

LEHTIKUVA
Vasemmisto syytää eetteriin räikeitä valheita – SDP-pomo Matias Mäkynen julkaisee manipuloidun videon Purrasta, sadat älähtävät
Polttoaineiden hinta ei ole ikinä ollut vasemmistoliitolle ja SDP:lle niin tärkeä asia kuin nykyisen hallituksen aikana. Valitettavasti vasemmistopuolueiden kansanedustajat ovat sortuneet levittämään aivan selvää disinformaatiota väittäen, että valtiovarainministeri Riikka Purra olisi luvannut, että ”pumppuhinta ei nouse” missään olosuhteissa, kun Purran lausunto kokonaisuudessaan kuului, että pumppuhinta ei nouse hallituksen toimien vuoksi.
Disinformaation levittämisen aloitti vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson, joka uudelleentwiittasi maanantaina heinäkuisen twiittinsä, jonka liitteenä on kuvakaappaus lehtijutusta, jossa lukee ”Pumppuhinta ei nouse”, Purra lupaa. Kuvakaappauksesta ei pysty käynnistämään varsinaista videota, joten lukija saa valheellisen kuvan siitä, mitä todellisuudessa on sanottu.
Törkeää vääristelyä
Tiistai-iltana samaa disinformaatiota ryhtyi levittämään SDP:n varapuheenjohtaja Matias Mäkynen, joka on kirjoittanut aiheesta useita twiittejä. Ensimmäisessä hänen kirjoittamassaan twiitissä vääristely on törkeintä, sillä liitteenä on jonkun itse kyhäämä GIF-video, johon on lisätty tekstit ”pumppuhinta ei nouse” … ”ei mistään syystä”.
Lukijalle annetaan vaikutelma, että molemmat lauseet olisivat valtiovarainministerin suusta. Videopätkän ääni on mykistetty, joten siitä ei kuulu, mitä valtiovarainministeri ja häntä haastatteleva toimittaja oikeasti sanovat.
Mäkynen julkaisee manipuloidun videon
Mäkysen harjoittama törkeä vääristely sai osakseen kovaa kommentointia. Sadat twitteristit totesivat hänen valehtelevan – taas.
Mäkysen levittämä disinformaatio oikaistiin välittömästi. Nimimerkki Rivien välistä julkaisi kyseisestä haastattelutilaisuudesta pidemmän videopätkän, josta käy ilmi toimittajan kysymys öljyn hinnan mahdollisesta nousemisesta maailmanpoliittisista syistä ja siihen annettu vastaus, jossa valtiovarainministeri selventää, että Suomen hallitus ei voi vaikuttaa polttoaineiden hintakehitykseen maailmalla, mutta pyrkii siihen, että pumppuhinta Suomessa ei nouse hallituksen omien toimien vuoksi.
Tässä aito ja alkuperäinen.
– Ei nouse hallituksen toimien vuoksi.
Demareille totuuden puhuminen on ylivoimainen tehtävä selvästi, surullista seurattavaa. pic.twitter.com/WFUgKMugAL— Rivien välistä (@RivienV) September 26, 2023
– Bensan hinta tai pumppuhinta ei nouse eikä ostovoima heikkene hallituksen toimien vuoksi, valtiovarainministeri Riikka Purra vastaa toimittajan kysymykseen.
– Emmehän me voi kaikkia asioita täällä kuitenkaan säädellä, Purra jatkaa.
Jatkaa disinformaation levittämistä
SDP:n varapuheenjohtaja Mäkynen ei kuitenkaan luovuta. Vaikka häntä on useaan otteeseen oikaistu, hän jatkaa disinformaation levittämistä postaamalla keskiviikkoaamuna haastattelutilaisuuden toisesta kohdasta irrotetun lyhyen videopätkän, jossa Purra vastaa toimittajan jatkokysymykseen.
– Sanoit tässä, että pumppuhinta ei nouse, toimittaja kysyy. Viittaatko tässä, että pumppuhinta ei nouse ilmastosyistä vai että pumppuhinta ei nouse ollenkaan?
– Ei mistään syystä, Purra vastaa.
Valtiovarainministeri siis kertoo, että hallitus ei aio nostaa polttoaineen hintaa ilmastosyistä. Tämä ei muuta sitä tosiasiaa, että Suomen hallitus ei voi vaikuttaa polttoaineiden maailmanmarkkinahintojen kehitykseen.
Opposition takki on tyhjä
Disinformaatiokampanjaan ovat yhtyneet SDP:n kansanedustajista ainakin Pinja Perholehto (linkki) ja Jani Kokko (linkki). Vääristellyn tiedon levittäminen tästä asiasta tuskin tulee loppumaan koko hallituskaudella.
– Hurjaa nähdä, kuinka tyhjä opposition takki on jo tässä vaiheessa kautta, kommentoi kokoomuksen kansanedustaja Tere Sammallahti.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Jani Kokko Pinja Perholehto pumppuhinta Matias Mäkynen disinformaatio Tere Sammallahti polttoaineiden hinta bensan hinta Riikka Purra Valehtelu Li Andersson Vasemmistoliitto SDP
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Liikenne- ja viestintäministeri Ranne: Autoilla pitää saada ja voida ajaa niiden käyttöiän loppuun – päästöttömään tai vähäpäästöiseen pakottaminen ei ole vaihtoehto

Hallitus laskee autoilun kustannuksia ja kannustaa työhön veronalennuksilla – ”Tavoitteena työhön kannustava sosiaaliturvajärjestelmä”

Hallitus alentaa ensi vuonna polttoaineiden verotusta 160 miljoonalla – ”Sellaista ei ole tässä maassa ennen nähty”

