Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Viikon 18/2022 luetuin

Venäjä haluaa “ystävälliset maat” kehittämään arktisia alueita – Suomi sivuun, Intia ja Kiina tilalle

26.04.2022 |17:17

Pakotteiden eristämä Venäjä etsii uusia kumppaneita Arktisen alueen energiavarojen hyödyntämiseksi, kirjoittaa Barents Observer. Vanhojen kumppanien väistyessä tilalle ovat tulossa Aasian jätit Kiina ja Intia. Presidentti Putinin mukaan pohjoisten hankkeiden viivästyminen ei ole mahdollista.

Presidentti Vladimir Putin ei aio lipsua Arktisten alueiden hyödyntämisen aikataulusta. Pohjoiset alueet ovat keskeinen osa Venäjän turvallisuusrakennetta ja siksi niiden painoarvo on keskeinen. Tavatessaan Kremliin kokoontuneita öljy- ja kaasualan vaikuttajia Putinin viestissä ei ollut tulkinnan varaa:

– Haluan korostaa, että ulkoisista rajoituksista ja pakotteista huolimatta meidän on kiinnitettävä erityistä huomiota kaikkiin arktiseen alueen hankkeisiin ja suunnitelmiin. Hankkeiden lykkääminen tai viivästykset eivät ole mahdollisia, Putin linjasi.

Kiina ja Intia todennäköisesti Venäjän uudet kumppanit

Putinin mukaan “epäystävälliset valtiot” ovat sotkeneet logistiikan ja kuljetusten ketjut, ja siten ne eivät enää ole luotettavia sopimuskumppaneita. Venäjä aikookin etsiä vaihtoehtoisia ratkaisuja ja haluaa vahvistaa ”riippumattomuuttaan ulkopuolisista tahoista”.

– Vallitsevissa olosuhteissa meidän on etsittävä arktisia kumppaneita ja liittolaisia alueen ulkopuolelta.

Putin ei maininnut mahdollisia uusia yhteistyökumppaneita nimeltä mutta oletettavasti kyseessä ovat Kiina ja Intia. Kiinalaisilla on jo omistuksia Venäjän arktisen alueen kaasukentillä ja Intiakin on edustettuna alueella. Kiina ja Intia ovat myös Arktisen neuvoston tarkkailijajäseniä.


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Financial Times torppaa Antti Lindtmanin haaveilut: Espanjan maahanmuuttomalli täysin yhteensopimaton Suomeen – kielimuuri, kulttuurierot ja osaamistaso esteenä, johdattaisi tulijat sossun luukulle

06.06.2026 |15:00
2.
Suomen uutiset logo

Vigelius vaatii Ylelle suursiivousta: ”Sata miljoonaa euroa pois hömppäviihteestä ja takaisin ydintehtäviin”

05.06.2026 |18:15
4.
Suomen uutiset logo

Antikainen kauhuissaan hoivakodin potilasturvallisuustapauksesta: Hoitajat kirjoittivat raportteja käännössovelluksella, toimitusjohtaja kaunisteli jäljet

08.06.2026 |15:42
8.
Suomen uutiset logo

Vihervasemmisto järkyttyi kansalaisuuslain kiristyksistä: Kansalaisuuskokeesta ”psykologista stressiä” maahanmuuttajille

10.06.2026 |12:10
9.
Suomen uutiset logo

Yle paljastaa: Vanhukset eivät tienneet, saivatko lääkkeensä – SDP viittaa kintaalla kielitaidottomien hoitajien aiheuttamille ongelmille

09.06.2026 |13:43
10.
Suomen uutiset logo

Ei ole todellista – Ison-Britannian keskuspankki wokettaa Churchillin, Alan Turingin ja Jane Austenin pois brittien seteleistä

09.06.2026 |18:57

Uusimmat

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 3/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää