
PS-Nuoriso: Kaikki työttömät maahanmuuttajat on palautettava kotimaihinsa
Perussuomalainen Nuoriso esittää, että Suomi ryhtyy välittömästi palauttamaan työttömiä maahanmuuttajia kotimaihinsa, koska heillä ei ole hyvää syytä olla Suomessa.

Perussuomalaisten ja Tanskan Kansanpuolueen muodostama Vapaa Pohjola -ryhmä vaatii EU:ssa olevia pohjoismaita yhteiseen rintamaan puolustamaan omia oikeuksiaan.
Helsingissä koolla oleva Pohjoismaiden neuvosto on jakautunut kuuteen puolueryhmittymään, joista yksi on kuusihenkinen Vapaa Pohjola.
VP:n mielestä esimerkiksi nykyisten jäsenmaksujen alentaminen on oikeus ja kohtuus kaikille EU:ssa oleville Pohjoismaille. Ruotsi on jo oman alennuksensa saanut. Tanskan hallitus uhkaa käyttää veto-oikeuttaan, elleivät kohtuuttomat maksut alene.
Myös muissa asioissa Vapaan Pohjolan mielestä Ruotsin, Suomen ja Tanskan olisi hyödyllistä esiintyä yhdessä. Nyt jokainen on taistellut komissiota vastaan yksinään.
Keskiviikkona toisen istuntonsa pitänyt neuvosto on keskustellut puolustus- ja ulkopolitiikasta sekä suomalaisnuorten tekemistä yhteistyöaloitteista, nuorisotyöttömyydestä ja syrjäytymisestä. Sekä työttömyys että syrjäytyminen ovat kasvavia ongelmia kaikissa Pohjoismaissa.
Vapaa Pohjola -ryhmän pääsihteeri, perussuomalaisten kansainvälisten asioiden asiantuntija Samuli Virtanen kertoo, etteivät Pohjoismaat saa VP:n mielestä tarpeeksi aikaiseksi.
– Vapaan Pohjolan mielestä puhetta riittää, mutta konkreettisia yhteistyön tuloksia on liian vähän. VP esittää, että Pohjoismaat voisivat tehdä enemmän yhteistyötä suhteessa Euroopan Unioniin ja yhteistyötä Euroopan Unionissa.
Teksti: Seppo Huhta
Artikkeliin liittyvät aiheet
Viikon suosituimmat

Perussuomalainen Nuoriso esittää, että Suomi ryhtyy välittömästi palauttamaan työttömiä maahanmuuttajia kotimaihinsa, koska heillä ei ole hyvää syytä olla Suomessa.

Pappisvallan vastaiset mielenosoitukset ovat Iranissa levinneet yli sataan kaupunkiin. Siitäkin huolimatta, että valtakoneisto on katkaissut internet- ja puhelinyhteydet. Kuvat rajuista väkivaltaisuuksista leviävät maailmalle satelliittiyhteyksien kautta ja ne ovat aivan muuta, kuin Iranin virallisten kanavien välittämä näkymä tapahtumista.

Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikaisen mukaan Suomessa eletään outoja aikoja. Miss Suomi menettää kruununsa ystävänsä ottaman ja jakaman kuvan vuoksi, mutta useista vakavista väkivaltarikoksista tuomittu rap-artisti palkitaan Emma-ehdokkuuksilla.


Tilastokeskuksen rekisteriaineisto kertoo vääjäämättömästä muutoksesta pääkaupunkiseudulla. Nuorista yhä suurempi osa on taustaltaan maahanmuuttajia ja vanhat kantasuomalaiset kuolevat pois. Jos segregaatio etenee nykyvauhtia ja kansalaisten yhteisyys katoaa, koko perinteistä yhteiskuntaamme uhkaa mureneminen ja sortuminen.

Viikko sitten Ylen pääuutislähetys uutisoi, että "maahanmuuttoviraston agentti ampui siviilin tämän omaan autoon" Minneapolisissa. Ampumavälikohtauksesta on sen jälkeen saatu uutta tietoa silminnäkijöiden kuvaamilta videoilta, jotka osoittavat, että asiat eivät menneet ihan niin suoraviivaisesti kuin valtamedia meille kertoi. Oikeusministeriö aikoo tutkia surmansa saaneen naisen partnerin yhteydet äärivasemmistolaisiin aktivistiryhmiin.

Pääkaupunkiseudulle on kasaantunut selkeitä maahanmuuttajataustaisten ihmisten keskittymiä. Ajatuspaja Suomen Perustan tutkimus osoittaa, että pääkaupunkiseudulla on jo 16 asuinaluetta, joissa enemmistö ARA-asukkaista, eli kaupunkien vuokra-asuntojen asukkaista on ulkomaalaistaustaisia.

Perussuomalaisten kansanedustaja Jorma Piisinen arvostelee Facebook-kirjoituksessaan SDP:tä ja edellisiä hallituksia Suomen taloustilanteen heikentämisestä. Piisisen mukaan nykyinen hallitus joutuu korjaamaan vuosikymmenien aikana syntynyttä velkaantumista ja rakenteellisia ongelmia.

Iranin uusimman kansannousun symboliksi on noussut kuva, jossa nuori nainen sytyttää savukkeensa uskonnollista johtajaa esittävällä julisteella. Enää tupakan sytykkeeksi kelpaava, liekehtivä ajatolla Ali Khamenei on nyt ikoni, jota levitetään urakalla sosiaalisessa mediassa eri versioina.

Tilastotieteilijä Samuli Salmisen tutkimus "Maahanmuuton aluekohtaiset tilastotiedot pääkaupunkiseudulla" kertoo Tilastokeskuksen rekisteriaineistojen pohjalta maahanmuuton sosioekonomisista avainluvuista pääkaupunkiseudulla. Tutkimuksen ensimmäinen versio on julkaistu vuonna 2023.