Purra: Tämä hallitus ajaa järkevää energiapolitiikkaa: – ”Kestävää talouden kannalta, turvaa ostovoiman, ei lisää arjen kustannuksia eikä heikennä teollisuuden kilpailukykyä”

Purra: Jakeluvelvoitteen kiristymisestä johtuva polttoaineen hinnankorotus on kompensoitava kokonaan

Hallitus ei nosta polttoainehintoja – Purra: ”Pumpulla tankkaava suomalainen huokaisee kerrankin helpotuksesta”

Ruotsin vasemmistopuolue on rahoittanut terrorismiin liitettyä palestiinalaisryhmää
Viikon suosituimmat

14-vuotias tyttö joutui joukkoraiskauksen uhriksi Porvoossa – poliisikansanedustaja Nieminen: Kyse on jälleen raa’asta grooming‑tapauksesta
Groomingin uhriksi joutunut lapsi nousi autoon ulkomaalaistaustaisten miesten houkuttelemana. Miehet veivät tytön syrjäiselle alueelle metsään, jossa he raiskasivat hänet.

Purra täräytti melkoisen uutisen eduskuntasalissa: EU-komissio ei vaadi Suomelta alijäämämenettelyn takia mitään lisäsäästötoimia, koska tämä hallitus on toimet jo tehnyt

Purra tyrmää Espoon koulusuunnitelman: ”Suomalaiset pannaan maksamaan epäonnistuneesta maahanmuutosta”
Espoossa on ryhdytty valmistelemaan toimia maahanmuuttajakoulujen ongelmien vähentämiseksi tasaamalla vieras- ja suomenkielisten määrää eri koulujen välillä. Valtiovarainministeri Riikka Purra sivaltaa somekanavillaan niitä päättäjiä jotka nyt esittävät maahanmuuton ongelmien ratkaisuksi keinotekoista koulujen oppilaaksiottoalueiden muuttamista.

Ruotsalainen tutkimuslaitos: Nuoret vierastavat yhä enemmän homoseksuaaleja sekä transihmisiä – ulkomaalaistaustaiset kaikkein kielteisimpiä
Ruotsalainen tutkimuslaitos on havainnut selvän muutoksen koululaisten asenteissa HBT-väkeä kohtaan. Oppilaat sietävät vähemmistöryhmistä kaikkein vähiten juuri nyt homoja, biseksuaaleja sekä transihmisiä. Asenteiden jyrkkyys yllätti tutkijan.

Kylmää kyytiä suomalaishoitajille: SDP:n Razmyar täyttäisi hoitolaitokset ulkomaalaisella työvoimalla – yksi suomenkielinen hoitaja riittäisi tukemaan muita
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman kertoo saaneensa runsaasti kiitospalautetta hoitajilta käynnistämästään keskustelusta hoitoalan kielitaitovaatimuksista. Rydman totesi viime viikolla, että keskeisissä tehtävissä toimivien hoitajien suomen ja ruotsin kielen taitovaatimuksia on syytä tiukentaa, sillä puutteellinen kielitaito voi vaarantaa potilasturvallisuuden.

Espanja laillistaa puoli miljoonaa laitonta maahanmuuttajaa, pyytää heti EU:lta apua taakanjakoon – Tynkkynen: ”Kuin suoraan sosialismin oppikirjasta”
Espanjan sosialistihallitus on juuri ilmoittanut laillistavansa massiivisen määrän laittomia maahanmuuttajia, ja heti perään Espanja pyytää EU:lta apua näiden maahanmuuttajien uudelleensijoittamiseen muihin EU-maihin. Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen lähettäisi tulijat veneillä takaisin Välimeren toiselle puolelle.

Yhdysvaltain yliopistot purkavat DEI‑käytäntöjä: ”Edes Trumpin vastustajat eivät kaipaa DEItä takaisin”
DEI‑ideologia on parhaat päivänsä nähnyt. Julkisuudessa monet ovat arvelleet näin käyneen ainakin Yhdysvalloissa, jossa useat tunnetut yritykset ovat lopettaneet julkisuushakuiset yhdenvertaisuuskampanjansa ja niihin liittyvät työtehtävät.

Sisäministeri Mari Rantanen: Suomen on uskallettava ottaa käyttöön Tanskan malli
Sisäministeri Mari Rantasen mukaan Suomen maahanmuutto- ja kotouttamispolitiikan suunnanmuutoksen on saatava jatkoa. Ulkomaalaisten heikko työllisyys, kasvava riippuvuus sosiaaliturvasta ja hallitsematon työperäinen maahanmuutto kuormittavat yhteiskuntaa. Ratkaisuksi Rantanen kannattaa perussuomalaisten puheenjohtajan Riikka Purran esittämää velvoittavampaa linjaa – Tanskan mallia.

Kolumni: Vihreä siirtymä meni pois muodista
Teollisuuden hätähuudot energian kalleudesta ovat saaneet Euroopan johtajat pakittelemaan aiemmasta ilmastoinnostaan, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

Vinksahtaneessa Yle-artikkelissa hypetetään ulkomaalaisten työllisten määrän kasvua – Suomen Perustan tutkija oikoo nyt Ylen vääristelyjä
Yleisradio hehkuttaa vailla pidäkkeitä, kuinka työllisyyden kasvu on 2020-luvulla tullut lähes kokonaan ulkomaalaistaustaisilta jättäen samalla kätevästi kertomatta ei-työllisten ulkomaalaisten määrän paisumisesta. Ajatuspaja Suomen Perustan tutkija oikoo nyt Ylen harrastamaa osatotuuksien paisuttelua.
















