiovarainministeri Riikka Purra itsenäisyyspäivän puheessaan: ”Myös nykypäivänä meidän on kamppailtava, jotta tulevaisuudessa asiat olisivat paremmin”

Purran puhe kuului seuraavasti:

Hieman yli 85 vuotta sitten, kuulaana lokakuisena päivänä, täältä Helsingistä lähti juna, joka kuljetti vakavailmeisiä miehiä. Miesten lähtöpaikka oli Vallilan vanha tavara-asema, muutama kilometri täältä Tähtitorninmäeltä. Legendan mukaan matkaan lähdettiin Harjun ruumishuoneelta, ja määränpää oli Kuolemanjärvi Karjalan kannaksella.

Historiantutkimus on sittemmin osoittanut, että tässä legendassa oli tiettyä liioittelua, ja tarinan yksityiskohtia on jälkikäteen väritetty. Se ei kuitenkaan tee tyhjäksi kunniakasta perintöä, jonka nämä junan kuljettamat miehet kotimaansa historiaan omilla teoillaan kirjoituttivat. He olivat osa Jalkaväkirykmentti 11:tä, joka pian opittiin tuntemaan maineikkaana Ässä-rykmenttinä.

Vastaavia joukko-osastoja lähti syksyllä 1939 tietysti monelta muultakin paikkakunnalta. Talvisodan historiaan ovat jääneet esimerkiksi Kemijärven, Suomussalmen, Tolvajärven, Kollaan ja monen muun paikkakunnan taistelut. Helsingistä lähteneen Ässä-rykmentin tarina on kuitenkin mainitsemisen arvoinen, sillä tämän joukko-osaston vaiheissa kiteytyi ehkä kaikkein kirkkaimpana se, minkä me jälkipolvet olemme myöhemmin oppineet tuntemaan talvisodan henkenä.

Ässä-rykmentti muodostettiin “Kurvin kundeista”, eli pääosin Sörnäisten, Vallilan, Harjun ja Kallion työläiskaupunginosien miehistä. Osa heistä tuli erittäin vaatimattomista oloista, ja monen miehen suvussa eli tuoreessa muistissa sisällissodan katkeruutta herättäneet tapahtumat. Mukana joukossa oli myös porvarillisten ammattien edustajia, muun muassa Norssin yliopettaja ja kouluhallituksen opetusneuvos sekä ruotsinkielisiä maanviljelijöitä itäiseltä Uudeltamaalta.

Sodan töissä nämä miehet pitivät lujasti yhtä. Maineensa he loivat ankarissa taisteluissa Kannaksella sekä sodan loppuvaiheessa Viipurinlahdella. Rauhan tultua Ässän miehet olivat lisäksi ensimmäisten joukossa perustamassa aseveliyhdistyksiä, jotka tukivat sotaleskiksi ja sotaorvoiksi jääneiden perheitä ja auttoivat entisiä taistelutovereita löytämään työtä.

Tällaiset yhdistykset olivat oman aikansa kansalaisyhteiskunnan perusta. Ne auttoivat apua tarvitsevia, kun sodan köyhdyttämä valtio oli pakotettu suuntaamaan niukat resurssinsa rauhan ja turvallisuuden varjeluun.

Historia ei toista itseään sellaisenaan, eikä nykyhetkelle ole syytä hakea suoria vertauksia menneisyydestä. Kuitenkin Jalkaväkirykmentti 11:n vaiheissa ilmentyy monia sellaisia seikkoja, joista me jälkipolvet voimme ottaa vaarin.

Ässäläisten ponnistelu sodan ja rauhan aikana kertoo siitä, kuinka äärettömän suureksi arvoksi kansakunnan vapaus on meillä Suomessa aina korotettu. Vanha sanonta “oma tupa, oma lupa” läpäisee yhteistä kulttuuriperintöämme.

Samoin veteraanien perintö osoittaa, kuinka arvot eivät ole abstrakteja, vain juhlapuheissa ja julistuksissa esiintyviä olioita, vaan elämäämme ja päämääriämme konkreettisesti ohjaavia viittoja. Arvot saavat sisältönsä vain siinä jokapäiväisessä työssä ja ponnistelussa, jota me kukin omassa arjessamme teemme. Vanhan laulun mukaan viljavainio kasvaa kyntäjälle, ja arvo työnsä täyttäjälle.

Myös nykypäivänä meidän on kamppailtava, jotta tulevaisuudessa asiat olisivat paremmin. Vahvojen on tehtävä työtä, jotta myös heikommista lähtökohdista ponnistavat voisivat kantaa myöhemmin itse itseään.

Tänäkin päivänä sodan ja kriisien pitkät varjot koskettavat meitä Suomessa. Venäjän raakalaismainen hyökkäys Ukrainaan jatkuu, ja lukuisat ukrainalaiset joutuvat tänäkin talvena selviytymään kylmissä, usein sähköttömissä kodeissa. Emme saa unohtaa Ukrainaa, jonka selviytyminen on myös oman kansallisen pärjäämisemme yksi lähtökohta.

Tänään juhliessamme omaa 107-vuotiasta itsenäistä kansakuntaamme meillä on kuitenkin myös syytä onnitella itseämme. Ässä-rykmentin ja useiden muiden sotiemme veteraanien ja lottien tekemän uhrauksen ansiosta me olemme saaneet rakentaa maatamme rauhan oloissa jo 80 vuoden ajan.

Omalta osaltani on ilo ja kunnia saada työskennellä tämän kansakunnan eteen. Yhtäläinen kunnia oli saada pitää tämä puhe tässä vapaassa isänmaassa ja maailman kauneimmalla äidinkielellä.

Kiitos ja hyvää itsenäisyyspäivää, Suomi!